pysytään siis liikkeessä, ettemme viherry. Olemme päässeet syksyyn, onneksi todella lämpimään sellaiseen. Miten meitä hemmotellaan, vielä syyskuun puolessa välissä voi lenkkeillä iltamyöhäisellä hihattomassa paidassa. Tänään mietin onko tämä totta lainkaan… aika ihanaa.
Ensimmäinen työpäivä Mumbain-matkan ja muutaman vapaapäivän jälkeen. Tuntuu kuin olisi ollut poissa pidempään ja hyvä niin. Tänään pohdin, miten onnellista on tehdä työtä, josta pitää ja jonka tekeminen on pitkälti rentoa vuorovaikutusta, mukavien ihmisten kanssa. Kiitos tästä tunteesta kuuluu pitkälti myös ihanille asiakkailleni, joita ilman työni olisi kovin erilaista.
Tänään olen saanut työssä jakaa niin paljon asioita, omia ja asiakkaitteni. Olemme tutkailleet vanhemmuutta ja isovanhemmuutta, parisuhteita, rakkauselämää, hääjuhlaa ja matkaa, kaupunkilomaa, lasten koulumaailmaa, sairautta ja terveyttä, synnytyksiä, miehiä, lasten menestystä, julkisuutta ja vaikka mitä muuta. Tämän kaiken seurustelun lomassa olen tehnyt sokerointeja, mikroneulausta, ihonpuhdistusta, huulten täyttöä, pigmentointia, kynsien geelausta ja jalkahoitoa. Aika monipuolista, vai mitä?
Kaipaanko sairaalaan, sairaanhoitajan ammattiin, minulta kysytään välillä… ehdinhän aikoinaan työskennellä sairaanhoitajana seitsemän vuoden ajan. Onpa minulta kysytty myös, miten olen jättänyt sairaanhoitajan arvostetun ammatin ja ryhtynyt tälläiseksi hömppähoitajaksi. Mitä aikoinaan ajattelin ammattien arvostuksesta, sitä en enää muista. Muistan kuitenkin tuon sairaalan työilmapiirin ja asenteen, jollaista en enää sietäisi. Lopputtomasti katkottuja työsuhteita ja aamuvarhaisella kulkukorttien toimimattomuutta koska työsuhteet eivät olleetkaan voimassa (miksi huolehdin työvuorosta vaikka työnantaja ei huolehtinut työsopimuksesta?), sijaispalaverin hengen kun meille kerrottiin, että ellei työt näillä ehdoilla miellytä niin portilla on jonoa (teho-osaston henkilökuntaa voidaan siis korvata portilla olevilla, vaikka osa tehon sijaisista oli ollut töissä lähes kymmenen vuotta) sekä työnjohdon sanat kun kerroin lopettavani… nyt helpottuu seuraavan kuukauden työvuorolistan teko. Samaan aikaan 12 vuotta nuorempi veljeni lopetti työt ison marketin ruokaosastolla, armeijan ja opiskelun takia. Hänelle pahoiteltiin tilannetta, marketti kun menetti niin paljon heviosaamista. Työnjohdolta arvostusta ei siis tuntunut saavan ja potilailtakin melko sattumanvaraisesti ja tietenkin säännöllisesti sai kuulla olevansa huora tai vastaava. Ei, en siis kaipaa… tuohon arvostettuun ammattiin. Arvostusta on niin monenlaista ja henkiä en enää pelasta eikä elämääni enää ohjaa ajatus, että vain kaikki mikä edistää terveyttä ja parantaa sairautta on tärkeää. Nykyisin teen usein antaumuksella jotain, vain siksi, että se on kaunista!
Nautitaan siis kauneudesta, vaikka syksyisessä auringonpaisteessa ja arvostetaan toisiamme vain siksi kun olemme niin ihania!
Bravan blogi 