Wilde Pedique – varpaankynsien pelastus

Syksy on jo pitkällä ja kesälle on tullut aika sanoa lopullisesti näkemiin. Tuntuu haikealta, että taas on yksi kesä takana. Lohdutukseksi muistutan, että Vappu 2020 on lähempänä kuin uskommekaan, sillä vappuaattoon on päiviä tällä hetkellä 213.

IMG_20190930_001220Päätin kirjoittaa pienen tekstin varpaankynsien geelaamisesta, koska olen tänä kesänä auttanut useita asiakkaita varpaankynsien kanssa. Heidän palautteensa on ollut niin positiivista, että jaan nyt muillekin millainen pelastus geelaus voi olla.  Geelaus mielletään helposti vain kosmeettiseksi lakkauksen vaihtoehdoksi eli ikäänkuin kestolakkaukseksi.  Kuitenkin voimme korjata geelillä juuresta vammautuneita, lohjenneita tai vaikka ”syntymärumia” varpaankynsiä. Kuvassa on esimerkkejä tyypillisistä ongelmakynsistä. Sisäänkasvaneet varpaankynnet hyötyvät myös geelauksesta ja geelaus voidaan myös yhdistää kynnen reunan jousihoitoon. Geelauksessa käytämme LCN:n valokovetteisia Wilde Pedique-geelejä, jotka ovat korkealaatusia ja  myrkyttömiä.

Wilde Pedique on elastinen geeli, joka muotoutuu jalkojen ja varpaiden liikkeisiin.  Geelillä voidaan pinnoittaa kaikki kynnet sekä korjata osittain puuttuva, vaurioitunut tai sairas kynsi. Geelatut kynnet tuntuvat aivan luonnollisilta. Kynnet voidaan tehdä hyvin luonnollisen näköisiksi tai niihin voidaan tehdä koristeluja, ranskalainen manikyyri tai lakkaus. Näin saadaan persoonallisen kauniit kynnet, jotka huomataan. Varpaankynnet kasvavat yleensä huomattavasti sormen kynsiä hitaammin ja siksi geelaus ja koristelut pysyvät kauniina useita viikkoja, usein noin kaksi kuukautta. Kaunein lopputulos saadaan, mikäli geelaukseen yhdistetään jalkahoito.

Sisäänkasvanut kynsi on työläs vaiva, joka saattaa aiheuttaa kipua päivittäin. Kynnen hoidoksi saattaa keveimmillään riittää kynnen pinnan geelaaminen. Geelauksen avulla kynsi oikenee ja näin se saattaa nousta riittävästi, jotta sisäänkasvaminen pysähtyy. Mikäli tilanne kuitenkin on edennyt ja vaatii tehokkaampaa hoitoa voidaan kynnen reunan alle kiinnittää reunaa kohottava jousi. Tämä kohotusjousi suojataan geelauksella, joka on myös mahdollista lakata tai geelata peittävällä värillä. Geelauksen ja/tai jousen asennuksen jälkeen kynnen reunassa mahdollisesti piinaava kipu helpottaa nopeasti. Hoitoa kannattaa jatkaa kynnes kynnen malli on korjaantunut ja vaivat helpottuneet.

Mikäli mietit voisiko sinun kyntesi kaunistua geelillä tai kärsit  sisäänkasvaneesta kynnestä niin ota rohkeasti yhteyttä. Ajanvaraus mahdollinen myös nettiaja varauksesta 👍. Muistattehan, että geelaus sopii erinomaisesti myös miehille, sillä pintaväriksi voidaan valita rauhallinen oman kynnen värinen väri.

Mukavaa lokakuuta kaikille😊, pysytään lämpimänä👍!

cropped-blogisivun-ylc3a4palkki1.jpg

Ps. Bravan kotisivuilta voit lukea lisää geelaushoidosta http://brava.fi/palvelut/kynsihoidot/varpaankynsien-geelaus/

 

Skin Candyn matkassa Tukholmassa♥️

Kotimatkalla Tukholmasta kahden raskaan, mutta onnistuneen messupäivän jälkeen. Kistassa järjestettävät messut kokoaa ruotsalaiset kauneuden ammattilaiset yhteen. Messuilla on noin 3000 kävijää ja 90 näytteilleasettajaa eli mistään hurjasta väenpaljoudesta ei ole kyse.
Screenshot_20190906_223506_com.android.chrome

Meidän Skin Candy erottui taas edukseen persoonallisella tavallaan. Me emme ole jotain klassista ja rauhallista vaan reippaasti iloista uusretroa. Messupäivät kuluvat aina nopeasti piukasti työn merkeissä. Uutuutena tänä vuonna järjestimme osastolla hauskoja PopUp pikakursseja. Se miten nopeasti käteväkätiset kosmetologit oppivatkaan käsittelemään massaa iholla, hämmästyttää aina. Melkoisen iloisessa tunnelmassa sain onnitella jokaista osallistujaa.
IMG-20190906-WA0003
Olen taas melkein loputtomasti opettanut ruotsalaisille ruotsia. Tänäkin vuonna olen päässyt kertomaan ettei vaxning todellakaan ole hårborttagningin synonyymi. Heidän seuraavaksi tarjotessa karvat päästäni nostattavaa sockervaxning-sanaa  joudun senkin dumppaamaan. Meidän osastolla on tarjolla ihoa hoitavaa karvanpoistoa, mutta vahaa minulla on käytössä vain kun hoidan venettä tai autoa. Tämä saa ihanan iloiset ja välittömät ruotsalaiset kerta toisensa jälkeen hämilleen… men jag menar just det, vaxning!! 🙉🥺🙉🥺😂

IMG-20190907-WA0004

Messuilla on parasta juuri ihmiset ja uudet mahdollisuudet, loputon tarinointi asiakkaiden kanssa ja uuden oppiminen. Ihanaa on tutustua myös paremmin omaan Skin Candy – perheeseemme.  Kiitos Tanja, Linda, Dolores ja Harri mukavista messuista! Jotta päivälle saadaan riittävästi pituutta se kannattaa tietysti päättää hotellin Sky-baariin. 34- kerroksen korkeudesta saimme meidän mielestä hienoja kuvia öisestä Tukholmasta… niin ja vähän meistäkin!

IMG_20190905_221058Olemme me aika taitaviakin ja hiukan hävyttömiä kun kehtaamme purkaa hiukan luvattoman aikaisin. Sen ansiosta, puoli tuntia messujen sulkemisen jälkeen, oli näin iloisia naisia täpötäyden auton vierellä👍😊. Hyvä me!

IMG_20190906_173433_1