Kenellä meistä on varaa mustavalkoiseen ajatteluun – oikeasti, ei kenelläkään. Onko minun ajatteluni oikeampaa kuin sinun – tuskin. Siksi varmaankaa ei minun seksuaalinen suuntautuminenkaan voi olla sen parempaa kuin jonkun toisen, saati minun rakkaus.
Meidän valitsema eduskunta päätti, että kaikilla Suomessa on oikeus mennä naimisiin – värivalot on siis sytytetty ja mustavalkoinen ajattelu lopetettu, vihdoin on siirrytty 2000-luvulle. Minulle rakas nuori nainen sai siis tietää, että hän voi sitoutua kumppaniinsa avioliitolla eikä rekisteröinnillä. Onnea heille ja koko Suomelle – suvaitsevaisuus on rikkautta ja sielun sivistystä.
Avioliitto instituutiona on varmasti kärsinyt inflaation ja pahan sellaisen. Vuosien saatossa lisääntyneet avioerot puhuvat karua kieltä – onnellisuutta ei taata sanomalla tahdon. Homoseksuaaleille on tarkeää saada samanvertainen kohtelu parisuhdeasioissa kuin heteroille ja siksi rekisteröityminen parisuhteeseen rinnastaa heidät paremminkin koiriin,veneisiin tai muihin rekisteröitäviin asioihin. Tämä ei tietenkään ole oikein – rakkaussuhteiden erilaistaminen yhteiskunnan taholta on väärin. Tosin minun, agnostikon maailmassa, olisi oikein sopivaa, että kaikki liitot yhteiskunnassa rekisteröitäisiin ja vain ne joille papin amen olisi tärkeää sanoisivat tahdon avioliitolle. Rekisteröimällä parisuhteen osoittaisi olevansa tosissaan toisen kanssa ja rekisteröidä voisi sitten myös avoliiton kaltaisen suhteen avioliiton lisäksi. Olisiko rekisteröinti kaiken kaikkiaan nykyaikaisempi juttu? Sitoutumisen osoitus toiselle olisi yhtä merkittävä ja kenenkään ei koskaan tarvitsisi vastaanottaa ”tuomitaan avioeroon” kirjettä. Yhteiselämän voi lopettaa rekisteri-ilmoituksella paljon sopuisammin. Mutta olisiko rakkaussuhteen rekisteröinti sittenkin liian kliininen juttu… ehkä.
Suvaitsevaisuus viikonloppu aloitettu, elämää värivaloissa!
Bravan blogi 