Syksyn pimeys alkaa jo todellakin näkyä ja illat onkin jo selvästi pimeämpiä. Kun tähän vielä yhdistyy kylmyys ja kosteus saattaa helposti tunnelma hiipua alakuloisemmaksi. Minun joka vuotinen aseeni syksyä vastaan on pysyä kiireisenä, todella kiireisenä, sillä silloin ei yksinkertaisesti ehdi pohtia turhia. Nyt vaan toppatakki niskaan ja menoksi👍… Viimeisen viikon aikana olenkin viettänyt yhden vapaapäivän, kolme päivää hoitolassa sekä työpäivän Oulussa, Tampereella ja Helsingissä. Tässä tunnelmia viime viikon perjantain koulutuksesta Helsingistä – olipa mielenkiintoinen päivä!
Skin Forum Helsingissä kokosi aamupäiväksi yhteen kauneudenalalla toimivia terveydenhuollon ammattilaisia, sairaanhoitajia ja lääkäreitä. Iki-ihanan Anna Perhon juontama tilaisuus alkoi ruotsalaisen plastiikkakirurgin luennolla täyteaine injektioiden mahdollisuuksista. Hieno kasvokarttaan perustuva injektointiohje oli minulle täysin uutta.
Omat käsityksenikin saivat taas ravistelua kun Dr. Richard Vikor vastasi minulle, että enimmillään hän injektoi yhdellä kertaa kasvoihin 16 ml täyteainetta. Vikorin tekemä demo-hoito saikin nuoren (35v) naisen kasvoihin aikaan melkoisen muutoksen tunnissa. Nopean painonpudotuksen seurauksena oli kasvojen malli muuttunut sekä täyteläisyys ja pehmeys hävinnyt. Tällaiset isot kerralla annettavat filleri -hoidot vaativat stten jo toipumista ja jälkilääkitystä aivan erissä mittasuhteessa kuin minun tekemät 1 – 2 ml kertahoidot. Hienoa oli kuitenkin seurata todellisen ammattilaisen työtä.
Iltapäivälla seuraamme liittyi myös kauneudenhoidon ammattilaisia ja keskityimme ihon hoitoon. Norjalainen Dr Michael Zangani kertoi omasta työstään ihotautilääkärinä. Melkeinpä olisin voinut taputtaa kesken puheen kun hän aloitti – hänestä ihonhoidon kulmakivi on ihon suojakerroksen (epidermiksen tiilimuurin) laadun turvaaminen. Kun seinälle vielä heijastui seuraava kuva hykersin jo melkein ääneen – meilläkin on Xylitol, joka juurikin parantaa ihon suojakerrosta lisäämällä Filaggrin proteiinin määrää ihossa. Loistavaa puhetta ja ihanaa kuulla minkä merkityksen tämä myös plastiikkakirurgin pätevyyden omaava lääkäri laittoi ihon pinnan hyvinvoinnin parantamiseen. Hänen akne-potilaat eivät saa hoidoksi vain Roaccutania tabletteina vaan myös erinomaiset ohjeet miten hoitaa kasvojen ihoa kosmetiikalla. Ihon hoidolla on merkitystä, todellakin!
Iltapäivän jatkona Pihlajalinnan Ihotautilääkäri Marika Schröder kertoi meille sanoin ja lukuisin kuvin ihon pahalaatuisista muutoksista. Mahtava muistutus ennestään tutusta asiasta. Erinomainen tieto oli myös se, että runsasluomisten asiakkaiden on mahdollista Pihlajalinnassa kuvauttaa ihonsa ja näin luomien muutoksia on mahdollista seurata vaikka vuosittain. Tämän kuvauksen 150 euroa maksaa itsensä helposti takaisin, jos sillä vältetään tarpeettomia luomenpoistoja ja toisaalta mielenrauhasta tuo hinta on kyllä kohtuullinen. Kuvien tarkastelun (vertailun) kun antaa vielä lääkärin tehtäväksi niin itse voi ottaa rennommin.
Päivän päätteeksi kuuntelimme AHA-happojen ”keksijäksi” tituleerattua amerikkalaista Joe Lewisiä. Hänen kertomistyylinsä oli suoraa mahtavasta Ameriikanmaasta, jossa esiintymisen lahja taidetaan imeä jo äidinmaidossa. Erinomaista puhujaa on aina ilo kuunnella ja kun Lewisillä aiheena vielä ihohoito niin ihan parasta. Tässä pari esimerkkiä hänen loistavasta luennosta. Ihon altistumista ympäröivän ilman vaikutuksille hän kuvasi ruosteisella maatyökoneella – muistakaa, että ihomme on altiina joka päivä ympäristön vaikutuksille kuten tämä ruosteinen peltotyökalu. Ruostuminenhan on hapettumisreaktio, jossa osallisina ovat viattoman kuuloiset rauta,vesi ja happi. Kosteuden haihtumista huonokuntoisesta ihosta hän todellakin vertasi vuotavaan veneeseen – jos vuotavaa venettä vain tyhjentää, yrittämättä lainkaan korjata tilannetta, on uppoaminen jossain kohtaa väistämätöntä. Aivan samoin, jos kosteuden puutosta ihossa yrittää korjata vain lisäämällä kosteutta, yrittämättä lainkaan korjata sitä, on seuraukset selvät. Haihtuminen vie lopulta tässä voiton ja sen seuraukset ihossa ovat merkittävät. Nämä Joe Lewisin kuvaavat esimerkit tulen jatkossa muistamaan aina♥️.
Mielenkiintoisen päivän sivuanti oli ajatusten vaihto kollegoiden kanssa. Oppiminen toisilta on huikea mahdollisuus ja itse kouluttaessani seuraan joka kerta miten viisaus joukossa todellakin lisääntyy. Elämä on yhtä oppimista, todellakin, eikä onneksi oppiminen lopu koskaan…
Mukavaa syksyä kaikille ja menestyksekästä taistelua alakuloa vastaan😄!