Tänään otetaan luotettavasta kauneudesta mittaa Turussa…

luotettava kauneusLuotettava kauneus on harmaantalouden kitkemiseksi suunniteltua omavalvontaa, jonka rahastukseen ja eettisyyteen muutenkin otin kovasti kantaa blogissani syksyn lopulla.Tänään on sitten mahdollisuus keskustella tuosta asiasta pyhäpäivän kunniaksi. Joidenkin yrittäjien mielestä kuuden työpäivän jälkeen on hyvä viettää sitä viikon ainoaa vapaapäivää keskustelemalla alamme ongelmista. Näin myös ne joiden mielestä se vapaapäivä kuuluisi viettää perheen kanssa tai ihan vain rentoutuen, saavat työviikostaan seitsenpäiväisen. Suuntaamme siis Vahdolle Suomen suurimpaan kauneusalan tukkuuna, Suomen Hoitolatukkuun, keskustelemaan alamme luotettavuudesta ja sen osoittamisesta.  Mielenkiintoinen keskustelutilaisuus tulossa – oma mielipiteeni ei edellisestä asiaa koskevasta kirjoituksesta ole muuttunut (bravablogi.com/2013/11/12/myytavana-rehellisyytta-ja-luotettavuutta/) ja tämän tulen myös tilaisuudessa kertomaan. Alallamme toimivat yrittäjät ovat erittäin tunnollisia ja luotettavia ja hoitavat velvollisuutensa huolellisesti. Itse en missään tapauksessa heittäisi heittäisi ensimmäistä kiveä, mutta huomenna siis pääsen haastattelemaan heitä kenellä siihen siis varaa on, jos siis on. Kiinnostuneille ammattilaisille tiedoksi,  tilaisuus on siis Suomen  Hoitolatukussa klo 15 – 17 (Kalliorannantie 4, 21310 VAHTO). Tukku on myös kuulema avoinna…

Yrittäjien lapset on erilaisia ja sen huomaa. Olin tänään työkaverini Hennan kanssa hieromassa yhdessä kauppoja niin, että molempien pojat olivat matkassa. Saavuimme siis tilanteeseen neljän 6 – 12 vuotiaan pojan kanssa. Kaikkien hämmästykseksi nuo lapsemme olivat kuin suoraan äitien päiväunesta… lähes kolmen tunnin ajan nuo neljä jaksoivat touhuta yhdessä ja samassa pöydässä, yhden tietokoneen kanssa. Saimme ansaitusti hyvää palautetta paikalla olleilta, saimmehan me aikuiset keskittyä aivan täysillä omaan asiaamme lapsista huolimatta. Itse uskon, että kun lapset joutuvat sen tilanteen eteen, että nyt teidän asianne on vähemmän tärkeä – teidän on odotettava … se kasvattaa pakolla. Huomenna kun siis taas teen töitä – on se lapsiltani pois, mutta lapseni tietävät ettei se tarkota, että he olisivat vähemmän tärkeitä vaan sitä että äidin on tehtävä mitä äidin on tehtävä, koska äiti on yrittäjä. Kaupanteosta siirryimme ravintola Kerttuun nauttimaan Barbeque-buffeeta – olihan aihetta juhlaan. Seurueemme käytös ei varmasti aivan täysin täyttänyt ravintolaetikettiä, mutta Kertun rentoon tunnelmaan sovimme oikein hyvin. Kolmen tunnin käytöspinnistelyn jälkeen saa jo hiukan ansaitusti hupipainia Kertun sohvalla – sitä ei kumpikaan äideistä hennonnut suoraa tyrmätä. Käyttäytymispriorisointi on sallittu myös lapsille, eikös!

Tästä päivästä kunniaa siis poikalapsille, joilla tunnetusti on vilkas maine. Työpäiväni aikana seurasin ekaluokkalaista poikaa, joka oli saapunut isän kanssa päänahan pigmentointiin. Käyttäytyminen täysi kymppi tuollakin pojalla koko pitkän hoidon ajan … sitten takapenkki ylitäyteen poikia ja taas vain kiitettäviä arvosanoja käytöksestä. Lapset ovat fiksuja ja osaavat todella käyttäytyä. Kenelle huomisesta jaetaan kunniaa, jää nähtäväksi, mutta tiivistelmää on luvassa tällä sivustolla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s