Onnellisuus on hormoonihommaa… mielihyvä onkin siis kemiaa. Vaikka kemia ei olisi ollutkaan koulussa vahvinlajisi, voit varmasti löytää omat keinosi tämän onnellisuuskemian hallitsemiseen. Dopamiini, serotoniini ja oksitosiini ovat mielihyvähormooneja, jotka tekevät meistä onnellisia osoittamalla mistä onni on tehty. Onni on kulkua oikeaan onnelliseen suutaan, tasaisesti ja rakastaen – helppoa eikö totta?
Dopamiinihormooni on aina mukana kun teemme jotain nautinnollista tai mieltä kiihottavaa. Kun koemme mielihyvää tai kohtaamme uuden asian dopamiinitasot nousevat ja vastaavasti tasot laskevat kohdatessamme jotain epämiellyttävää. Näin opimme miten kannattaa toimia. Dopamiinin vaikutukset lähtevät syvältä ja siksi sen vaikutukset voivatkin olla voimakkaita. Dopamiini pitää meidät käynnissä ja osoittaa meille suuntaa onnelliseen elämään.
Serotoniinihormooni ei aktivoidu mielihyvämme tahtiin, vaan saattaa käyttäytyä jopa päinvastoin. Kuitenkin tarvitsemme tuota tasapainoittavaa välittäjäainetta, tyytyväisyyshormoonia onnelliseen elämään. Serotoniini tasoittaa tunteita kun tunnemme esimerkiksi pelkoa tai ahdistusta. Sen ansiosta tunne-elämämme on tasaisempaa eikä tempoilua syvien aaltojen harjata kuoppaan. Uskallammekin ottaa elämän vastaa sellaisena kuin se tulee, pelkäämättä tunteitamme.
Oksitosiini on hormooni, joka vaikuttaa taitoomme kohdata kanssa ihmisiä. Sen ansiosta olemme sosiaalisia ja myötätuntoisia. Oksitosiini onkin siis ystävyyden ja hyväntahdon hormooni, joka tekee meidät onnellisiksi osoittamalla meille tarpeen läheisiin ihmisiin ja antamalla meille taidon rakastaa heitä.
Nämä mielihyvähormoonit siis hyrräävät lähes itsestään, niitä tarvitsee vain hiukan sysäistä liikkeelle. Läheisyys ja koskettelu ovat selvästi onnellisuuden avainasioita, mutta läheisyyden lisäksi voi mieltä kohentaa myös muilla keinoin. Nauraminen ja hymyileminen ovat helppoja keinoja parantaa mielialaa. Epäitsekäs toisten auttaminen nostaa sekin esimerkiksi okstosiinitasoa. Valon positiivinen vaikutus dopamiini- ja serotoniinihormoonitasoon on myös tunnettu juttu. Saunominen, hieronta ja tuoksut ovat myös pettämätön yhdistelmä mielihyvän parantamiseen.
Näiden mielihyvähormoonien lisäksi on vielä meidän itsemme tuottama turvallinen opiaatti, endorfiini. Nuo endorfiinit sitoutuvat hermosoluissa samoihin kohtiin kuin hasis ja marijuana, ja ne tuottavat euforisen olon. Säännöllinen rasittava liikunta aktivoi uusien hermosolujen syntyä ja ihmeellistä on, että nuo hermosolut ovat lähes immuuneja stressin vaikutuksille. Näin saamme lisää stressinsietokykyä, joka on nykymaailmassa todella tarpeellista. Endorfiinejä ja niiden synnyttämää euforiaa saamme myös syömällä suklaata tai vaikka chiliä, saunomalla ja nauramalla.
Onnellisen elämän kaava voisikin siis olla seuraavan kaltainen. Joka päivä vähintään yksi kunnon halaus, naurua niin että vesi nousee silmiin, hymyilyä ja hyvä keskustelu jonkun ihmisen kanssa. Vähintään kolme kertaa viikossa liikuntaa niin, että tunnemme rasituksen ja samalla endorfiinien nousun. Muutaman kerran viikossa tulista ruokaa niin, että tukka nousee pystyyn ja viikonloppuna jälkiruuaksi tummaa suklaata. Tähän jos yhdistää vielä saunomista, ulkoilua auringossa, toisten auttamista ja hyvää seksiä, niin onni ei voi olla kaukana.
Oi, miten helppoa kun sen osaa. Oikein onnellista mielihyvähormooniviikkoa kaikille, endorfiini lisällä!
PS. Meiltä hoitolasta saat kaupan päälle näitä onnea tuovia asioita kuten naurua vedet silmissä, hyvää keskustelua, hierontaa, koskettelua ja vaikka halauksia sekä varmasti välittämistä.
lähteenä:
http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mika_vikana/hyva_mieli_hormoneilla