Näin pyörähdettiin sitten marraskuuhun ja pikkujoulukausi on avattu. Juhliminen on rankkaa, mutta toisaalta myös riemukasta, kunhan liikkeelle lähtee riittävän rennolla asenteella. Hauskaahan sinne juhliin on tarkoitus lähteä pitämään. Parhaimman juhlahumun ainakin itselleni varmistan riittävän mittaisilla yöunilla edeltävästi, onnistuneella ulkoasulla ja kevyellä humalalla. Usein on tullut näistäkin kolmesta ohjenuorasta jokin sössittyä ja tuloshan on se ”että kaikilla oli mukavaa ja varmaan minullakin”. Nyt viikonloppuna olikin mukavaa kun lähes kaikki onnistui – mekko nyt taisi olla hiukan liian lyhyt, mutta miespuolisen seurueen jäsenen mukaan kylläkin juuri sopiva. Kaapin perukoilta kun kaivaa noita hippamekkoja voi välillä tulla suru puseroon, miten ne kaikki kutistuvat kaapissa. Minun kahvakuulailut taas ovat aikaan saaneet sen, että uusimman pikkujoulumekkoni, jonka ostin Dubaista toukokuussa, hihat ovat käyneet ahtaaksi. Ankariin vastatoimiin siis… tällä viikolla ei kahvakuulailua isoilla painoilla, vähintää kolme lymfahoitoa käsivarsiin ja ahkerat rasvaukset sekä suolaukset. Harkinnassa myös hiilareiden pistäminen hyllylle täksi viikoksi. Näillä ”eväillä” mahdun myös puvun hihoihin ja sehän on kiva se.
Hoitolan tytöille nämä projektini eivät ole ihan uutta ja näille jopa avoimesti nauretaan. Muutama vuosi sitten ostin ihanan iltapuvun, joka yläosa oli neljä senttiä liian pieni. Päätin kuitenkin haluta juuri tuo mekon ja niin siis ankariin toimiin. Liikkessäkin minua yritettiin käännyttää valitsemaan toinen, ei niin ihana mekko, mutta olin päättäväinen. Aikaa ostospäivästä juhliin taisi olla kahdeksan päivää ja tuona aikana kaikkien hämmästykseksi nuo sentit vyötäröltä hävitettiin. Hoitona lymfahoitoa ja kavitaatiota ja sitten kotona tietysti lisää liikuntaa ja vähäisiä hiilareita.
Kauniista huulista on piisannut juttua ja kaikille vinkiksi – huulia turvottavilla tuotteilla on mahdollista pikapyöristää huulia. Itselläni käytössä Christian Bretonin Lip XL -voide, joka laitetaan huulipunan alle. Pysyvyys on erinomainen ja vaikutus silminnähtävä, huulten rypyt suoristuvat. Pikkujouluhuulten salainen ase parhaimmillaan…
Tämän arkipäivän kunniaksi kannattaa kuitenkin suunnistaa lenkille – ilma on surkea, mutta sen ei voi antaa vaikuttaa, jos ei halua itsekin olla surkea kun juhlakausi on vietetty. Hippakuntoon siis!