Katkeamatonta kolmivuoroa – työtä, oppia ja remonttia…

Olipa mielenkiintoinen työrupeama viime ja edellisviikolla – paljon työtä ja kiinnostavia hoitoja. 3Deepillä kiinteytettiin niin  kasvoja kuin vartaloakin. Radiofrekvenssillä loihditaan kasvoille nuorempaa ulkonäköä ja vartalolla saamme vatsanahan vetäytymään samoin kuin allit kiinteytymään. Hienoa, että viime viikolla sain tehdä myös kahdelle nuorelle miehelle kiinteytyshoitoja – kiinteyttäminen on vaikeinta, sillä laihduttaahan useat osaavat. Nyt teemaksi olen ottanut myös valoterapian yhdistämisen kaikkiin mahdollisiin hoitoihin. Valoa olenkin antanut ennen ja/tai jälkeen 3Deepin, mikroneulauksen, Dermajetin ja kiinteyttävän kasvohoidon sekä vartalohoidon, aikaisemmin kun tuota valoterapiaa olen käyttänyt vain aknen hoitoon. Nyt testataan onko valosta lisävoimaa hoitoihin ja saako sillä kiinteytyshoitoihin kaivattua jäntevyyttä lisää kasvojen ihoon.

20141030_142807_resized_1Runsas viikko sitten sain taas nauttia taitavan miehen opeista – Moshe Alulin Suomen vierailulla. Suomen Hoitolatukku järjesti kaksi seminaaria lähinnä kulmapigmentoinnista ja loistavia kulmia taiteilimmekin mestarin ohjauksessa, kolmivärisesti ja kolmiuloitteisuus oli taattu.  Minulla oli myös ainutlaatuinen tilaisuus saada  ”kädestä pitäen” yksityisopetusta hfs-päänahanpigmentointien erityistilanteisiin. Valitettavasti Suomessakin on muutama asiakas, jolle on tehty epäonnistunut päänahan pigmentointi.  Värivirheellisten ja/tai laiskämäisten pigmentointien korjaamiseen on kyllä keinot ja nyt sain siitä ihan mestarin oppia. Asiakkaalle erittäin pahoiteltava tilanne, joka mielestäni useimmiten johtuu harjoituksen puutteesta tai hoitajan hermostumisesta. Onneksi nyt sain vielä erityisopetusta aikaisemman puhelinohjauksen tueksi. Päänahan pigmentointi on suosikkini ja taitojen karttuessa aina vain mukavampaa.

Kosmetologikoulun rehtorilta, Eija Rosenberiltä tuli myös mieluisa puhelu  viime viikolla – teräsnainen vaan jaksaa eikä eläkepäivistä tällä haavaa haaveilekaan. Asioiden kiteytys on aina ollut hänen vahvuus ja nopeasti hän minullekin hahmoitti ettei nuo eläkepäivät taida olla minunkaan juttu. No eipä – vaikka onhan niihin vielä matkaan, mutta tuski silloinkaan. Tylsyys on tappavaa ja eläkeikäisenä ei siihen ole varaa, töissä on paljon kiinnostavampaa. Eijalta olen kuullut koko joukon elämän viisauksia, mutta minulle pysähdyttävin on ollut hänen muistutus siitä, etten elä varsinaisen elämäni kenraaliharjoitusta. Tämä on ainoa elämäni ja se pitää elää sillä tavalla ja tavoitteena onkin olla elämäänsä tyytyväinen nyt ja tulevaisuudessa. Onnenmetsästykselle on siis syy…

Katkeamaton kolmivuoro kuvaa tällä hetkellä elämääni. Omassa rakkaassa ”keskiraskaassa päivätyössäni” käyn lepäämässä ja illat sekä viikonloput painan remonttia. Onneksi minulla on ihanat muksut, jotka nytkin lauantaina kuntoilivat aimo kasan ”kattokoolinki puita” viidenteen kerrokseen. Porrasjumpatessamme  kuulin kyllä, että minun vartalolleni olisi tehnyt hyvää jumpata nuo sinne ihan yksinkin – ajattele äiti mikä kiinteytyminen! No se äidin kiinteytyminen jäi sitten heikommaksi, mutta ehdimme onneksi poikien kanssa ostoksille. Talvi tulee ja talvivaatteet tulevat aiheelliseksi. Nyt sunnuntaina ”koolaamme” Isänpäivän kunniaksi  kattoa – mikäs sen parempaa – kaikkien ”tee – se – itse -isien” ja vaikka ”paperinpyörittäjä-isienkin päivänä on hyvä päivä remontoida ja kaksi ehkä tulevaa isää saa myös nauttia  remontin pyörteistä. Oikein hyvää Isänpäivää kaikille!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s