Mikä on sinun mansikkapaikkasi? Minun täydellinen paikkani voisi olla nimeltään myös Smultronstället, sillä onnellisinta paikkaa kun pohdin niin kyllä se on merenrannalla, oman veneeni kannella ja ympärillä puhutaan enemmän ruotsia kuin suomea. Edellisen elämäni ruotsalainen mieskö siellä koputtelee sisälläni – koputelkoon rauhassa, hyvät piiloputkiaivot sain häneltä kuitenkin perinnöksi.
Tänään on tosi ikävä – kevätkö saa tunteet pintaan? jos nyt voisin valita niin en nukkuisi ensi yönä omassa sängyssäni vaan keinuvassa pedissäni Selenan takahytissä. Valitettavasti vaan tuo keinuva ”kehtoni” on vielä tukevasti pukin päällä Ramstedtin telakalla ja lämppärikin on vasta matkalla huoltoon. Muutenhan voisin vain pistää oven kiinni ja lähteä veneelle yöksi, ikäänkuin yöretkelle. Siellä olisi myös viime kesän sijoitukseni – kopio-Tempur-patjani – kyllä kelpaisi sillä nukkua…
Oikeasti veneeni on mansikkapaikkani – siellä ei yksikään asia tunnu niin ikävältä kuin maalla, en koskaan ole oikeasti yksinäinen ja tuntuu kuin joku olisi aina kanssani, mutta ahdistamatta. Kliseinen purjeveneellä on perillä kun vene irtoaa rannasta toteutuu minulla niin hyvin, että olen perillä kun asetun veneeseen – rannasta irrottautuminenkaan ei ole niin tärkeää. Täydellisintä tunne on tietysti kun vene kulkee kuin ajatus ja itse saa olla pala tuota kokonaisuutta. Viime talvelta eräästä helmikuisesta blogikirjoituksestani tähän ajatus, joka on kuin tunteeni nyt… Voi talvi mitä teet! Jos tänään olisin saunonut vaikka Lillholmenin saunassa, vilvoitellut terassilla, kiivennyt veneeseen ja katsonut veneen yökuntoon. Kömpinyt punkkulasin kanssa takahyttiin ja avannut kirjan, niin tuskin pohtisin näin syntyjä syviä. Olisin vaan, onhan viikonloppu! Aamulla heräisin ja huomaisin taas uhmanneeni kohtaloa, puolikas punkkulasi punkan reunalla, pystyssä. Nyt vaan on talvi ja minulla on töissä kaiken muun lisäksi “pientä remppaa” eli huomenna siis maalausta ja paklausta… Miksiköhän odotan kesää?
Tiedän kaiken ikävöintini keskellä olevani onnekas – mansikkapaikan omistajat ovat varmasti onnellisimpia kuin ne, jotka vasta etsivät tuota hyvänolonpaikkaa. Oman Smultronställetin jo kauan sitten löytäneenä soisin kaikille saman – paikan / olon /tilan jossa huolet voi unohtaa ja on perillä.
Onnellista kevätsunnuntaita -niin ja ikävä on surullista mutta ei sen kummenpaa – siitä selviää kuitenkin haavoitta, ihan vaan suremalla…
ps. blogokirjoitukseni mistä lainaan kokonaisuudessaan täällä… karonmatkassa.wordpress.com/2013/02/02/purjehtijan-tie-on-kevyt-toista-on-yrittajan/
veneeni
Bravan blogi 