Yksitoista vuotta karvanpoistoa

13062305_1730339627188643_1809388337096785392_nKarvanpoisto sokerilla on ollut arkipäivääni jo yli yksitoista vuotta. Lukuisia ihania asiakkaita, tunteja merkittäviä keskusteluja ja hetkiä joista on jäänyt minulle ja asiakkaalle ikuinen muisto hyvästä hetkestä, ”karvanpoisto-kidutuksen” keskellä. Siihen on mahtunut jos jonkinlaiset karvapuskat, mutta myös lukematon määrä erilaisia sokerointituotteita. Erinomaisia ja helposti käsiteltäviä sokereita sekä sellaisia joilla sokerointi on melkein mahdotonta jopa taitavan ammattilaisen tekemänä. Vertaan sokerointituotteita usein viineihin, sillä samankaltainen tilanne on kun sokkona tuotteita verrataan toisiinsa. Sokkovalinnassa kymmenen viinin joukkoon eksyy varmastikin noin puolet sellaisia joiden mausta en välitä. Jäljelle jääneistä voin helposti mainita pari kolme joista oikeasti pidän. Lopulta mieluisan makuisista, jos jokin viini tulisi sitten nostaa selvästi ykköseksi niin saattaisinpa katsoa vaikka etikettiä. Etikettimaininta luomusta voisi helpottaa päätöstäni, sillä viinirypäleissä tunnetusti on paljon kemikaaleja kuten kemiallisia lannoitteita, homeenestoaineita, tuholaisentorjunta-aineita sekä rikkaruohoruiskutteita. Viineissä siis parhaan sijan saisi makuaistiani miellyttävä luomuviini sen kemikaalivähyyden vuoksi.

Mites sitten sokereissa? Kymmenen sokeripastan joukosta poistaisin helposti noin puolet – kaikki haisevat (niitäkin on) sekä pastat, joiden käyttö on työlästä eikä kestä pitkää työstämistä. Jäljelle jääneistä paremmistakin erottaisin helposti pari kolme selvästi erinomaisempaa tuotetta. Kun lopulta olisi vain muutama tuote jäljellä katsoisin tarkemmin ja silloin myös tuote-etiketti kiinnostaisi minua. Saisinko jostain tuotteesta selvää lisäarvoa itselleni tai asiakkaalle? Markkinoilla on sekä mono- että disakkaridisokereita, joiden paremmuudesta voimme kimpoilla, itse pidän molemmista ja voittaja ei tuolla argumentilla aukea. Skin Candyssä on kuitenkin jotain, joka on minulle merkityksellistä. Kaikissa pastoissa on lisättynä Xylitolia, joka parantaa pastan käsiteltävyyttä, tasapainoittaa ihon mikrobitasapainoa sekä kosteuttaa ihoa. Tuo suomalaisten hyvin tuntema koivusokeri parantaa siis kaikenkaikkiaan sekä sokeroitavuutta että sokeroinnin ihovaikutusta asiakkaalle. Xylitol-sokerointia voi siis huoletta suositella kaikkein herkimmillekin ihoille. Karvanpoiston tuotevalintani on siis helppo – minun sokerini on Skin Candy.

img-20160909-wa0008Viime viikolla Skin Candyilimme Hud och Kosmetik-messuilla Tukholmassa. Tukholman suurimmilla ammattaitavia tapasimme lukuisia taitavia ammattilaisia, sokeroijiakin. Huomasimme vahausten teon olevan edelleen voimissaan Ruotsissa ja sokerointia tehtävän edelleen vähemmän kuin meillä Suomessa. Skin Candy sai loistavan vastaanoton Ruotsissa❤, kiitos siitä kaikille ihanille messuvieraille sekä ammattilaisille. Messuosastollamme vieraili jopa pokemon – lieneekö kiinnostunut karvanpoistosta.

Linkki videoon Skin Candy Hud och Kosmetik messuilla Tukholmassa (aukeaa Skin Candyn fb-sivuille)

 

Tehdä työtä, jolla on merkitystä – kyllä se on tavoiteltava olotila. Nuorena sairaanhoitajana lienen tavoittellut tuota ja onnistuinkin joskus pelastamaan jonkun hengen, tiiminä tietenkin, mutta teho-osastolla tuo oli arkipäivää. Miten muuttuu ihminen kun tällä hetkellä tunne siitä että Do what you love and love what you do on paljon enemmän kuvaava lause arjestani. Työn täytyy tuntua kiinnostavalta ja innostavalta, silloin jaksaa tehdä pitkää yrittäjän työpäivää.

Mukavaa viikonloppua, nautitaan syysauringosta☺!

Ps.Luomupunaviinistä päänsärkyä saa erittäin harvoin, suosittelen!

Syksy on saapunut Bravaan…

Blogihiljainen kesä takana Bravan blogissa – kesä ladattu akkuja ja kirjoiteltu muita juttuja. Talven tuloa odotellessa on mukava kertoilla taas hoitolan kuulumisia sekä omia ajatuksia.

IMG-20160802-WA0013Kesälomailu tekee hyvää, sain huomata sen taas tänäkin kesänä neljän viikon purjehduslomalla Viron ja Latvian vesillä. Ensimmäisenä lomaviikkona karistaa mielestään työkuviot. Tänä vuonna tämä kävi helposti sillä vietin viikkoa naisten kanssa purjehtien Turusta Riikaan, naisten kanssa merellä naureskellen siis. Toisen lomaviikon aikana huomaa ajattelevansa enemmän peruselämän juttuja, syömisestä nukkumiseen, kuin jotain sen suurempaa. Kolmantena viikkona huomaa ajattelevansa jo töitä, uusia suunnitelmia ja ideoita sekä kaipaavansa asiakkaita. Neljännen lomaviikon aluksi onkin jo mieleista viettää yö kirjoittaen ajatuksia ylös.Tietokoneen avaaminen tuntuu kivalta ja työhön paluuta alkaa odottamaan. Onneksi on mahdollista olla välillä poissa – nollaamassa ajatuksia ja keskittymässä läheisimpiin. Toivottavasti useimmat teistäkin saitte nauttia – Lomasta!

IMG_20160903_225610Syksy tuo uutta ja hoitolaankin muutosta. Olen mukana kehittämässä uutta Scandinavian Skin ihonhoitosarjaa – skandinavisuutta, tehokkuutta ja turvallisuutta  samassa paketissa. Ihanat asiakkaani ovatkin jo saaneet esimakua tulevasta ja paljon muutakin on luvassa. Mielessä on jopa skandinaavisen luonnon tuominen hoitolaan, nähtäväksi jää teemmekö töitä pian keskellä koivikkoa. Ihana päivä viime torstaina kuitenkin kuvausten merkeissä, metsästä kaurapeltoon, kiitos Mimosa.

Syksyn aikana pysyn kiireisenä myös Skin Candy sokerin merkeissä. Useimmat asiakkaat ovatkin jo kokeilleet karvanpoistoa, joka samalla on ihonhoitoa  ja parasta sellaista. Skin Candyn sokereissa on lisättynä Xylitolia, joka kosteuttaa ja tasapainoittaa ihon normaalifloran koostumusta. Sokerointia turvallisesti nyt siis myös erityisen herkkäihoisille. Skin Candy ilosanomaa olen siis viemässä maailmalle – parasta mahdollista sokeria Suomesta maailmalle.kaikkitytötrannalla_taustalla_1_web

Viime talvena aloimme tehdä vaikuttavia hoitoja erilaisille arville. Italialaisten kehittelemä Biodermogenesi- hoitolaite onkin tarjonnut apua jo kymmenille asiakkaille. Erityisen vaikuttavaa apua hoito tarjoaa raskausarpiin – jokaisen hoidetun arvet ovat siloittuneet ja nousseet kuopalta, mutta arpijuovan häivyttyminen muuten on yksilöllistä. Hoidon aluksi tehty arvio antaa meille onneksi hyvä ennusteen vaikuttavuudesta ja hoitokertojen määrästä. Syksyn aikana aloitamme vihdoin kiinteyttävät Biodermogenesi-kasvohoidot.

Syksy tulee siis kohinalla, mutta nautitaan siitä…