Elämäni on kiireistä ja liian kiireistä, jälleen kerran. Kymmenen rautaa tulessa ja eipä taida nyt kymmenen riittääkään. Oma valinta ja onnellinen sellainen…
Keväällä ostamani asuntoni on putkiremontin kourissa ja samalla teen remontin, jossa keittiö muuttaa paikkaa, kylpyhuone kasvaa ja seiniä kaatuu. Ostaessani asunnon näin mahdollisuuden saada toimivan kokonaisuuden ja valoisan avaran kodin. Tieto putkiremontin alkamisesta vain lisäsi innostustani – kaikki menee joka tapauksessa sekaisin niin mitä sitten, sekoitetaan hiukan lisää.
Remontti on nyt alkanut minun putkilinjassani, elämäni on siis osittain paketoituna ja osittain evakuoituna. Viikonlopun aikana kaadoimme ja kannoimme roskalavalle kolmen kuution verran tiiliseinää. Muksut ja minä rullasimme kuorman jos toisenkin Sulo-roskakärryn avulla alakertaan ja miesvoima hyrrytti piikkausvasaraa ja timanttisahaa. Lekaa ja hakkuuvasaraa heilutimme vähän jokainen vuorollamme ja saimme huomata niiden pysähtyvän todellakin kuin seinään. Hurjan kuuloinen homma, mutta sujui helpommin kuin uskoinkaan ja jopa nopeammin kuin ajattelin. Hajoitustiimimme on siis loistava – mutta kuulema ei vuokrattavissa, kukaan ei tainnut olla unelma-ammatissa.
Rakentaminen ja remontointi on mukavaa… näkee kättensä teokset ja toisaalta olo on välillä kuin kuntosalilla. Eilen kun nostelin, hiukan liian suurta ja painavaa Gyproc- levyä, laajentuneet kylpyhuoneen uuteen seinään, muistelin yhden tutun miehen sanoja vuosia sitten. Olin silloinkin lähdössä ostamaan tuota Gyproc-levyä ja mainittuani asiasta hän kertoi minulle, ettei tuo Gyproc ole mitään levyä vaan kipsiä ja ihan täyttä kipsiä, pelkkää kipsiä ja se on painavaa, todella painavaa. Totta puhui -painavia ovat ja harmittavinta on, ettei niissä ole kahvoja kuten kahvakuulassa. Siellä ne nyt kuitenkin, tälläkin kertaa, paikallaan ovat – painavat kipsilevyt. Kuntosalia siis kerrakseen…
Illan tunteina voisin siis katsoa Tv:tä tai juosta ympäri jokiranta, mutta nyt rehkin ja huiskin remonttia. Onneksi minulta tunnetusti puuttuu se palanen, joka saisi tämän tuntumaan stressaavalta. Taitaa olla ymmärryksenkin puutetta – tieto kun tuntuu lisäävän painetta, remontissakin. Kun ei näe kaikkea eikä ymmärrä työn lopullista määrää niin on kepeä suunnitella vaikka lasikuituista laivanikkunaa lastenhuoneeseen. Tuollaisen lukunurkka-ikkunasyvennyksen kun tänään keksin laminoivani, ihan vaan perusremontin lisäksi. Olisihan se täydellinen poikien laivanhytti-nukkumahuoneeseen, eikö?
”Entisen elämäni mies” – on siis voimissaan, piiloputkiaivot on lujilla ja kaikki miehisen rakentajan elkeet ovat esillä. Vaikka siis uskon edellisessä elämässäni olleeni mies, niin tiedän etten ollut insinööri, vaan ihan duunari – veneen rakentaja – puuseppä – ”tee se itse mies”. Mittaan, suunnittelen ja lasken kuulema liian heikosti – toisaalta, kuitenkaan, lopputuloksen kärsimättä. Minulle tärkeintä onkin hyvä lopputulos, ei se, miten siihen on päästy. Onnellinen olen kuitenkin siitä, että oma oikea ”duunariammattini” on kauneuden parissa. Kosmetologina näen myös käteni työ, mutta suuri osa työtä on vuorovaikutusta ihanien asiakkaiden kanssa. Kipsilevyjen kanssa ei vitsailla saati sitten kommunikoida…
Syysvoimaa kaikille… koitetaan punnertaa ja nauttia siitä, kiireestä ja raskaasta elämästäkin. Vanhainkodissa sitten viimeistään on pakko hiljentää kaasua…
Bravan blogi 