Bravassa tuulee – taitaa olla pasaatituuli

Lempeä ja lämmin muutoksen tuuli puhaltaa hoitolassa  – lieneekö siis pasaatituuli? Muutoksia on siis todella luvassa, mutta vain hyviä sellaisia. Hoitolamme jo ennestään taitava, moniammatillinen tiimi saa uuden jäsenen. Joukkoomme liittyy kokenut ja ammattitaitoinen kosmetologi, jonka repertuaariin kuuluu kaikki perushoidot, mutta myös koko joukko ”uusia” hoitoja. Luvassa on mm. pysyvää karvanpoistoa valoimpulssilla, korvien rei’itystä ja ripsipermanenttiä ja tyvikohotusta. Lähipäivinä kuulette hänestä lisää.

20150126_175840Bravaan on noussut seinä, viikonloppuna aikana – ei käy siis eloni tylsäksi kun voin rakentaa ja rakentaa. Nyt vuorossa uusi hoitohuone,  katse siis hoitolan aulassa vasemmalle, entiseen kynsipajaan. Kahden jumppapäivän tulos – nyt vielä pakkelia, silotusta ja maalailua sekä ikkunan sovitusta paikalleen. Ensi maanantaina, valmis!

Yksinäinen remonttiviikonloppua antaa aikaa ajatella ja siksi tuntuu hyvältä, ihana maanantai! Koin itseni niin  onnelliseksi viikonloppuna  – voin valita mitä teen ja tehdä sitä mitä haluan. Asiat voisivat olla hyvinkin eritavalla. Olen onnellinen, että olen terve ja vahva  – jaksan nostaa Cyprok- levyt seinälle ja vain typerää peukun tyviniveltä kolottaa. Lapseni ovat terveitä ja vahvoja – kuka olisi muuten kantanut kaikki remonttitavarat ullakkokerrokseen mukisematta. Olen onnellinen aina valmiina olevista ystävistäni, jotka jaksavat juttujani sekä tietysti konsultistani, puhelinsoiton päässä olevasta rakennusmestaristani. Onnellisuutta koen myös erinomaisesta suhteesta ex-mieheen – kun minun kodissani on lapsille viime aikoina ollut tarjolla vain remonttia, rahtausta ja kotitöitä niin siellä on ehditty keskittyä esiteinien elämään  kuten tietokoneeseen ja lasketteluun. On tässä jo syitä iloita uuden viikon alkamisesta  – taitaa tulla hyvä viikko!

”Kaljunpeitto kampaukselle” on vaihtoehto – rullaton sellainen

rullaHfs- pigmentoinnin hienous on erikoisesti pigmentointia varten kehitellyssä rullassa, jossa on 56 kartionmallista terää. Tuo rulla antaa työhön vauhtia sillä pisteitä päänahkaan syntyy erityisen nopeaan tahtiin ja tasaisesti. Päänahan pigmentointia on tehty jo aikaisemminkin, mutta paljon hitaammalla, yhden neulan systeemillä. Rullaus onkin pop, mutta sitten on poikkeus, jolloin rullalla päähän kannata kajota vaan neula on ainoa oikea työkalu.

Kalju on kalju, mutta vasta kaljuuntuva pää voi olla melko hiuksellinenkin paikoitellen. Tuollainen pälvikaljuus voi siis olla läiskäistä, jolloin päälaellakin on kohtia, missä hiuksia on enemmän ja jopa melko normaali määrä. Tuollaisen pään rullaaminen on hiuksen tarkkaa hommaa ja jopa mahdotonta, ainakin jos hiuksettomat läiskät ovat kovinkin pieniä. Neulalla taas saadaan tarkasti pisteltyä pieniinkin läiskiin hiuspisteitä. Näin pigmentoidusta päästä tulee hiusten kanssa tasainen ja kaunis sänki. Kovin yleistä tämä ei ilmiönä ole, sillä vasta tämän vuoden joulukuussa minulle tuli hoitola Bravaan tällainen miesasiakas hoitoon – puhutaan siis muutamasta prosentista asiakkaista. Taitaapa moni peitellä pälvikaljuutta ”kaljunpeitto kampauksella” ja onnistuukin siinä melko hyvin. Hoitoon hakeudutaan ehkä vasta myöhemmässä vaiheessa. Päälaen tai jakausalueen kaljuutta ja ohut hiuksisuutta olen toki hoitanut useallakin asiakkaalla, mutta usein näitä voi myös rullata.

Läiskäiselle pälvikaljun peittämiselle on siis kuitenkin vaihtoehto ja lähes kivuton sellainen. Koleaan tammikuuhun siis asiapohjalla ja hoitolan ikkunasta taivaalle tähyillen. Meidän hoitolan ikkunasta meren päällä on aina kauneinta ja niin nytkin –  kirkas aurinko loistaa saariston suunnasta… oikein mukavaa viikkoa kaikille ja koitetaan nauttia hetkittäin taivaalla näkyvästä valoilmiöstä – armaasta auringosta!