Kouluttaminen Intiassa…

onkin mukavaa. Voisi ajatella, että olisi vaikeaa kouluttaa kirurgeja ja hoitajia maailman toisella laidalla. Intialaiset ovat kuitenkin ihanan lämpimiä, välittömiä ja iloisia ihmisiä. He olivat hyvin motivoituneita ja innostuneita ja ammatillisuudesta huolimatta he osasivat myös nauraa ja vitsailla asioille.  Ihanuudesta huolimatta on keskittymiskyvystä ja ”lehmän hermoista”hyötyä. Kouluttaminen videokameran linssin edessä ja salamavalojen räpsyessä, englanniksi, ei välttämättä ole ideaalitilanne. Ihmeellisesti sitä selviää, vaikka ei itsekään aina usko siihen. Kuvassa harjoitellaan pigmentointia harjoituspäihin, puolet ”oppilaista” puuttuu vielä kuvasta…

Neljässä päivässä Mumbaihin ja takaisin, 37 tuntia matkustamista, 17 tuntia kouluttamista ja lopun aikaa Mumbain yössä sekä tietysti aamulla uimaan hotellin altaalle. Tällä kuviolla tietää, että yöunista on taas nipistetty… sitä sitten eläkkeellä.

Paljon pelkäämäni vatsatauti ei ainakin vielä ole tavoittanut minua, ehkä kiitos Precosa-lääkityksen (suosittelen!). Meidän isäntänä toiminut projektimanageri, Pritam, tarjoili meille mahdollisuuden tutustua intialaisiin herkkuihin. Hänestä oli mukavaa kun lupasimme syödä kaikkea ja tulisuus ei ollut ongelma. Niinpä söimmekin kaikkea mahdollista, ekanä iltana ravintolassa ja toisena iltana kadunvarren pikkuravintoloista. Paljon maailmaa matkanneena kuulin Pritamilta sellaisia ruokatarinoita, että nykyään lisään kyllä tuohon ”syön kaikkea” lauseeseen ”valmiiksi tapettua”.

Ihastuin Intiaan, ajatus joka yllättää itsenikin… toisaalta aidot ihmiset on ihania kaikkialla ja sitä intialaiset tuntuvat olevan.