Tammikuun pyhät lupaukset ovat takana ja monilla myös tipaton kuukausi. Kesään on vielä kunnolla aikaa eli kaikilla on mahdollisuus mukavaan muodonmuutokseen kunhan päättäväisyyttä riittää tästäkin eteenpäin. Vuoden vaihde onkin kuulema tänäkin vuonna saanut innokkaat elämäntapojen parantajat liikkeelle ja tammiruuhkat ovat olleet todelliset. Liikunnan edut tiedämme kaikki ja kun vartaloa halutaan muokata niin ilman liikuntaa kannattaa tuskin yrittääkään hyviä tuloksia. Ruokavalio on kuitenkin lopulta tärkein juttu… syömällä voi siis sössiä hyvät pyrkimykset kovin helposti. Tammikuu saa myös hoitolassa vartalohoitojen kyselijät liikkeelle ja siksi lupasin tiivistä teksti vartalohoidoista täällä blogissa.
Vartalohoidoilla voidaan vaikuttaa elimistön fysiologiaan ja nykyään myös anatomiaan. Fysiologialla tarkoitan tässä siis sitä että vaikutetaan elimiston olemassa oleviin toimintoihin ja anatomialla sitä että muutetaan elimistön rakennetta. Tärkein fysiologian kiihdyttäjä on lymfahoito, jota hoitolassamme tehdään koneellisesti ja käsin hieromalla. Siinä vilkastutetaan imunestekiertoa ja saadan näin esimerkiksi rasvakudoksen solun ulkoinen neste liikkumaan. Kun tuota nestettä liikutetaan niin aineenvaihdunta (ja samalla rasvaaineenvaihdunta) rasvakudoksessa paranee. Heikon nestekierron rasvakudoksessa voi tuntea kylmempänä ihona, usein esimerkiksi reisien ulkopinnoilla. Lymfahoitoa suosittelemme aina ensimmäiseksi hoidoksi. Mikäli aineenvaihdunta on asiakkaan mielestä kokonaisuudessaan heikko voimme aloittaa myös suolahoidolla ja siihen yhdistetyllä lymfahoidolla. Suolahoidossa teemme asiakkaasta suolakääreillä ”muumion”, jonka pakkaamme lämpöpeitteiden sisään. Hoidon päätteeksi siis lymfaamme koko vartalon koneeellisesti. Suolahoidot ovat tehokkaita muokkaajia myös sarjana ja ihosta tulee samalla ihanan pehmeä ja hyvinvoiva. Mikäli sitten halutaan lisää tehoja ja nopeampia tuloksia, mutta ei muuttaa anatomiaa, voimme matalataajuisen ultraäänen avulla irrottaa rasvaa soluista. Solurakenne ei siis katoa, solut vain tyhjenevät. 3Deep- laitteella voimme myös syvää voimaa käyttämällä tyhjentää soluja, vaikka eritysen erinomainen tuo radiofrekvenssilaite onkin ihon kiinteytyksessä. Mikäli sitten ollaan valmiita myös muuttamaan anatomiaa, voidaan kavitoimalla rikkoa rasvasoluja ja näin nopeuttaa muokkautumista. Kaikkien näiden rasvasoluun vaikuttavien hoitojen tuloksiin vaikuttaa se, että rasvakudoksen solun ulkoinen neste on liikkeessä. Rasvasolu luovuttaa rasvaa tuohon solunulkoiseen nesteeseen ja mikäli neste ei kuljeta rasvaa pois niin se imeytyy takaisin soluihin. Rasvasolujen rikkomisessa on sama tilanne, nesteen on hyrrättävä tulosten syntymiseksi. Tällä nestekierrolla on siis paljon vaikutusta hoitojen tuloksiin, mutta myös siihen mistä laihdumme liikkumalla ja ruokavaliolla. Laihtuminen ja muokkautuminen on aina helpointa sieltä, missä nestekierto on kunnossa. Teemme vartalohoitoja ympäri vuoden ja erityisesti koneellista lymfaa ja kavitaatiota. Kavitaatio on laihduttajien ja muokkaajien ykkösjuttu ja lymfan tuella siis sillä parempia tuloksia. Lymfalla hoidamme monia vaivoja ja ulkonäköjuttuja mm. selänturvotusta ja ”takatissejä”, vatsavaivoja, leikkausten ja rasvaimun jalkeistä turvotusta ja epätasaisuutta. Lymfahoidon jälkeen myös nukkuu paremmin eli myös unettomuuteen siitä on apua.
Aloitin kosmetologin työt tekemällä enimmäkseen vartalohoitoja, lymfaa ja erilaisia pakkauksia.Hoitovalikoima on alusta laajentunut ja yhdistelemällä hoitoja oikein, löydetään kaikille tehokas hoitosarja. Teimme joinakin vuosina kolmanneksen liikevaihdosta vartalohoidoilla ja silloin on tehtinkin hoitoja urakalla. Opettavaisia vuosia ja niiltä vuosilta on hyvä ammentaa kokemusta – kahta samanlaista vartaloa ei ole, mutta samankaltaisia on paljon.
Dermajet- vartalohoidon teen vaikka silmät ummessa ja vaikka unissanikin. Vuosien aikana on hoito toki uudistunut liikkeiden ja järjestysten osalta, kun uutta tietoa on saatu. Hoitoklassikko kuitenkin ja monille niin tarpeen, kuten minullekin. Dermajettia on hankala heiluttaa itselleen ja jotta tässä ei kävisi niin, että suutarin lapsi jää ilman kenkiä,niin tyydyn toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon. Makaan siis kotona lymfapuvussa tai lymfasukissa, koneen hyristellessä nesteitäni ulospäin. Lymfapuvun ”uumenista” lähtee tämäkin kirjoitus ja vaikutuksen kyllä huomaa, sillä nyt on kiire ”hotelli helpoitukseen”.