Päänahan päivitetyt pigmentoinnit

Mahtavan kesän jälkeen laskee syksy nyt yllemme pimeyden verhoa tehokkaasti. Minulla tämä auttaa keskittymään työn tekoon, sillä kesällä tuntuu kuin mielikin olisi välillä vapailla laitumilla kirmailemassa. Yrittäjälle mielenkirmailu tarkoittaa heikompaa tulosta, mutta minulle se on jaksamisen kannalta välttämätöntä. Nyt siis mieli  on karsinassa ja työteho merkittävästi parempi.

Viimeisen seitsemän vuoden aikana olen tehnyt melkoisen määrän päänahan pigmentointeja, miehiä ja naisia ja hyvin erilaisia tilanteita. Viimeisen vuoden aikana olen nyt saanut tavata myös lukuisia omia asiakkaitani, joilla on tullut tarvetta päivittää pigmentointia tavalla tai toisella. Huomaan myös ajatusteni pysyvyydestä käyneen toteen. Sillä olen nähnyt melko ennallaan olevia kätteni töitä, joissa päivityksen tarve on muodostunut lähinnä muuttuneesta hiusrajasta. Valitettavasti asiakkaiden joukossa on kuitenkin myös heitä, joilla pigmentointi on hiljalleen häipynyt lähes näkymättömiin. Molemmissa tapauksissa riittää haasteita ja parasta minulle näissä on asiakkaiden asiantuntevuus. Kokemus tuo varmuutta ja nyt toiveita ja odotuksia jokaisella päivittäjällä. Asiakkailla on myös enemmän rohkeutta ja usein uusinnat tehdäänkin selvästi näkyvämmiksi

Tässä alla erinomainen asiakkaan ottama kuvasarja keväällä pigmentointia päivittäneestä asiakkaasta.  Kuvia on otettu jokaisen hoidon jälkeen mitä olemme hänelle tehneet ja ero ensimmäisen ja viimeisen  välillä on huima.

IMG-20180615-WA0000

Tämä kuvasarja on erinomainen selittämään myös erästä pigmentointien tekoon liittyvää seikkaa. Kun kuvia katsoo tarkasti huomaa etteivät sivut laskeudu alas lainkaan samasta kohtaa ja ero on vielä selkeämpi livenä, mutta vain tästä kuvakulmasta. Pään muodolla, kasvon piirteillä sekä erityisesti silmien, kulmakarvojen ja korvien sijainnilla on erityisen suuri merkitys pigmentoinnin suunnittelussa. Tuloksen pitää näyttää symmetriseltä kun asiakasta katsotaan tavanomaisesta ja eniten katsotusta  kuvakulmasta. Työtä helpottaa suomalaisten on symmetriset kallon muodot ja tästä voimme kiittää neuvoloiden hyvää huolenpitoa. Aikoinaan ulkomaisilla messuilla tehdessäni olenkin sitten nähnyt toisenlaisia päänmuotoja. Jokainen meistä on kuitenkin ainutlaatuinen ja useimmilla meistä sitä ovat myös kasvojen eri puolet. Onneksi käsityönä tehtyä on helppo muotoilla jokaiselle sopivaksi. Tärkeintä on välttää pottamaista vaikutelmaa joka saattaisi syntyä täydellisestä, mutta päähän asiakkaan muotoihin sopimattomasta pigmentoinnista.

Olen ympyräeläjä, taas huomaan sen, sillä vuosi sitten syksyllä  pyörivät ajatukseni samoissa mietteissä, kuten pimeyden verhossa, syksyn positiivisissa vaikutuksissa ja pigmentoinneissa. Tosin silloin kerroin PRP-hoitojen olevan tulossa, mutta nyt niitäkin on tehty jo useita kymmeniä.

Mahtavin kesä tällä vuosituhannella on takanamme ja sen muistoissa on ihana laskeutua arkeen. Samalla ovat kesän purjehdukset kepeässä kesämekossa, tuulitukkana, Gotlannin rantoja ihaillen ja Mohitoa siemaillen vain muisto. Onneksi elämä on ihanaa myös ilman hellettä, aurinkoa, merituulta ja lomailua. Syksyisin aatoksin terveisiä Bravasta❤

IMG_20180724_221755PS. jos haluat lukea enemmän pigmentoinnista ja kokemuksistani kuuden vuoden ajalta niin tästä linkistä nopeiten viime syksyiseen tekstiin https://bravablogi.com/2017/09/25/paanahan-pigmentointia-nyt-ja-tulevaisuudessa/

 

Tunnelmia Tokiosta

Kauas on pitkä matka ja takaisin matkaa on aina ihan saman verran. Skin Candyn pilkkumekko vierailu Cosmo Tokiossa on onnistuneesti takana ja päivän mittainen kotimatka🛫on suoritettu, hyvä me!.  Utelias minäni on pannut parastaan koko messumatkan tutkimalla tätä kiinnostavaa ja erilaista kulttuuria. Japani on monin tavoin vahvasti aasialainen, mutta samalla melko länsimainen. Matkailijalle se vaikuttaa lempeältä ja siistiltä, mutta paikallisille jopa totiselta ja kurinalaiseltakin.

bmd

Öinen hiljainen kauniisti valaistu katu johtaa Tokio Sky Towerille

 

Tokion on rauhallinen ja siisti kymmenen miljoonan asukkaan kotikaupunki. Miljoonankaupungin hurjin humu ei näyttäytynyt meille, mutta toki jätimme kokeilematta metroon ahtautumisen ruuhka-aikana. Kaduille tuntui mahtuvan helposti kaikki, eikä Hongkongin kaltaista kävelen ylitsesi- tunnelmaa syntynyt lainkaan. Iltaisin liikkuessamme tuntui kaupunki hiljenevän pikku hiljaa ja lopulta suorastaan nukkuvan. Yhtenä iltana ehdin runsaan kymmenen kilometrin kävelylenkille kaupungin hiljeneville kaduille hämmastelemään turvallisuuden ja rauhallisuuden tuntua, samaa tunnelmaa vahvistivat talojen edessä olevat, jopa lukitsemattomat, polkupyörät. Kaikissa miljoonakaupungeissa ei myöhäiset illan tunnit yksin kulkevalle naiselle herätä tällaisia tunteita. Tokion huikaisevaa yövalaistusta pääsimme katsomaan hotellimme 24-kerroksen ravintolasta sekä Tokio Sky Towerista 350- kerroksen korkeudesta. Kaunista ja pysäyttavää ja tuntui myös kuin kaupunki jatkuisi loputtomiin. Tokion kaupunkikuvaan liittyy myös ylvään Fuji-tulivuoren lumihuippuinen profiili, joka korkeuksista näkyi hienosti.

bty

Ken tietää mitkä ovat nämä hullunkuriset korvakorut? ps. ei liity korviin mitenkään, japanilaisiin kyllä vahvasti

 

Ystävälliset ja kohteliaat japanilaiset hymyilevät ja kumartelevat suloisesti, hymyn huulilla laskematta. Uskottavuus ja kasvojen säilyttäminen on heille tärkeää, samalla he ovat ikäänkuin pahoillaan kaikesta. Yhteisön asettamien käytösnormien noudattaminen on tärkeää ja yksilöllisyys ei olekaan mitään tavoiteltavaa. Yhteisön ulkopuolelle sulkeminen onkin seuraus epäsopivasta käytöksestä.  Etiketin mukaista on myös karvanpoisto ja kaikiltä näkyviltä ihoalueilta karvaat onkin poistettu niin miehillä kuin  naisillakin. Katukuvassa näkyy vain vähäisesti maahanmuuttajien näköisiä kansalaisia ja vähäosaisia ei näkyvillä ole lainkaan. Japanilaiset nuoret solmivat avioliiton ja perustavat perheen keskimäärin yhä myöhemmin, kuten muissakin kehittyneissä maissa. Perhekoko on myös, varsinkin kaupungissa, samankaltaista eli 3 – 4 henkilöä. Avioerot kuitenkin ovat edelleen Japanissa harvinaisia ja tärkein syy tulkkimme mukaan tähän on naisten merkittävästi miehiä alhaisempi tulotaso. Konservatiiviset arvot näkyvät myös työnjaossa perheissä, sillä naiset tekevät edelleen valtaosan kotitöistä sekä hoitavat lapset.

bty

Näyttävät korvapuusteita, mutta ovat rapean ohueksi keksiksi paahdettuja mustekaloja

Japanilainen ruoka on kevyttä ja annoskoot ovat maltillisia, päivällismeny koostuukin helposti useista pienistä annoksista.  Japanilaisen keittiön tunnusomaisia aineksia ovat riisi, nuudelit, merenelävät, kana, erilaiset kasvikset ja sienet sekä tietysti soijakastike. Näitä aineksia yhdistelemällä kyllä syntyy onnistuneita makukokemuksia ja tietysti kaikki ruoka syödään sitten puikoilla. Nyt minulla on niin erinomaiset ”puikkoiluohjeet ja kokemus”, että harjoitukset jatkuvat kotona, pojat varmasti tykkäävät. Ravintoloista löytyi myös juomabuffetteja tyyliin 10€:lla 90 minuutin ajan juomaa omavalintaisesti listalta. Löysimme myös tältä listalta onnistuneita makuja. Sky Towerin ruoka- ja juomabuffetti tuntui sisältävän myös henkilökohtaisen tarjoilijan, joka yritti pitää meidän laseissa tasaisesti juotavaa. Ehdimme tehokkaina viivähtää hetken myös paikallisessa Karaoke-baarissa sekä ”lähiökuppilan”kaltaisessa tupakan tuoksuisessa juottolassa.

bty

Tokion ravintolan vessan oheistarpeissa tarjolla myös suunpesuaine

Mikä sitten on Japanin matkan helmi? Toivottavasti tämä ei ole epäkunnioittavasti sanottu, mutta minulle se on loistava vessakulttuuri. Miten usein olenkaan palannut matkalta pohtien kuinka monen vessanpytyn reunoja olen matkalla kuivannut ja puhdistanut voidakseni istua. Kiinan yleisissä vessoissa iloitsin jopa lattiareiästä, sillä sillä kykkiminen tuntui hygieenisemmältä. Japanin matkalla en löytänyt mitään kuivattavaa tai puhdistettavaan yhdenkään vessanpytyn istuimista. Istuessani puhtaille istuimille sain helposti mieleeni useita ihmisiä, jotka osaisivat arvostaa minun kanssani yhtä paljon tätä puhtautta. Kokonaisuudessaan  naistenhuoneet olivat aina siistejä ja hyvin hoidettuja. Ravintoloissa lavuaarin reunalla oli usein tarjolla erilaisia oheistarvikkeita kuten hammaslankaa ja pumpulipuikkoja. Lähes kaikkialla pyttyjen läheisyydessä olevista napeistä voi lisäksi valita kätevän alapesun tai vaikka ”yksityisyyttä” tai linnunlaulua. Todellakaan kylmäksi ei jättänyt myöskään messualueen vessojen lämmitetyt istuimet. Videoinnin arvoinen oli myös oven tahtiin aukeava pytyn kansi Sky Towerissa. Haluaisin tällaisen luxustoaletin myös kotiini, lämmitetyillä istuimilla ja linnunlaululla sekä aaltojen kohinalla, please.

Mieliinpainuva Tokio on kokemus ja matkakohde mitä voin suositella. Cosmo Tokion kauneusmessuista ajatukseni ovat samanlaiset, kiinnostava ja suositeltava kokemus. Messuista, karvanpoistosta ja kauneudenhoidosta Japanissa on tarinaa koottuna seuraavan blogitekstin verran. Palaamme siis 脱毛 eli  datsumön parissa.

Rentouttavaa vaalisunnuntaita kaikille!

 

 

Voisinpa olla pukin apuri

Kiireisen syksyn ja erityisesti tämän pimeän vuodenajan katkaisee aina yhtä ihanasti joulun humu.  Hurjasti hurmaantumattakin tuntuu hyvin kohtuulliselta keskeytykseltä tälläinen keskitalven piristys. Valoineen, lauluineen ja iloisine tunnelmineen on kuin tehty meitä pimeydessä tarpovia pohjoisen asukkaita varten.

DSC_0040

Bravan syyskausi on ollut täynnä myllerrystä – olemme kaataneet seiniä, asentaneet lattiaa, siirtäneet pyykkikeskuksen, rakentaneet seiniä, peittäneet oviaukkoja, tapetoineet, maalanneet, paklanneet, levitelleet siloitetta ja siivonneet pölyä sieltä ja täältä. Aistillisia ”elämysmatkoja” tarjoava huone ei ole valmistunut, mutta kannattaahan hyvää odottaa. Innovaatiomme kuitenkin elää ja palaa ja nyt hiomme jo liiketoimintasuunnitelmaa. Tästä olemme innoissamme, todellakin.

Lieneekö mahdollista saada joulutunnelmaa ilman jouluvaloja ja koristeita. Ilman sinne tänne säntäilyä ja jääkaapin täyteen ahtamista. Ilman kohtuuttoman pitkiä kauppajonoja ja tarpeettoman tavaran ostamista, ilman laatikkojen paistoa sekä tuntien keittiössä seisomista. Teen empiiristä tutkimusta miltä tällainen stressitön joulu tuntuu ja lapsenikin saavat olla mukana. Melko rauhallista on vielä teinien rintamalla, mutta johtuisikohan tuosta 50/50 asumisesta. Nyt on varmasti ruoho vihreämpää toisaalla. Tietoisuus aattoillan täydellisestä joulupöydästä, jonne saan istua vieraaksi, tekee tutkimuksesta helppoa. Joululleni on varma pelastus, jos se muuten tuntuu liukuvan käsistä.

Rohkeutta ratkaisuihin, elämään ja oman elämän hallintaan toivoisin kaikille joulupukilta. Samaan säkkiin voisi laittaa ison kourallisen ymmärrystä lähimmäisiä kohtaan, sillä aina emme tiedä missä toinen tarpoo. Onhan kantavalla alustalla kulkijoilla merkittävästi helpompaa kuin suossa rämpijöillä. Viimeisenä lahjasäkkiin voisi ripotella onnea ja iloa, joka ympäröisi kaiken muun täyttäen säkin. Jos voisin niin tällaisiä säkkejä jakaisin, pukin apurina🎅🤗

Onnellista Joulua rakas perhe,  rakkaat ystävät ja asiakkaat sekä tuntemattomat! Nautitaan ja iloitaan, nyt on sen aika.

img1513993832111

Matkailu opettaa – housutko vaarallinen vaate?

Goodbye Ural Beauty🤗 – Messut messuiltu ja aika palata kotiin useita kokemuksia rikkaampana. Messuille lähteminen on aina jonkin sortin ponnistelu. Asiat kotona ja hoitolassa on järjestettävä ja matkaan on muistettava pakata kaikki tarpeellinen. Järjestelmällisestä,  pilkunviilaaja luonteesta olisi tässä kohden rutkasti apua. Tuon puuttuessa,  onneksi kokemus tuo varmuutta pakkaamisessakin ja lopulta aina onnistumme luovimaan tilanteesta kuin tilanteesta👍.

IMG-20171116-WA0006

Minun osaltani nämä olivat hiljaisimmat messut ikinä🙊, sillä nyt olisi tarvittu venäjänkielen taitoa. Viittomakielellä pärjää kun on pakko ja  se olikin minulla ainoa kommunikoinnin keino👍👌👎💪. Onneksi saimme nauttia Tanjan erinomaisesta venäjänkielen taidosta ja kulttuurin ymmärtämisestä. Messuvieraiden kontaktointiin ilman venäjää oli minimaaliset mahdollisuudet. Tapasin messuilla korkeintaan kymmenen englantia puhuvaa asiakasta.  Turhauttavaa oli myös etten messujen aikana oppinut ymmärtämään keskustelusta mitään. Tutummissa kielissä ymmärtämistä alkaa messuilla tapahtua koska keskustelu pyörii yleensä Skin Candyn ympärillä.

IMG_20171118_224345

Karvanpoisto ja sokerointi oli messuvieraille tuttua. Hämmentävää oli kuulla,  että useimmat koulutetut kosmetologit sokeroivat kotona ”freelancerina” kuten he asiaa kuvasivat.  Oikeastaan salonki tuntui olevan vain kampaajilla, kynsientekijöillä tai vastaavilla.  Sokerointia opetetaan useassa alueen koulussa vahauksen lisäksi. Opetuksessa oli suuria eroja ja saimmekin tehdä muutaman onnelliseksi tekniikkaopetuksella. Erikoisin epäonnnistuja oli opetettu koulussa tarttumaan peukalon avulla sokerin reunaan repäisemään. Minun asiakkaan iholle levittämä pehmeä massa lensikin tuolla tyylillä hienossa kaaressa täysin hallitsemattomasti, osan jäädessä iholle. Repäisymenetelmässä on käytettävä todella jäykkää massaa ja sillähän se karva irtoaa heikosti,  kuten asiakas kertoi.  Toki tapasimme myös edistyneitä,  käteväkäsisiä master- sokeroijia sekä opettajia. Erikoisin kuulemani asia oli laki?!, joka velvoittaa hygieniasyistä vaihtamaan sokerin siirryttäessä ihoalueelta toiselle. Ei auttanut sairaanhoitajakoulutukseen vetoaminen eikä kertomus siitä, että Euroopan sokeroijat ja Candääjät kyllä siirtyvät samalla massalla seuraavaa ihoalueeseen ongelmitta. Laista kertonut sokerointiopettaja oli myös sairaanhoitaja ja suhtautui kyseenalaistamiseen lentoemäntämäisesti hymyilemällä ja toistelemalla ettei asialle voi mitään,  Venäjällä laki on laki eikä sille voi mitään🙈🙉🙊. Paluumatkalla lentokoneessa pohdimme housujen pukemista. Huomasimme housut melko vaaralliseksi vaatteeksi,  sillä niitä pukiessa kyllä sekoittuu säärten, reisien ja jopa nivusalueen ihon normaaliflorat.  Pitäisikö vinkata Venäjän fiksuille päättäjille, sillä vaaran ymmärrettyään määräisivät varmasti kiellettäviksi tuollaisen mikrobilingon.  Tulisi mekkokansaa naapurimaasta ja tietysti niitä käytettäisiin ilman sukkahousuja, sillä ne ovat pukemistavan vuoksi vaarallisimmat mahdolliset housut. Tässä kohtaa tiedän miksi minulle syntyminen Suomeen ei ole lottovoitto vaan keino pysyä hengissä, järjissään sekä vapaana.

mde

Matkailu avartaa ja niin tämäkin reissu.  Venäjällä on erilaisia.  Pelkästään kulkeminen oli haasteellista,  kun tavallisen taksin saamisen tarvitaan venäläinen puhelin liittymä.  Taksiasemista tai messukeskuksessa edessä odottavista autoista voi vain haaveilla – tutuksi tulikin Über ja Gett ja kiitos messujärjestäjien saimme isoautoisen luottokuskin lentokenttäkyyteihin. Matkalaukkujen kanssa kun Uberin kaltaisissa oli haasteita.Englanninkielen taitoista henkilökuntaa löytyi ihanasti ravintoloista,  mutta ei aina edes hotellimme vastaanotosta.  Selitä siinä sitten mitä sieltä minibaarista tuli juotua ja milloin. Parasta vaan maksaa mitä pyydetään ja pakata eväät.

IMG-20171118-WA0009

Jekaterinburgissa nautimme lumisesta maisemasta ja pikkupakkasesta,  joka oli ihanaa vaihtelua Lounais-suomen pimeyteen. Näimme myös kauniita rakennuksia ja ”sähköpiuhoihin” katosta kytketyt linja-autot saivat minut ymmälleen. Raitiovaunun 🚎käsitän,  mutta en tätä. Yllätyin myös siitä miten erinomaisia ravintoloita löysimme, sillä jokainen ravintolailta oli makuelämys. Ensimmäisen illan pihviravintolassa saimme mureat ja taitavasti paistetut pihvit maukkailla kasviksilla ja heidän pestokastikkeensakin oli täydellistä. Viinipullon ”aukioloaikaa” tiedustellessamme,  viini vaihdettiin välittömästi uuteen. Seuraavana iltana suuntasimme suosittuun Georgialaiseen ravintolaan, jonka leikkinurkasta muovautui hetkessä meille erinomaisesti soveltuva päivällispöytä.  Saimme tutustua alueen herkkuihin tarjoilijan ammattitaitoisella ohjauksella.  Alueen viini oli jo luku sinänsä,  todellakin täydellistä.  Illan aikana näimme myös tarjoilijoiden pukeutuvan synttärisankarin kunniaksi karvaisiin heimohattuihin ja onnittelevan sankaria laulamalla. Viimeisenä iltana valitsimme Uzbekistanilaisen ravintolan Shopping Centerin vierestä ja taas meitä onnisti.  Istuimme pirttipöydässä ja söimme lukuisista pikkusannoksista koostuvaa paikallista ruokaa,  loistavaa kalaa,  maukkaita shaslikkeja,  munakoisoleipäsiä ja runsaasti kasviksia. Onnistuimme myös valitsemaan viinin,  jota kukaan muu ei ollut vielä tilannut.  Jälkeenpäin ymmärrämme sen hyvin,  sillä mausta tuli nuoruus mieleen. Viinivalinnasta huolimatta ilta oli täydellinen kokemus.  Iltatähdeksi päädyimme vielä saksalaiseen olutkellariin🍺,  jossa saimme jopa puuharannekkeet. Rannekkeiden anti jäi suurelta osalta selvittämättä,  mutta ehdimme nähdä tirolilaisasuisten tarjoilijoiden tanssinäytöksen. Hauskaa,  saksalaista menoa, kertakaikkiaan.

sdr

Väsyneenä, oppineena ja monia kokemuksia rikkaampana on hyvä laskeutua tuttuun ja turvalliseen Helsinkiin. Maailmalla riekkumisen jälkeen arki tuntuu aina niin mukavan helpolta. Kiitos matkaseurasta Irene, Harri,  Tanja sekä Skin Candy & Calcagni Diffusion😘.

IMG-20171117-WA0005

 

Kiireiden keskellä- nostaisinko jalkaa kaasulta?

Tämä viikko on ollut yhtä menoa ja meininkiä – tuntuu että olen ollut enemmän menossa kuin jossain paikallaan. Vaudikkaan päätöksen viikolle antoi Skin Candy koulutus Oulussa. Aivan ihanat, innostuneet ja taidokkaat kurssilaiset kruunasivat viikkoni. Kuvissa otteita kurssilaisten työstä -nämäkö ensikertaa sokeroimassa? Erityiskiitos myös VR:lle rauhaisasta matkasta. Kun säntäsin torstaina pitkästä päivästä, puolen tunnin kotipyrähdyksen jälkeen yöjunaan, oli takki tyhjä. Hämmentävän rauhaisa juna ja makuuvaunu, jossa tiesin voivani loikoilla seuraavat 10,5 tuntia (!!!) tuntuivat luxukselta.  Oikeasti siinä minä sitten loikoilin, koko annetun ajan, jopa kiitollisena. Täydellistä on kun koulutuksen päätteeksi pääsen vielä illaksi kotiin, VR:n pehmeällä kyydillä.

Elän elämääni, jossa on paljon tekemistä – asiakaspalvelua, hoitoja, tuotekehittelyä, hoitojen testausta, kouluttamista, messumatkoja, remonttia, kotitöitä, lasten asioiden hoitoa, sähköposteja, verkkotaitojen opiskelua, kodin kunnostusta, veneen laittoa, sauvakävelyä, kuitteja ja laskuja, ihmissuhteita… elämäni saa kuulema jotkut hengästymään pelkästä kuuntelemisesta.

Rakastan elämääni, jossa on täysillä elämisen tunnelma. Parasta on monipuoliset työtehtävät, vaihtelevat päivät ja ihanat asiakkaat sekä kirjava kerho työkumppaneita, joiden joukossa mahtavia tyyppejä, enemmän kuin ehkä ansaitsen. Tälläkin viikolla olen tehnyt 14 tuntisen työpäivän, jonka päätteeksi vielä nopeasti käväisin veneellä, sydänyön tunteina. Kouluttanut suomeksi ja ruotsiksi, etsinyt ”viikingille vaatteita”, pigmentoinut, injektoinut, candännyt, opiskellut ja tehnyt remonttia. Hoitolapäivästä voin hypätä suoraa venepuuhiin tai hoitolaremonttiin. Koulutuspäivänkin jälkeen hoidan vielä mielelläni asiakkaita tai sitten voin suihkia meneemään, ulkona, pilkkopimeässä…

8A291888@57E26712.FB4E0159-1 (2)Ikuinen kapinallinenko minussa huutaa vai omien rajojen kokeilija, hullu työnrakastaja vai työhön pakenija, tavoitteettomasti säntäilijä vai saavuttamattoman tavoittelija… aivan sama miten tämä määritellään, jos itsestäni tuntuu hyvältä. Meitä kaikkia kun ei ole luotu samalla muotilla ja minä olenkin löytänyt melko voimakkaan sisäisen viikinkini. Mieleni tekee levolliseksi ja täysin arvosteluja vastaanottamattomaksi tunne, että elän juuri itseni näköistä elämää ja tavalla, jossa olen rehellisempi itselleni kuin ehkä koskaan. Mielenrauha saa minut hymyilemään ja hulluinpana hetkenä jopa nauramaan, itselleni.

 

Ja siitä kaasusta? Ei, en nosta – en vaikka joskus väsyttää. Itseasiassa, rehellisesti tuntuu, että tarvittaessa voisin polkaista tuota poljinta vieläkin hiukan syvempään ja erityisen intensiivisesti.

Lue loppuun

Päänahan pigmentointia nyt ja tulevaisuudessa

Syksy heittää yllemme pimeää varjoaan, illat ja yöt menevät jo mukaan pimeyden matkaan vaikka keskipäivä leikkii kesää. Niin minäkin, vielä voi kulkea ilman sukkia ainakin hetken. Kesälle on aina haikeaa heittää hyvästit, luopuminen valosta ja auringostako tuon tekee vai pimeyden pelko? Syksyssäkin on kyllä puolensa…

nainen31, ennen ja jälkeen

Ensimmäisiä naisasiakkaitani – loistava tulos ja omien hiusten kasvua

Päänahan pigmentoinnit ovat nyt mielessäni sillä lähiaikoina olen tehnyt useita hoitoja ja syksyisessä kalenterissani niitä on lisääkin. Pian kuusi vuotta hoitoja takana,  satoja pigmentointitunteja ja lukuisia asiakkaita. Niin monta on tapausta kuin asiakastakin, kaikki niin kiinnostavan erilaisia. Mitä on opittu, huomattu ja mikä muuttunut?

Häkellyttävintä on ollut huomata hiuspohjien paranemisen nopeus. Alkuun ohjasin suuriin varotoimenpiteisiin kymmenen päivän ajaksi, ei saunaa, hikoilua, koskettelua vain puhtaita tyynyliinoja, lippiksiä ja puhtaissa tiloissa oleskelua. Silti olin huolissaan, tiuhaan pistellystä päänahasta. Käytännössä ei kuitenkaan ole tullut yhtään tulehtunutta päänahkaa (kop, kop – hakkaan puuta) ja paraneminen on ollut huikeaa. Useimmilla päänahka on tuntunut erilaiselta 2 – 4 päivää ja sen jälkeen asian on voinut unohtaa. Tämä on helpottanut myös kiireellisten sarjojen etenemista, olenkin pigmentoinnut jopa kahden viikon välein ongelmitta.

Ruskean sävyisten pigmentointien huono pysyminen oli alkuun ongelma. Pigmentointikertoja tuli enemmän ja silti väri jäi toivetta haaleammaksi sekä haihtui myös nopeammin. Tuolloin  tehtiin usein syvempiä sävyjä lisäämällä mustaa sävy  ruskean joukkoon. Vihdoin kevättalvella 2017 saimme tiukemmin tarttuvaa ja pysyvää ruskeaa pigmentointiväriä. Nyt ruskea tarttuu yhtä hyvin kuin musta ja siitä olen todella olla onnellinen.

rullaPigmentointirulla on ollut alusta alkaen päänahan pigmentoinnin ydin juttu. Alussa teinkin hoitoja lähinnä rullailemalla ja neulalla täydensin vain pieniä puutosalueita. Asenteeni on muuttunut kun olen huomannut onnistuvani neulalla yhtä hyvin ja erityisesti laikkuiselle päänahalle en enää uskaltaisi rullalla tehdäkään. Kuitenkaan rullausta ei pidä unohtaa sillä nopeudessaan se on pettämätön. Sopivan tasaisesti vähentynyt hiuspohja tai tyhjähkö päänahka niin siinä rullasta saa todella vauhtia pigmentointiin. Uudistuksia ovat vuosien saatossa kokeneet myös pigmentointirullat ja olemme myös saaneet erityisesti päänahan pigmentointiin sunniteltuja neuloja. Väri menee nyt helpommin ihon sisään ja pysyy paremmin.

davKuuden vuoden aikana myös asiakaskanta on laajentunut. Alkuaikoina naisten osuus oli pieni ja enimmäkseen hoidin päälakikaljuja miehiä. Nyt hoitoa hakee yhä useammin myös harventuneista hiuksista kärsivä nainen. Hiuspohjan kuultaminen hiusten alta saadaankin helposti häivennetyksi pigmentoimalla. Harventuneiden hiusten syynä saattaa olla päänahan mikroverenkierron heikkeneminen ja tällöin hoidolla saattaa olla ilahduttavia sivuvaikutuksia. Joissakin tapauksissa nimittäin hiusten kasvu on voimistunut merkittävästi.

Tulevaisuus tuo nyt uusia ulottuvuuksia päänahan pigmentoinnin hoitaviin vaikutuksiin. Lääketieteellisesti tehokkaaksi hoidoksi hiustenlähtöön on todettu PRP (Platelet Rich Plasma) eli verihiutalerikas plasma. Tuossa asiakkaan omat verihiutaleet tiivistetään erityisellä menetelmällä ja sitten injektoidaan hoidettavalle alueelle. Tuotteena PRP on erityisen turvallinen, sillä saadaanhan tuo asiakkaan omasta verestä. Kaljuuden ja hiuskadon hoidossa on saavutettu loistavia tuloksia käyttämällä mikroneulausta ja PRP:tä yhdessä. Tieteellisesti on tuloksia havaittu jopa haasteellisten kaljuusmuotojen kohdalla, kuten miestyyppinen kaljuuntuminen (androgeeninen alopecia).  Pigmentointi antaa ainutlaatuisen mahdollisuuden hoitoon, sillä pigmentoinnin jälkeenhän päänahassa on kymmeniä tuhansia neulan reikiä. Välittömästi pigmentoinnin jälkeen on mahdollista levittää koko hoidettavalle alueelle asiakkaasta eristettyä PRP:tä. Hiusten kasvun lisääntymisen huomaa usein jo kuukauden kuluttua, mutta hoito on mahdollista uusia kolmen kuukauden kuluttua paremman hoitotuloksen saavuttamiseksi. Näitä yhdistelmähoitoja siis Bravasta lähiaikoina.💉

Syksyn pimeydessä on helppo keskittyä olennaiseen – työhön, kotiin ja perheeseen. Vähentäää rimpuilua kaiken mahdollisen välillä ja vain toimia täysillä.  Asiakaspalvelu, Bravan remontti sekä koulutus-,tuotekehittely ja markkinointityö vie nyt minusta kaiken mahdollisen ja saa viedäkin… lapsille kun lohkaisen pienen siivun koko potista niin se riittää. Rilluttelen sitten taas myöhemmin😃…

Mukavaa pimeää, pehmeää ja puuhakasta syksyä❤!

 

 

Suljemme ovia, jotta voimme avata uusia

IMG-20170902-WA0003Tällaisilla tunteilla on edennyt remonttimme. Aivan konkreettisesti, mutta myös henkisesti sulkeutuvat Bravassa nyt ovet jotta uutta voi syntyä. Toimitilamme on on ollut totaalisessa myllerryksessä elokuun puolivälistä alkaen ja silti näistäkin viikosta on selvitty. Iso kiitos asiakkaille ymmärryksestä. Rakennamme BravaSense -aistihuonetta.

IMG-20170902-WA0002

Aistien avulla havainnoimme maailmaa ympärillämme. Toiset meistä hyvin tietoisesti ja toiset tuskin edes itse ymmärtäen. Aistien avulla muodostamme käsityksen itsestämme ja ympäröivästä maailmasta. Aistimalla voimme olla yhteydessä sekä ulkomaailmaan että kehomme tuntemuksiin. Kaukoaistien avulla voimme (näkö-, kuulo, haju) havainnoimme ympäristöä ja vastaanottamme tietoa ympärillä olevista asioista. Lähiaistien avulla (tunto, maku) saamme tietoa kehon lähellä tapahtuvista asioista, siitä miltä jokin tuntuu tai maistuu. Asento-, liike- ja tasapainoaistien avulla taas tiedämme miten kehomme fyysisesti on asiaa tarkemmin tutkimatta tai näkemälla havainnoimatta.

dav

Aistien toiminta on hyvinvoinnille välttämätöntä ja samoin aistien kautta voimme parantaa hyvinvointiamme merkittävästi. Hyvinvointia aistien avulla saamme monilla eri tavoin. Toisille merkityksellistä on liikunta kuten juoksu tai tanssi, toisille erilaiset tuntemukset koskettelemalla, joillekin musiikin, luonnon äänien tai hiljaisuuden kuuntelu. Merkityksellistä on myös ympäristö kokonaisuutena ja siksi saamme mielihyvää metsäkävelystä tai meren läheisyydestä. Olemme kaikki erilaisia ja siksi aistiemme viritystasot vaihtelevat samoin herkkyytemme ja myös taitomme vastaanottaa hyvinvointia parantavia aistikokemuksia.

Meidän BravaSense aistihuoneessamme on tarkoitus stimuloida aisteja. Voimme virittäytyä lepoon ja saada mielenrauhaa. Toisaalta voimme aktivoitua johonkin tulevaan tai meneillään olevaan, koota aistimuksien avulla hyvinvointi voimavaroja. Rauhoittuminen tai aktivoituminen tapahtuu erilaisten aistiärsytysten avulla. Tarkoitus on havainnoida itsessään tapahtuvaa joko yhdessä hoitajan kanssa tai yksin.

IMG-20170902-WA0006

BravaSense on myös ohjausta hyvinvointiin. Hyvinvoinnissa liikkeellä on merkittävä vaikutus. Hoitolamme Henna on opiskelee parhaillaan tanssi- ja liiketerapiaa. Hänen ohjauksella voi löytää itsestään aivan uusia puolia.

Luova tanssi on eräs Expressiivisen taideterapian muoto ja tänään Henna esittelee tuota Aktia Areenalla (Erotuomarinkatu 2, Kaarina) klo 15 – 19 pidettävässä hyvinvointitapahtumassa. Mikäli vielä iltapäivän ohjelmassa on tilaa niin kannattaa poiketa.

Kiitämme siis asiakkaita kärsivällisyydestä – tavoitteenamme on parantaa palvelua ja tuoda kaikkien ulottuville palvelu, jota tähän mennessä on mahdollista kokea vain erilaisissa laitoksissa.

Mukavaa sunnuntaita❤!

IMG-20170902-WA0001