Olenko kyllästyjä, kun kaipaan kokoajan uutta ja erillaista työhöni? Innovatiivinen kuulostaa paremmalta vaikka rehellisesti sanoen kyllästyjäkin kuvaa minua oikein hyvin. Kosmetologin työssä on uudistumisen mahdollisuudet erinomaiset – kaavoihin kangistuminen on mahdotonta.
On joulu viikko ja minullakin on paljon jouluun liittyviä valmisteluja, vaikka tänä jouluna loikinkin yli siitä missä rima on alhaalla. Vietämmehän minimalistista joulua ja tämähän on se yltäkylläisyyden vastakohtajuhla. Joulun läheisyydestä huolimatta, on minusta mukava kokeilla uusia hoitomuotoja.
Saimme hoitolaan koekäyttöön Eye Care Systemin mikrovirta – silmänympärys-hoitolaitteen. Hoidolla kerrotaan olevan erinomaisia vaikutuksia silmänalueen juonteisiin, silmäpusseihin, tummiin silmänalusiin ja pintaryppyihin. Samana päivänä sain yhden naisasiakkaamme kokeilemaan tuota laitetta kynsihoidon aikana. Hoito kestää vain 25 minuuttia ja se aiheuttaa vain pientä tuntemusta silmän ympärillä. Hoidon päätyttyä silmäympärysiho oli hieman punoittava, mutta asiakas jatkoi vielä ripsihuoltoon ja hänen vapauduttuaan sieltä otin kuvat. Mukava muutos, ihan silmin havaittava. Tästä innostuttuani soitin eräälle miesasiakkaalleni ja houkuttelin hänet tulemaan myös kokeilemaan hoitoa. Hän oli hieman erimieltä siitä, onko imartelevaa, että muistan hänet silmäpusseista – mutta innostui kuitenkin hoidosta. Teemme hänelle kaksi hoitoa ja huomenna saankin sitten hänestä, kahden hoidon jälkeen kuvat – odotan jännityksellä!
Varmasti laitteessa on vaikutusta, mutta haluaisin vielä kokeilla sitä oikein tummille silmänalusille ja turvonneille silmänalusille (nesteiset silmäpussit). Mikäli sinulla on tuollaiset tummat tai turvonneet ja ehtisit hoitoon tällä viikolla tai välipäivinä niin ota yhteyttä minuun 0400-906758.
Kiireen keskeltä, mutta innostuneena, tsemppiä kaikille!