Ihonhoitokokemukseni Xylitolilla eivät ole kovin pitkältä ajalta, mutta riittävän pitkältä, jotta voin sanoa sen olevan melkoinen monitaituri. Xylitol on saanut minut sekaisin raaka-aineesta ja se on jotakin, todellakin.

Xylitolin monitaitoisuus ihonhoidossa paljastuu kun pohditaan sen erilaisia vaikutuksia. Se on kosteuttava, tasapainoittava, antiseptinen ja rakennetta korjaava aine ja kaikkea tätä vieläpä tehokkaasti.
Hämmästyttävintä on sen vaikutus lisätä filaggrin proteiinin määrää ihossa. Tuo filaggrin on tärkeä rakennusaine ihoa suojaavassa kerroksessa. Suojakerroksen avulla iho puolustautuu ulkoisilta uhilta (allergeenit, ympäristön saasteet, pesuaineet ym) ja samalla ihon tarvitsemat kosteustekijät pysyvät syvemmissä kerroksissa turvaamassa laadukkaiden uusien solujen muodostumista. Tieteellisesti on todistettu, että jopa 10% ihmisistä kärsii geneettisestä filaggrin-proteiinin puutteesta ja sen myötä erilaisista oireista kuten kutinasta, kuivuudesta ja atopiasta. Xylitol on siis erityisen merkittävää atoopikoille, mutta kaikki ihot toki hyötyvät hyvästä suojakerroksesta.
Xylitolin tasapainoittavasta vaikutuksesta on paljon hyötä. Ihomme normaaliflorassa on lukuisia mikro-organismeja, joiden tarkoitus on suojata ihoa mm. infektioilta. On kuitenkin tutkimuksilla todettu, että ärsytystä erityisesti atooppisessa ihossa saattavat aiheuttaa myös ihon omat bakteerit ja näitä voimme vähentää Xylitolilla. Osa asiakkaistani on kuullut myös ”suosikkitarinani” maasiiran näköisistä mikro-organismeista, joiden koti on ihohuokosessa. Näiden pikkueliöiden määrä lisääntyy samassa suhteessa talin kanssa, mutta tiedossa on, että mikro-organismien hävittäminen vähentää myös talia ja tulehdusta ihossa. Tästä tasapainottamisesta itselläni kokemusta jo muutaman vuoden ajalta ja ihoni on nykyään selvästi rauhoittunut.

Xylitoli on luonnostaan antiseptinen aine, joka tappaa mikro-organismeja (esim. taudinaiheuttajia) tai estää niiden lisääntymisen. Antiseptisten aineiden yleisimpiä sivuvaikutuksia on bakteeriresistenssin kehittyminen ja ihon kuivuminen sekä ärsyyntyminen. Xylitolilla ei kuitenkaan ole lainkaan näitä vaikutuksia, vaan oikeastaan päinvastaisia, positiivisia sivuvaikutuksia. Erinomainen puhdistustuote siis, jonka käyttöä ei tarvitse rajoittaa turvallisuuden vuoksi.
Kaikkien näiden superominaisuuksien lisäksi Xylitol on myös kosteuttava aine, koska se pystyy vetämään vettä puoleensa ja sitomaan sitä ihoon. Jokainen iho kaipaa kosteutta ja tarvetta saattavat lisätä vielä erilaiset ulkoiset ja sisäiset tekijät. Tässäkin asiassa Xylitol on tehokas ja turvallinen!
Raaka-aineena turvallisuutta lisää myös Xylitolin anti-allergisuus. Tähän tulokseen tulivat Turun Yliopiston tutkijat kun Xylitolin huippututkimusvuosina ei yhtään tapausta ilmennyt. Tuolloin Turussa oli tutkimusperheitä, jotka pyrkivät korvaamaan kaiken sokerin Xylitolilla. Turun elintarviketeollisuus oli silloin mukana hankkeessa tuottamalla lukuisia Xylitol-tuotteita. Xylitol-jäätelö oli kuulemma erityisen herkullista, tuo olisi melkoisen suosittu myyntituote nykypäivänäkin. Turun Yliopiston emeritusprofessori Kauko K. Mäkistä voidaan pitää Xylitolin ”löytäjänä” ja hänen luennon kerran kuulleena en voi muuta kuin jatkaa ihmettelyä… melkoinen löytö tämä Xylitol!
Hoitolassa käytän eniten kotimaisen Scandinavian Skin sarjan Xylitol-vettä. Se toimii kasvovetenä sekä turvallisena puhdistajana karvapoiston ja kulmakarvojen muotoilun jälkeen. Päänahan pigmentoinnissa pyyhin aina ihoa Xylitol-vedellä, sekä hoidon aikana että sen jälkeen.

Laitehoidossa käytän Xylitol-vettä FacialFusion laitteen tehopuhdistusohjelmassa, Dermafusionissa, joka kuorii, pesee, imee ja puhdistaa. Tämän puhdistuksen jälkeen iho on syvä puhdas ja kosteutettu, sileä pintainen sekä balansoitu. Parin vuoden kokemuksella tälle ”ihon matto-imuroinnille” on kertynyt jo lukuisia faneja. Karvanpoistossa käyttämäni Skin Candy-ammattituotteet sisältävät myös Xylitolia ja siksi karvanpoisto onkin samalla erinomaista ihonhoitoa. Candyingissä iholta lähtevät siis hellävaraisesti karvat ja kuolleet ihosolut ja kotiin voi lähteä sitten pehmeällä, kuin uudelleen syntyneellä iholla. Skin Candyllä on myös lukuisia kotihoitotuotteita sekä kasvoille että vartalolle ja näiden tuotteiden vaikuttavista aineista löytyy myös Xylitolia.
Kotihoidossa Xylitol on minulle kuin Turun Sinappi joillekin, ”kahta en vaihda” toinen on Xylitol ja toinen on… Käyttämällä Xylitol-tuotteita olen saanut merkittävää hyötyä ihon kosteuteen, tasapainotukseen ja kaikenlaisen ärsytyksen vähenemiseen. Seuraavaksi suunnitelmissa on lisätä Xylitolin käyttöä suun kautta, sillä kun on ihmeellisiä vaikutuksia myös koko kehoon!
PS. mikäli haluat lukea lisää ”ihon imuroinnista”eli Dermafusioinista, klikkaa tästä!