Bravan blogissa on ollut luvattoman hiljaista vaikka elämässä ei sitä todellakaan ole ollut. Kesäkuu on ollut hoitolassa työntäyteinen ja omassa arjessani on ollut hurjasti kiireitä muuton takia. Olen rempannut toista ja samalla tyhjentänyt toista asuntoa. Nyt vihdoin koko koti on saman katon alla ja onneksi vain parin korttelin päässä edellisestä kodista. Jäähyväiset ihanalle kodille on heitetty ja nyt kokka kohti uuden kodin mahdollisuuksia – odotan innolla, jopa syksyllä alkavaa putkiremonttia.
Yrittäjänä ei töistä oikein voi heivata vaikka arjessa oikeasti on kovastikin vääntöä, lomapäiviä ei halua hukata muuhun kuin siihen oikeaan lomaan. Töitä on siis tehty vaikka silmät ristissä ja kädet karheina, onnesi voi aina hieroa myös hanskat kädessä, jos kädet on remontin myötä hiekkapaperin kaltaiset. Jos olisin aikoinani jatkanut sairaanhoitajan töitä olisi minulla varmasti jo ”täydet lomat” eli tekemällä tuon 37,5 tuntia viikossa ansaitsisin varmastikin 38 lomapäivää vuodessa. Nyt yrittäjänä teen helposti pitkälti päälle 5o tunnin työviikkoa ja lomankertyminen ei mitenkään kumuloidu työntekemisen tai ikääntymisen myötä. Ajattelenko joskus, että miksi? Kyllä ja olenkin päättänyt, suorastaan sopinut itseni kanssa, että jos oikein alkaa ahdistamaan niin lopetan ja menen palkkatöihin lepäämään. Erityistä ahdistusta tunnen kun huomaan ettei Suomessa itsensä työllistämistä mitenkään tueta vaan päinvastoin. Luin tänään Pauliina Valtosen blogitekstin http://www.yrittajanaiset.fi/areena.php?aid=9563&k=7702 , joka sai taas erityistä ahdistusta aikaan ja samalla heitti ilmaan kysymyksen, miksi minua rangaistaan vai voiko oikeasti yhteiskuntamme päättäjät ajatella, että ihmistä joka pitää työnteosta voi kepittää miten sattuu? Yrittäjän tuloverotus kun on 4,8 prosenttia palkansaajaa korkeampi – tähän haluaisin perusteluja – oikeasti. Itse kun tunnen paljon yrittäjiä niin tiedä ettemme ainakaan tule tälle yhteiskunnalle palkansaajia kalliimmaksi – emmehän me edes sairasta?
Minulla kuten niiiiin monella yrittäjällä jaksamisen perustelu löytyy työstä. Olemme onnellisia kun olemme löytäneet työn, jossa viihdymme ihan oikeasti. Tämä on siis varmaan se peruste miksi maksan tulostani nuo huikeat prosentit enemmän veroa… taitaa ollakin onnellisuus vero – ko työnrakastajille? Nyt voisin oikeasti haluta vastauksia viisailta päättäjiltä – otanko vastaan pölön palkkatyön ja alan kitistä työstäni, samalla ehdin helposti tuunailla taskuun näitä mukavia hommia tuon 20 tuntia viikossa – kuten niin monet muutkin alamme ”pimeät puuhaajat”. Taas voisin ehdottaa pakkoyrittäjyyttä pakkoruotsin sijaan ja pakolliseksi ainakin kaikille päättäjille… muutama vuosi yrittäjyyttä muuttaisi ajatuksi kummasti ihan kaikilla.
Ajatukset ovat kiivaat, mutta nyt rentoudun oikeasti – viikonloppuna ei työtä, ei remonttia eikä mitään – vain olemista ja sunnuntaina tanssia sateessa ruorin takana.
Bravan blogi 