Onnen etsintä on harhaa ja ajanhukkaa, sillä pitää vain avata silmät – onnellisuus on kaikissa meissä itsessämme, sisäänrakennettuna. Tänään olen erityisen onnellinen siitä, että voin olla ihan oma itseni – hyvässä ja pahassa. Tiedän itsestäni niin monta hyvää asiaa, mutta myös koko joukon huonoja ominaisuuksia. Suuria vahvuuksiakin löydän mutta on varmaankin saman verran juttuja, joissa toivoisin olevani vähintäänkin tuplasti parempi ellen jopa triplasti. Onnellinen kuitenkin olen ja tiedän sen – onnen etsintä on siis turhaa – kun minulla sitä jo on. Kun törmään tilanteeseen, jossa minun tulisi tehdä toinen onnelliseksi hänen antamilla ehdoillaan, olen mahdottoman edessä. Onneani voin jakaa surutta – se ei lopu jakamalla, mutta minun onneni ei toimi toisella ellei hänellä ole omia ”onnen varastoja”. Tiedän nyt, että onnen löytymisen avain on siinä, että näkee sitä itsessään ja ympärillään. Täytyy ymmärtää mistä voi olla onnellinen ja osata nauttia siitä. Riittämättömänä ihmisenä en voi olla kenenkään ainoa onnen lähde.
Voisiko ihmiset määrätä pakko-onnellisiksi uhkavaatimuksilla? Määrättäisiin jokainen etsimään itsestään onnea, kunnes sitä sieltä löytyy. Määrättäisiin, että jokaisena päivänä on oltava onnellinen isompi osa vuorokaudesta, armoa tästä saisi vain oikeasti suurten surujen aikana. Määrättäisiin kielletyiksi kaikki typerät henkilökohtaiset periaattteet, jotka estävät onnellisen elämän. Määrättäisiin ettei itseään saa kiduttaa eikä rääkätä missään muussa tarkoituksessa kuin kuntoilumielessä. Määrättäisiin etteivät onnettomasti yhdessä olevat saa olla yhdessä – onnettoman parisuhteen jatkajat saisivat ankaran rangaistuksen. Kiellettäisiin katkeruus kokonaan ja tarjottaisiin vaihtoehdoksi positiivisuuden kadehtimista, heille jotka voimaantuvat negatiivisuudesta. Onnellisuus määrättäisiin elämän päätavoitteeksi – vain onnelliset saisivat naimaluvan, luvan tehdä lapsia, toimia esimiestehtävissä/yletä, saisivat pankkilainaa , rakennusluvan, toimen ja pääsivät lopulta eläkkeelle… tässä kohtaa jo havahdun pilvilinnastani -mission impossible, valitettavasti. Vaikka tarjolla olisi kaikille onnettomille terapiaa ja kuntoutusta sekä onnellisuuskoulutusta niin silti joillekkin itsensä rääkkääminen, ahtaiden periatteiden kanssa eläminen ja katkeruus on se elämän suola ja voima, jotakin jota he tarvitsevat jaksaakseen. Diktatuurilla ei kuitenkaan taidettaisi kansalaisonnellisuutta tavoittaa…
Tänään olen myös tietysti erityisen onnellinen ystävistä – kaikista heistä ja tietysti erityisesti hänestä kenen sohvalla nytkin istun. Lapseni sanoin – hänen täytyy olla erityisen hyvä ihminen, kun me kaikki voimme olla hänen luonaan putkiremonttievakossa.
Mukavaa rentoa viikonloppua kaikille – minun viikonloppu on työntäyteinen, täynnä rakastamaani remontttia!
Bravan blogi 