Aloitamme mielihyvähormooniviikon, endorfiinilisällä…

Onnellisuus on hormoonihommaa… mielihyvä onkin siis kemiaa. Vaikka kemia ei olisi ollutkaan koulussa vahvinlajisi, voit varmasti löytää omat keinosi tämän onnellisuuskemian hallitsemiseen. Dopamiini, serotoniini ja oksitosiini ovat mielihyvähormooneja, jotka tekevät meistä onnellisia osoittamalla mistä onni on tehty. Onni on kulkua oikeaan onnelliseen suutaan, tasaisesti ja rakastaen – helppoa eikö totta?

Dopamiinihormooni on aina mukana kun teemme jotain nautinnollista tai mieltä kiihottavaa. Kun koemme mielihyvää tai kohtaamme uuden asian dopamiinitasot nousevat ja vastaavasti tasot laskevat kohdatessamme jotain epämiellyttävää. Näin opimme miten kannattaa toimia. Dopamiinin vaikutukset lähtevät syvältä ja siksi sen vaikutukset voivatkin olla voimakkaita. Dopamiini pitää meidät käynnissä ja osoittaa meille suuntaa onnelliseen elämään.

Serotoniinihormooni ei aktivoidu mielihyvämme tahtiin, vaan saattaa käyttäytyä jopa päinvastoin. Kuitenkin tarvitsemme tuota tasapainoittavaa välittäjäainetta, tyytyväisyyshormoonia  onnelliseen elämään. Serotoniini tasoittaa tunteita kun tunnemme esimerkiksi pelkoa tai ahdistusta.  Sen ansiosta tunne-elämämme on tasaisempaa eikä tempoilua syvien aaltojen harjata kuoppaan. Uskallammekin ottaa elämän vastaa sellaisena kuin se tulee, pelkäämättä tunteitamme.

Oksitosiini on hormooni, joka vaikuttaa taitoomme kohdata kanssa ihmisiä. Sen ansiosta olemme sosiaalisia ja myötätuntoisia. Oksitosiini onkin siis ystävyyden ja hyväntahdon hormooni, joka tekee meidät onnellisiksi osoittamalla meille tarpeen läheisiin ihmisiin ja antamalla meille taidon rakastaa heitä.

Nämä mielihyvähormoonit siis hyrräävät lähes itsestään, niitä tarvitsee vain hiukan sysäistä liikkeelle. Läheisyys ja koskettelu ovat selvästi onnellisuuden avainasioita, mutta läheisyyden lisäksi voi mieltä kohentaa myös muilla keinoin. Nauraminen ja hymyileminen ovat helppoja keinoja parantaa mielialaa. Epäitsekäs toisten auttaminen nostaa sekin esimerkiksi okstosiinitasoa. Valon positiivinen vaikutus dopamiini- ja serotoniinihormoonitasoon on myös tunnettu juttu. Saunominen, hieronta ja tuoksut ovat myös pettämätön yhdistelmä mielihyvän parantamiseen.

Näiden mielihyvähormoonien lisäksi on vielä meidän itsemme tuottama turvallinen opiaatti, endorfiini. Nuo endorfiinit sitoutuvat hermosoluissa samoihin kohtiin kuin hasis ja marijuana, ja ne tuottavat euforisen olon. Säännöllinen rasittava liikunta aktivoi uusien hermosolujen syntyä ja ihmeellistä on, että nuo hermosolut ovat lähes immuuneja stressin vaikutuksille. Näin saamme lisää stressinsietokykyä, joka on nykymaailmassa todella tarpeellista. Endorfiinejä ja niiden synnyttämää euforiaa saamme myös syömällä suklaata tai vaikka chiliä, saunomalla ja nauramalla.

PHYT'S MAINOSKUVAT 040Onnellisen elämän kaava voisikin siis olla seuraavan kaltainen. Joka päivä vähintään yksi kunnon halaus, naurua niin että vesi nousee silmiin, hymyilyä ja hyvä keskustelu jonkun ihmisen kanssa. Vähintään kolme kertaa viikossa liikuntaa niin, että tunnemme rasituksen ja samalla endorfiinien nousun. Muutaman kerran viikossa tulista ruokaa niin, että tukka nousee pystyyn ja viikonloppuna jälkiruuaksi tummaa suklaata. Tähän jos yhdistää vielä saunomista, ulkoilua auringossa, toisten auttamista ja hyvää seksiä, niin onni ei voi olla kaukana.

Oi, miten helppoa kun sen osaa. Oikein onnellista mielihyvähormooniviikkoa kaikille, endorfiini lisällä!

PS. Meiltä hoitolasta saat kaupan päälle näitä onnea tuovia asioita kuten naurua vedet silmissä, hyvää keskustelua, hierontaa, koskettelua ja vaikka halauksia sekä varmasti välittämistä.

lähteenä:

http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mika_vikana/hyva_mieli_hormoneilla

Vaiettuun vaivaan on turvallinen hoito

”Tukka ja järki, eivät viihdy samassa päässä” lause ei paljoakaan lohduta naisia, jotka kärsivät hiusten lähdöstä tai ohenemisesta. Taloustutkimuksen tekemän tutkimuksen mukaan, huoli hiusten lähdöstä on suuri suomalaisnaisten keskuudessa ja kolmellakymmenellä prosentilla 35- 70 vuotiaista onkin omakohtaista kokemusta hiustenlähdöstä.

Iltalehden julkaisemassa tutkimuksessa kerrotaan, että jopa yhdeksän prosenttia vastanneista olisi valmis luopumaan elinajastaan muutamalla kuukaudella tai jopa vuosilla voidakseen välttää hiustenlähdön. Tämä luku puhuu karua kieltä hiusten tärkeydestä meille suomalaisnaisille. Artikkelin mukaan Euroopassa ollaan maltillisempia, Englannissa ja Saksassa vain joka kahdeskymmenes olisi valmis luopumaan elinajastaan hiustenlähdön estämiseksi. Onko meihin iskostunut niin vahvasti seuraavien sloganien viestit ”hiukset ovat naisen kruunu” tai ”tukka hyvin, kaikki hyvin”?

Naisten hiustenlähtö on edelleen tabu ja tutkimuksen mukaan naisten on myös vaikea puhua ongelmastaan. Meidän facebook- sivuilla eräs nainen kommentoi kerran, että kalju nainen on kaunis. Pakko oli sitten käydä kurkkaamassa, oliko kirjoittaja itse hiukseton tai vähähiuksinen… eipä näyttänyt siltä. Tällainen kommentti kertoo siitä, että kosketuspintaa hiuksenlähdöstä kärsiviin ei taida olla. Kaljuus on kauheaa, jos sitä ei itse ole valinnut – näin ajattelee varmasti valtaosa naisista.

Näitä hoidamme HFS-Pigmentoinnilla

Päänahan pigmentoinnilla voimme peittää tuon hiustenohenemisen huomaamattomaksi. Pigmentoinnissa päänahkaan tehdään pieniä pisteitä, jotka näyttävät hiussängeltä. Näin hiuspohjan valkoisuus peittyy ja hiukset näyttävät paksummilta. Tämä on täysin turvallinen hoito hiustenlähtöön ja ohenemiseen. Elinvuosista ei tarvitse luopua, päinvastoin, niitä voi iloisemman elämän myötä saada lisää.

Suomalaisten miesten helpompi hyväksyä hiustenlähtö ja kaljuus, vaikka toki hekin siitä saattavat kärsiä. Miesten kaljuuteen liitetään Suomessa seksikkyys, mutta pigmentoitu mies näyttää kyllä selvästi kaljua nuoremmalta. Intialaisella miehellä tilanne on huonompi… Intiassa kun kaljun miehen on kuulema vaikea päästä naimisiin.

Yksin ei asian kanssa pidä missään tapauksessa jäädä, meillä hoitolassa ei mikään asia ole tabu!

Iltalehden artikkelin Taloustutkimuksen tekemästä tutkimuksesta voit halutessasi lukea seuraavasta linkistä

http://www.iltalehti.fi/nainen/2013092517531509_na.shtml

Purjehdushullu kuunteli Radio Voicea…

AiristollaVietin viikonlopun merellä purjehtien ja olipa nautinnollista. Lämmin syksy antoi parastaan – aurinkoa ja tuulta. Tämä yksinpurjehdus on minun hulluuteni, mutta toivon todella, että jokainen voi  löytää elämästään oman hulluutensa. Jotain missä on mukana koko sydämestään, henkeen ja vereen, hulluna. Yksinpurjehduksessa nautinnon tuo juuri yksin kokeminen, ei tarvitse jakaa, ei riittää, ei keskeyttää ajatusta, ei huomioida ja listaa voi toki jatkaa melko pitkään. Tänä viikonlopusta erityisen teki toinen naisisto, jonka seurassa vietin illat seurustellen. Yhdistelmänä täydellinen, purjehdusta yksin ja rannassa seurustelua hyvässä seurassa.

Eksyin taas kuuntelemaan Radio Voicea ja pakkohan sitten oli soittaa Radio Voicen studionumeroon. Pääsin kommentoimaan kuumana käyvää ripsikohua radiossa. Nyt kysyn teiltä, voiko pähkinäallerginen syödä pähkinää, nikkeliallerginen pitää nikkelikoruja, tai kumiallerginen käyttää kumihanskoja? Kuuntelin silmät ja korvat ymmyrskäisinä miten keski-ikäisen kuuloinen nainen sanoi ajautuneensa astmalääkkeiden käyttäjäksi, koska ripsiliima aiheutti hänelle hengenahdistusta. Voi hyvä ihme, en ymmärrä! En tätä rouvaa, en ripsiammattilaista enkä varsinkaan sitä astmalääkereseptin  kirjoittanutta lääkäriä. Suomalaiset on fiksuja, mutta nyt ollaan liikkeellä todella sammutetuin lyhdyin. Tätä täytyy siis takoa! Jotkut voivat herkistyä ripsiliimalle, aivan samoin kuin nikkelille ja altistuksen jatkuessa voivat saada allergiaoireita. Ripsiliimalle, nikkelille tai kumille ei olla allergisia syntymästä asti, vaan niille allergisoidutaan kun niille altistutaan. Kun allergiaoireita sitten ilmenee on ripsistä pakko luopua, halusi sitä tai ei. Allergiaoireet vain pahenevat altistuksen jatkuessa ja ohittuvat vasta kun ripsistä on luovuttu. Mikäli ripsiväriin palaaminen ahdistaa voi pohtia sitä ripsiammattilaista ja miettiä hänen tilannettaan, jos vastaava allergisoituminen tapahtuisi hänelle. Hänellä kun pienenisi myös ansiot ja kaikki tämä tapahtuu nopeasti, koska ammattilaisen altistuminen on niin voimakasta. Elämä on epäreilua ja toisilla ripset eivät aiheuta mitään oireita koskaan. Kuulin samalla muita hurjia tarinoita ripsistä ja vielä lisään pari asiaa. Oikein laitettuna ripset eivät rasita omia ripsiä. Näitä ohjeita miten ripset laitetaan oikein ei ole monta, mutta muutama kuitenkin. Asiakkaankin on hyvä muistaa niistä muutama. Ripsiä ei saa liimata aivan ripsen juureen kiinni, vaan selvästi siitä ylemmäs. Ripsen pituuden määrittää asiakkaan omien ripsien pituus, et siis voi toivoa tiettyä pituutta ellei omat ripsesi jaksa sitä kannattaa. Näillä mennään jo pitkälle! Kansanedustajan toivomus, että ripsiä ei opetettaisi pikakursseilla vaan kunnon koulutuksessa on silti aika paksua. Ammattilainen oppii ripsienteon teorian  tunnissa ja sitten harjoitellaan… Ehdotan, että ripsientekijällä tulisi olla suoritettuna soveltuva perustutkinto kuten kosmetologi, hieroja, meikkaaja-maskeeraaja tai terveydenhuoltoalan koulutus. Näin varmistetaan ammatillisuus. Tämä lause -villinä rehoittava bisnes ei mielestäni kuvaa mitenkään ripsiammattilaisen työtä. Siinä ei ole mitään villiä vaan oikeastaan se on hyvin kurinalaista ja järjestelmällistä, mutta valinta on kuluttajan! Valitkaa oikea ammattilainen, villien sijaan!

Viikonlopun kun viettää sydämestään hullutellen niin sitten on hyvä aloittaa uusi viikko. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Odotanko liikaa?… kysyy nuori tytön hupakko

Eilisen blogini ajatus oli, että haluan päättäjiltämme laajempaa näkökantaa ja ymmärtämystä alamme ongelmiin. Mikäli kynsienteosta ja ripsien laitosta tehtäisiin luvanvaraista on tilanne mielestäni melko hullunkurinen koko kosmetologista alaa ajatellen. Jos siirrän tilanteen rakennusalalle niin ehkä useammalla on mahdollisuus ymmärtää asiaa. Tässä ikäänkuin sallittaisiin kenen vaan kouluttamattomankin, rakentaa ihan mitä vaan täysin vailla valvontaa, mutta laatoittamisesta ja öljymaalien käytöstä  tehtäisiin luvanvaraista. Perusteena olisi laastipölyn ja öljymaalien aiheuttamat mahdolliset allergiset oireet sekä maalien vaarallisuus silmää osuessaan. Näin luvanvaraisuudella suojeltaisiin ennenkaikkea laatoittajia ja öljymaalareita. Tavallinen kansalainen kun sitten tilaisi kotiinsa remonttia, niin hän voisi luottaa, että laatoitustyöt ja öljymaalaukset suorittaa koulutettu ammattilainen, oikein suojautuneena ja näin mahdolliset terveysriskit olisivat tältä osin mahdollisimman pienet. Vastuu muun remontin osalta jäisi täysin kansalaiselle… mikäli hän osaisi valita oikean ammattilaisen niin remontti varmasti onnistuisi. Toisaalta pahimmassa tapauksessa remontti saattaisi epäonnistua niinkin pahasti, että kansalaiselle tulisi siitä pysyvää haittaa ja vammautumista… lohduttaakohan siinä tilanteessa kauniit ja turvalliset laatoitukset sekä maalaukset? Toivottavasti pysyitte mukana…

TruageKeskustelu jatkuu ja olenpa oppinut esimerkiksi, että näillä kysymyksillä on kuulema tarkoitus nostaa esille juuri tällaisia yksittäisiä pikkuasioita. Mikäli ministerin halutaan kiinnostuvan asiasta täytyy näkökulman olla kuulema tarpeeksi ”puhutteleva”.

Päivän päätteeksi kävin tänään hakemaassa sellaista nostetta, että sillä leijun kevyesti seuraavat viikot. Nyt ei helpolla osu iskut vyön alle… minusta tulikin sitten ihan nuori, suorastaan tytön hupakko. TruAge on mittaus, jossa arvioidaan kehon ikää. AGE-arvojen määrittely voidaan suorittaa veri- tai virtsakokeella tai ihobiopsialla ja nyt se voitiin tehdä erityisellä skannerilla, joka vastaa ihobiopsiaa. Näihin AGE-arvoihin vaikuttaa elämäntavat, ravinto, liikunta, tupakointi, alkoholinkäyttö, perimä, stressi ja riittävä lepo. Parhain tapa alentaa arvoja on syödä paljon kasviksia, välttää sokeria ja epäterveellisiä ruuanvalmistustapoja ja tietysti nukkua riittävästi, harrastaa liikuntaa sekä olla stressaamatta. Näiden ruotsalaismiesten mielestä, AGE-arvojen tuntemus olisi meille yhtä tärkeää kuin on tietää kolesteroliarvomme. Minä ja hoitolamme Henna siis innokkaina asetuimme jonoon – nyt tulee totista tietoa. Jonossa pohdin nukkuneeni viime yönä vain muutaman tunnin ja ajattelin, että hullusti käy. Vaan eipä… minun kehoniäkseni saatiin 26 vuotta ja Hennan vastaavaksi 20 vuotta. Näin nuoria tyttöjä meillä Bravassa! Jatkossa voinkin siis sanoa, että energisyyteni salaisuus on nuoressa kehoniässä, kun tähän asti olen sanonut minulla olevan hyväasentoinen ADHD.

Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen/sd, tunnetko kauneudenhoitoalaa ja sen ongelmia?

Kansanedustajan eduskunnalle tekemä kirjallinen kysymys ”Mihin toimenpiteisiin ryhdytään, jotta rakennekynsien ja ripsienpidennysten aiheuttamia terveysriskejä vähennetään, niiden tekijöiltä vaaditaan riittävä pätevyys ja toiminta saatetaan luvanvaraiseksi” pysäytti päiväni. Mikä mahtaa olla kansanedustajan tavoite… äkkiseltään mieleeni juolahti, että tavoitteena on vain saada oma nimi esille. Koskettaahan keskustelu kynsistä ja ripsistä suurta joukkoa suomalaisia.

Merja Mäkisalo-Ropponen toteaa ripsiin ja rakennekynsiin liittyvän terveysriskejä, mm. allergiaa, jotka voivat olla jopa hengenvaarallisia. Rakennekynsien vaaraksi mainitaan akrylaatit ja liimahöyryt ja ripsien vaaroiksi liiman aiheuttamat allergiat sekä mahdolliset silmävauriot, mikäli liimaa joutuu silmään. Mäkisalo-Ropponen kokee ongelmaksi koulutuksen puuttumisen kokonaan tai sen riittämättömyyden koulutuksen pikakurssimaisuuden vuoksi. Mainitaan myös ongelma, joka muodostuu siitä, että tuotteita on mahdollisuus kenen, vaan kouluttamattomankin tilata käyttöönsä.

Terveyden- ja kauneudenhoitoalan ammattilaisena totean nyt ettei tässä nähdä metsää puilta. Kauneudenhoitoala on täysin valvomaton, kauneushoitolan saa perustaa kuka vaan ja kaikkia hoitoja voi tehdä kuka vaan, aivan ilman koulutusta. Hoitotilojen soveltuvuuden hoitotyöhön tarkistaa toki terveysviranomainen, mutta henkilökunnan koulutusta tai terveystilaa ei valvo kukaan. Kauneushoitoloissa tehdään hyvin monipuolisia hoitoja, voimakkailla tuotteilla, erikoislaitteilla ja -menetelmillä. Mielestäni tällaisessa tilanteessa kahden hoitotoimenpiteen nostaminen muita vaarallisemmaksi ja asettaminen luvanvaraiseksi olisi erittäin erikoista. Uskoisin myös ettei tällä saavutettaisi sitä mitä haetaan. Nämä kaksi hoitoa ovat jo nyt tyypillisimmät ”lainulkopuolella” tehtävät hoidot. Kotona, ikäänkuin kaverille, tehdään merkittävää liiketointa. Mikäli ripsien ja kynsien laitosta tehtäisiin luvanvaraista ja laillisesta liiketoiminnasta siis vielä hankalampaa, niin uskon kotona tehtävien hoitojen määrän vain lisääntyvän. Merkittävin syy hoitojen tekemiseen kotona on korkea arvonlisäveroprosentti. Kotihoitolassa onkin win-win tilanne, molemmat kokevat voittavansa sekä hoitaja että asiakas, vaikka oikeasti molemmat ovat monella tavalla ”lainsuojattomassa” tilanteessa.

Ammattitaitoiseksi ripsien ja/tai kynsien laittajaksi oppii vain tekemällä näitä hoitoja. Koulutuksen pituudella ei ole varmastikaan merkitystä siihen, kuinka taitava tekijä on. Teknisesti hoidot voi oppia muutamassa tunnissa ja sitten on syytä alkaa harjoitella. Koulutuksissa ohjataan huolella oikea tekemisen tekniikka ja kerrotaan mitä tulee välttää ja erityisesti varoa. Henkilökohtaista suojautumista ohjataan myös koulutuksessa. Mielestäni merkittävintä on pohjakoulutus, mikäli se on koulutettavalla riittävä, niin nämä hoidot ja niihin liittyvät asiat oppii helposti ”pikakoulutuksessakin”.

Terveysongelmat, mitkä liittyvät erityisesti rakennekynsiin on monien tiedossa. Tekipä Työterveyslaitos aiheesta tutkimuksenkin muutama vuosi sitten. Tuon tutkimuksen valossa valmistui suositus, miten kynsientekijän tulisi suojautua. Koska markkinoilla on kovin erilaatuisia tuotteita vaihtelivat hengityssuojainten vaatimustasot FFP2- hengitysmaskista A-luokan kaasunaamariin. Meillä rakennekynsiä tehdään LCN:n myrkyttömillä geeleillä ja suojaksemme riittää tuo FFP2-luokan maski, mutta tiedän hoitoloita joissa ilma on hyvin liuottimen tuoksuista ja  kaasunaamarin todellakin on ainoa oikea suojautumismuoto. Suurimmat terveyshaitat tulee tekijälle, onhan hän noissa tuoksuissa koko päivän, mutta liuotinhuuruisissa hoitoloissa vaaraa on varmasti jo myös asiakkaan terveydelle. Kaikkein lainsuojattomimmassa tilanteessa on kotihoitoloissa, ilman kunnollista pöytäimuria ja koneellista ilmanvaihtoa työskentelevät ja heidän perheenjäsenensä. Surullista tosiaan on, että kotihoitoloissa akrylaattipölyille ja liuottimille altistuvat tekijän lisäksi sekä lapset, kotieläimet että puoliso. Rakennekynsituotteet eroavat siis melkoisesti toisistaan ja siksi myös mahdolliset reaktiot niihin vaihtelevat. Myrkyttömillä tuotteilla tehtäessä riskiksi muodostuu lähinnä akrylaattipöly ja sille herkistyminen.

Ripsipidennyksiin liittyy muutamia riskejä, jotka tulee sekä ripsien laittajan että asiakkaan ymmärtää. Ripsien liimaamiseen käytetään liimoja, joihin on mahdollista herkistyä ja näin niille allergisoidutaan ja tämä on mahdollista myös käytettäessä mietoa herkkäsilmäisten liimaa. Mikäli asiakas allergisoituu ripsiliimalle tulee hänen lopettaa ripsien laitattaminen ja mahdollisimman pian poistattaa ripset. Ammattitaitoinen ripsien tekijä suositteleekin aina allergiatilanteessa ripsistä luopumista. Riski mielestäni on siinä, ettei asiakas luovu ripsistä vaikka se olisi välttämätöntä ja näin allerginen tilanne silmässä voi johtaa ikäviin seurauksiin. Ripsien tekemisessä on toki käytännössä mahdollisuus myös suoraan silmävaurioon, mutta ne ovat mielestäni vähäisiä ja toisaalta ammattilaiselle arkipäiväisiä. Kasvojen alueen hoidoissa silmää tulee aina varoa tuotteiden ja esimerkiksi pinsettien putoamisen osalta. Ripsientekijä altistuu voimakkaasti ripsiliimalle ja saattaa allergisoitua tätä kautta. Käytännössä ripsientekemisen jatkaminen on mahdotonta allergisoitumisen jälkeen, niin voimakkaita reaktiot ovat. Kotihoitoloiden ”ammattilainen” ja hänen perheensä on tässäkin tilanteessa melko suuressa riskissä ja täysin työterveyshuollon ja ammattisairauksien varalta suunniteltujen tukitoimien ulottumattomissa.

1128351-max497x297Mitä siis minä toivoisin päättäjien tekevän turvallisuuden parantamiseksi  kauneusalalla. Tärkeintä olisi kosmetologin ammattinimikkeen rekisteröiminen ja vaatimus että, kauneushoitolan omistajalla on tuo tai ylempi  soveltuva ammattitutkinto. Koulutettu ammattilainen osaa parhaiten arvioida tarjolla olevia tuotteita ja hoitomenetelmiä sekä niiden turvallisuutta. Siksi koulutustasovaatimus kauneushoitolan pitäjälle olisi hyvin perusteltu. Ripsiä ja kynsiä voisi mielestäni tehdä myös lyhyemmällä tutkinnolla, osoittamalla osaavansa riittävät taidot ja tiedot ja/tai työskentelemällä kauneushoitolassa, jossa on kunnolliset työtilat ja ammatillista apua ja ohjausta tarjolla.  Toivoisin päättäjiltä myös enemmän ymmärrystä tätä käsityöammattia kohtaan. Nykyinen alv-verotus on kohtuuttoman tuntuinen. Laskutusta hoidoista on hyvin vaikea saada riittäväksi kun kaikesta menee 24% veroa. Tämä pitää kotihoitolat voimissaan ja niiden lainsuojattomat perheet ja asiakkaat hyvin turvattomassa tilanteessa.

Erityisesti haluan myös muistuttaa, että nykytilanteessa kun kuluttaja valitsee hoitopaikan ja hoitajan, hänellä on iso vastuu. Minkäänlaista valvontaahan alalla ei ole. Onneksi suomalaiset kuluttaja ovat melko valveutuneita ja fiksuja, hyvä niin!

Merja Mäkisalo-Ropposen kirjallinen kysymys luettavissa tästä linkistä: http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_794_2013_p.shtml

Voicen toimittaja keksi C-vitamiinin…

Olipa aamupäivä kun kuuntelin kekseliästä toimittajaa Voicelta lauantaina. Aiheena oli C-vitamiini. Innostuneella äänellä hän julisti C-vitamiinin hyvä puolia ja kertoipa vielä mitä vaikutuksia on jos C-vitamiinia saa liian vähän. Sitten hän ihmetteli, että miksi tuota melkoisen monipuolista ihmeainetta ei hyödynnetä kosmetiikassa? Hän kun on keksinyt, että appelsiinia voi hieroa kasvoihin… Nyt siis ei muuta, kuin kasapäin appelsiineja lavuaarin viereen ja hieromaan – estää kuulema vanhenemista, opin Voicelta!

Näin kuluttajalta ja siis tässä tapauksessa kuulijalta vaaditaan omaa järjen käyttöä… ehkäpä tuon melko tunnetun aineen on joku kosmetiikan kehittäjäkin keksinyt. Meidän hoitolan Murad-tuotesarjan Enviromental Shield-tuotteet perustuvat juuri C-vitamiiniin. C-vitamiini on todella erinomainen tuote estämään vapaiden radikaalien vaikutuksia iholla. Tuotteiden hyvät antioksidantti ominaisuudet sekä solun uudistuksen stimuloiminen ja kollageenituotannon lisääntyminen tekevät siitä erinomaisen tuotteen, jolla on mahdollista oikeasti kääntää viisareita takaisin päin. Minun suosikkini tuo tuotesarjaa on ehdottomasti siksi, että sen ansiosta kasvoissani ei enää ole maksaläiskiä.

apple.jpg

Kuvassa on omena, jonka toiselle puoliskolle on levitetty C-vitamiinisarjan tuotetta ja toiselle ei. Tällaista pidimme joskus esillä myös hoitolassa ja se oli kaikkien mielestä puhutteleva. Mitä vielä olisin halunnut Voicen toimittajan ymmärtävän, on tuotekehittely… C-vitamiini on erittäin reagoiva aine ja se ei säily voiteessa ellei se ole erityisesti käsitelty. Esimerkiksi Murad-sarjalla on hallussa useita USA:n patentteja, tuotekehittelyn osalta.  Yhdistämällä perusrasvaputkiloon appelsiininimehua, ei vaikutuksia saavuteta.

Pakko vielä mainostaa, että Muradin kiinteyttävä vartalovoide on koukuttanut minut totaalisti. Sillä pysyy poissa vanhentavat rypyt decolteelta ja iho tuntuu oikeasti pehmeältä ja kiinteämmältä. Ihoni pehmeydestä olenkin saanut palautetta sellaisiltakin tahoilta, jotka eivät edes tiedä mikä on vartalovoide. Kannattaa testata ummikoilla! Positiivista on myös, että vartalon ihon auringon sieto paljon parempi, ei siis enää palaneita olkapäitä auringonoton jälkeen.

Näin siis viikonloppuna… tämä täydensi hyvin viime viikolla hoitolassa kuulemaani tv-toimittajan onnistumista. Toimittaja kun kysyi haastateltavalta tämän Botoxilla täytetyistä huulista niin onneksi haastateltava osasi heti näpäyttää, että toimittajan kannattaa tehdä taustatyö paremmin, jotta tietäisi ettei Botoksilla koskaan täytetä huulia.

Ollaan siis tarkkoina ja muistetaan, ettei medista tuleva tieto välttämättä olen sen viisaampaa kuin mitä sen ääneen sanova toimittaja itse on.

Vierivä kivi ei sammaloidu…

pysytään siis liikkeessä, ettemme viherry. Olemme päässeet syksyyn, onneksi todella lämpimään sellaiseen. Miten meitä hemmotellaan, vielä syyskuun puolessa välissä voi lenkkeillä iltamyöhäisellä hihattomassa paidassa. Tänään mietin onko tämä totta lainkaan… aika ihanaa.

Ensimmäinen työpäivä Mumbain-matkan ja muutaman vapaapäivän jälkeen. Tuntuu kuin olisi ollut poissa pidempään ja hyvä niin. Tänään pohdin, miten onnellista on tehdä työtä, josta pitää ja jonka tekeminen on pitkälti rentoa vuorovaikutusta, mukavien ihmisten kanssa. Kiitos tästä tunteesta kuuluu pitkälti myös ihanille asiakkailleni, joita ilman työni olisi kovin erilaista.

Tänään olen saanut työssä jakaa niin paljon asioita, omia ja asiakkaitteni. Olemme tutkailleet vanhemmuutta ja isovanhemmuutta, parisuhteita, rakkauselämää, hääjuhlaa ja matkaa, kaupunkilomaa, lasten koulumaailmaa, sairautta ja terveyttä, synnytyksiä, miehiä, lasten menestystä, julkisuutta ja vaikka mitä muuta. Tämän kaiken seurustelun lomassa olen tehnyt sokerointeja, mikroneulausta, ihonpuhdistusta, huulten täyttöä, pigmentointia, kynsien geelausta ja jalkahoitoa. Aika monipuolista, vai mitä?

Kaipaanko sairaalaan, sairaanhoitajan ammattiin, minulta kysytään välillä… ehdinhän aikoinaan työskennellä sairaanhoitajana seitsemän vuoden ajan. Onpa minulta kysytty myös, miten olen jättänyt sairaanhoitajan arvostetun ammatin ja ryhtynyt tälläiseksi hömppähoitajaksi. Mitä aikoinaan ajattelin ammattien arvostuksesta, sitä en enää muista. Muistan kuitenkin tuon sairaalan työilmapiirin ja asenteen, jollaista en enää sietäisi. Lopputtomasti katkottuja työsuhteita ja aamuvarhaisella kulkukorttien toimimattomuutta koska työsuhteet eivät olleetkaan voimassa (miksi huolehdin työvuorosta vaikka työnantaja ei huolehtinut työsopimuksesta?), sijaispalaverin hengen kun meille kerrottiin, että ellei työt näillä ehdoilla miellytä niin portilla on jonoa (teho-osaston henkilökuntaa voidaan siis korvata portilla olevilla, vaikka osa tehon sijaisista oli ollut töissä lähes kymmenen vuotta) sekä työnjohdon sanat kun kerroin lopettavani… nyt helpottuu seuraavan kuukauden työvuorolistan teko. Samaan aikaan 12 vuotta nuorempi veljeni lopetti työt ison marketin ruokaosastolla, armeijan ja opiskelun takia. Hänelle pahoiteltiin tilannetta, marketti kun menetti niin paljon heviosaamista. Työnjohdolta arvostusta ei siis tuntunut saavan ja potilailtakin melko sattumanvaraisesti ja tietenkin säännöllisesti sai kuulla olevansa huora tai vastaava. Ei, en siis kaipaa… tuohon arvostettuun ammattiin. Arvostusta on niin monenlaista ja henkiä en enää pelasta eikä elämääni enää ohjaa ajatus, että vain kaikki mikä edistää terveyttä ja parantaa sairautta on tärkeää. Nykyisin teen usein antaumuksella jotain, vain siksi, että se on kaunista!

Nautitaan siis kauneudesta, vaikka syksyisessä auringonpaisteessa ja arvostetaan toisiamme vain siksi kun olemme niin ihania!

Mumbain auringon alla

Mumbain auringon alla