Hamuanko oikeastaan onnea vai rauhaa, mietin nykyisin. Täydelliseltä tuntuu ainakin kätkeytyminen vastamelukuulokkeiden alle – olo on kuin vaaleanpunaisessa kuplassa. Yksinkertaista onnellisuutta helposti suodattamalla taustahälyä ja vähän muutakin ääntä. Harmi etten ole keksinyt aikaisemmin miten mukavaa on imurointikin kun kuullokkeet suodattavat epämiellyttävää ääntä ja kuulokkeista voi kuunnella järkevää puhetta, jatkossa meilläkin pölykoirat kurissa! Suosittelen👍.

Tämän vuoden ensimmäinen työviikko, jolloin olen ehtinyt olla asiakkaiden kanssa hoitolassa joka päivä. Toki olen juoksennellut hyödyllisissä hankkeissa myös hoitolan ulkopuolella eli käynyt ”valmistumassa” Yrittäjän ammattitutkintoon (tästä myöhemmin lisää – kiitos Intoo) ja osallistunut shareholders’ meetingiin uusyrityshankkeen merkeissä (samoin tästä). Tehokas, mutta rauhallinen työviikko minun ”mittareilla”❤.
Päänahan pigmentoinnit työllistävät minua ja ne ovatkin aina yhtä mielenkiintoisia sekä haasteellisia. Parhaillaankin työnalla on kolme hyvin erilaista päänahkaa. Eräällä naisasiakkalla piiloitellaan naistyyppisen kaljuuntumisen aiheuttamaa hiusten ohenemista ja päänahan pilkoittamista hiusten alta. Eräällä miesasiakkaalla taas pigmentoidaan koko päänahkaa, myös hiuksellisia alueita ja vaihdetaan näin koko väritys päänalueella hiukan enemmän särmää omaavaksi. Kolmannella taas ongelmana on alopecia areatan kaltainen läiskäinen kaljuuntuminen, joka tummien hiusten joukosta näkyy ikävästi. Näillä töillä on helppo selittää miksi mielenkiintoni päänahkoihin säilyy kokoajan ehtymättömänä. Ei yhtään samanlasta päätä, hiusta tai hiustenlähtöä, samalla tietysti syyt ja ongelmatkin ovat erinlaiset. Tähänkun vielä lisätään se asiakaspalvelun rikkaus, erilaiset ihmiset, niin mielenkiintoinen kombo on koossa❤.

Selviteltäessä hiustenlähdön syitä on tärkeintä ensimmäiseksi löytää lääkäri, joka ymmärtää ongelman ja on siitä kiinnostunut. Valitettavasti asiakkaat edelleen törmää tilanteeseen, jossa merkittävän näkyvääkin hiustenlähdön ongelmaa vähätellään kosmeettiseksi haitaksi. Jään miettimään, että toki keskellä otsaa kasvava karvamätäs olisi vain kosmeettinen ongelma, mutta jättäisikö herra tohtori tuonkin tutkimatta? Etsiessä tuota ”tohtori oikeaa” kannattaa olla avaram fbielinen, sillä joskus voi apu tulla juuri sieltä mistä vähiten odottaisi. Mielestäni on aina tärkeää selvittellä hiustenlähdön syitä, sillä voihan se olla merkki sairaudesta, puutostilasta tai elimistön häiriötilasta. Ratkaisemalla syitä voidaan joskus hiustenlähtö pysäyttää ja tilanne palauttaa jopa ennelleen. Syitä hiustenlähtöön on lukuisia ja jos sinä mietit omaa tilannettasi niin tuolta Duodecim Terveyskirjastosta löytyy paljon asiaa liittyvää.
Kaljuus ja sänkihiuksisuus on onneksi miehekästä länsimaisten ihmisten silmissä. Toisenlainen tilanne olisi hiustensiirron luvatussa maassa, Intiassa missä kaljun miehen on vaikea päästä naimisiin. Mitä mahtavammat hiukset sitä viriilimpi mies – toimii Intiassa. Onneksi siis meillä päänahkaan pigmentoiduilla pisteillä saadaan hienosti luotua riittävä illuusio hiuksista, jolloin voi taikoa vuosia pois iästään, tuuheuttaa hiuksiaan, muuttaa imagoa tai häivyttää epänormaalia hiusten kasvua. Meillä on nyt käytössä myös hiuspohjan elvytyshoidot eli PRP-hoidot, joilla todistetusti saadaan hiustenkasvua elvytetyksi. Tässä hoidossa käytämme Gloprpbeautyn edistyksellistä tekniikkaa, jossa tehokkuus ja aseptisuus on saatu aivan uudelle asteelle.
Viikonloppu Turussa, kotona ja töissä rentoutuen – pientä puuhastelua siellä ja täällä, sauvakävelyä, yksinkertaista ruokaa eli Rentoa Viikonloppua Kaikille!!!
Nautitaan vielä kun on pimeää, sillä pian alkaa keväthormoonit hyristä ja sitten ei meitä mikään pidättele🤸💃💘