Nauru pidentää ikää ja ennen kaikkea tekee elämästämme elämisen arvoista. Nauraessa käytämme kolmea sataa lihasta, joista kasvoissa on 15 kappaletta. Nauraminen ja sen aiheuttama lihasliike, saa aikaiseksi juonteita kasvoille, erityisesti suun ja silmien ympärille. Jättäisinkö siis nauramatta, jotta välttyisin rypyiltä – en todellakaan, sillä naurava ihminen näyttää jopa kymmenen vuotta nuoremmalta kuin totiset kanssa sisarensa. Samanlaista lihasliikettä on toki kaikki ilmehdintä ja esimerkiksi silmien siristäminen.Ihon ikääntyminen tuo sitten myös juonteita kasvoille, lihasten liikkeestä riippumatta.
Vanheneminen on väistämätöntä ja sitä vastaan on turha kamppailla. Voimme kuitenkin tehdä paljon, jotta vanhenemme pehmeämmin. Olen hoitojen kannattaja, henkeen ja vereen – aina kannattaa aloittaa hoitamalla. Ikääntyvän ihon tehohoitoja ovat mikroneulaus (mesoterapia seerumilla), happohoidot/kuorinnat ja 3Deep – fraktionaalinen hoito. Milloin sitten otetaan esiin todelliset aseet eli neulat ja ruiskut?
Juonteiden täyttöä kannattaa harkita kun juonne selvästi on jyrkempi ja syvempi, se häiritsee merkittävästi tai kun juonne/juonteet ei reagoi hoitoihin. Käytännössä asiakas tietenkin päättää mitä hän haluaa tehtävän. Hoitolassamme käytetään juonteiden häivytykseen eri vahvuisia hyaluronihappoja. Hyaluronihapolla voidaan häivyttää juonteita koko kasvojen alueella. Botox-tuotenimeä käytetään välillä virheellisesti kun puhutaan täyteaineista. Botox on kuitenkin lihaksia rentouttava tuote, jonka vaikutus juonteiden häivytyksessa perustuu juuri tähän. Se soveltuu erinomaisesti otsan alueen juonteiden hoitoon, mutta suunalueella ei lihaksia kannata juonteiden takia pysäyttää, jottei vaikutelma ole nukkemainen. Hyaluronihapolla saadaan tehtyä myös huulten nuorennuksia – täyttämällä huulia kevyesti ja koko huulen alueelle, saadaan aikaiseksi oikein pehmeän näköinen huulten pyöristyminen. Tämä nuorentaa ulkonäköä merkittävästi. Tällaiset pehmeät huulitäytöt ovatkin nykyään todella suosittuja – luonnollisuutensa vuoksi. Mikäli asiakas haluaa huulien muotoa muokattavan erilaisiksi kuin ne oikeasti ovat, niin hyvä kuva toivotusta tuloksesta helpottaa merkittävästi muokkaamista.
Juonteiden täyttöhoidot ja huulten pehmentämiset ovat hoitolassamme arkipäivää ja niitä tehdäänkin viikottain. Hoidon suosion salaisuus on varmasti nopeassa vaikutuksessa. Juonnetäytön tulokset näkyvät osittain heti, vaikkakin paras lopputulos on nähtävissä, vasta muutaman päivän kuluttua kun turvotus on laskenut
Juonteiden muodostumisesta huolimatta siis nauramaan, voimmehan hoitaa nuo sitten myöhemmin juonnetäytöllä… naurettavaa alkuviikkoa kaikille!