Täällä sitä ollaan kouluttamassa HFS-päänahan pigmentointia Mumbaissa, miljoonakaupungissa Intian länsirannalla. Matkustimme tänne Pariisin kautta ja yhteensä matkaan kului runsaat kuusitoista tuntia. Onneksi olen hyvä nukkumaan ja niinpä sainkin nukuttua lennoilla oikein makoisasti. Hyvä niin, sillä kahden päivän aikana on tarkoitus saada aikaiseksi paljon, täällä ei ole siis aikaa hukattavaksi.
Hiusten lähtö on iso ongelma myös Intiassa ja toisaalta hiuksilla on paljon merkitystä ihmisille. Kaljun miehen on kuulema vaikea päästä naimisiin Intiassa…. kerroimme Suomessa olevan toisin sekä suomalaisesta sananlaskusta, ettei järki ja hiukset samassa päässä viihdy. Ilmeestä päätellen, tuskin muutimme maailmaa tai Intiaa. Heillä hiukset ovat edelleen kuin päätä koristava kruunu, jota ilman on vaikea olla.
Päänahan pigmentointi on täällä aivan uutta ja ihmeellistä. Richfeel-niminen hiusongelmiin keskittynyt klinikkaketju on isäntämme. Vaikuttava hiussiirrännäisiin keskittynyt bisnes, koko Intian kattava ja hyvin ammattimainen. Koulutettavana ovat Mumbain klinikan lääkärit ja hoitajat. Jännittävät koulutushetket edessä-onko meillä liikaa kulttuurieroja vai löytyykö yhteinen ajatus hiusongelmien hoidosta?