Goodbye Ural Beauty🤗 – Messut messuiltu ja aika palata kotiin useita kokemuksia rikkaampana. Messuille lähteminen on aina jonkin sortin ponnistelu. Asiat kotona ja hoitolassa on järjestettävä ja matkaan on muistettava pakata kaikki tarpeellinen. Järjestelmällisestä,  pilkunviilaaja luonteesta olisi tässä kohden rutkasti apua. Tuon puuttuessa,  onneksi kokemus tuo varmuutta pakkaamisessakin ja lopulta aina onnistumme luovimaan tilanteesta kuin tilanteesta👍.

Minun osaltani nämä olivat hiljaisimmat messut ikinä🙊, sillä nyt olisi tarvittu venäjänkielen taitoa. Viittomakielellä pärjää kun on pakko ja  se olikin minulla ainoa kommunikoinnin keino👍👌👎💪. Onneksi saimme nauttia Tanjan erinomaisesta venäjänkielen taidosta ja kulttuurin ymmärtämisestä. Messuvieraiden kontaktointiin ilman venäjää oli minimaaliset mahdollisuudet. Tapasin messuilla korkeintaan kymmenen englantia puhuvaa asiakasta.  Turhauttavaa oli myös etten messujen aikana oppinut ymmärtämään keskustelusta mitään. Tutummissa kielissä ymmärtämistä alkaa messuilla tapahtua koska keskustelu pyörii yleensä Skin Candyn ympärillä.

Karvanpoisto ja sokerointi oli messuvieraille tuttua. Hämmentävää oli kuulla,  että useimmat koulutetut kosmetologit sokeroivat kotona ”freelancerina” kuten he asiaa kuvasivat.  Oikeastaan salonki tuntui olevan vain kampaajilla, kynsientekijöillä tai vastaavilla.  Sokerointia opetetaan useassa alueen koulussa vahauksen lisäksi. Opetuksessa oli suuria eroja ja saimmekin tehdä muutaman onnelliseksi tekniikkaopetuksella. Erikoisin epäonnnistuja oli opetettu koulussa tarttumaan peukalon avulla sokerin reunaan repäisemään. Minun asiakkaan iholle levittämä pehmeä massa lensikin tuolla tyylillä hienossa kaaressa täysin hallitsemattomasti, osan jäädessä iholle. Repäisymenetelmässä on käytettävä todella jäykkää massaa ja sillähän se karva irtoaa heikosti,  kuten asiakas kertoi.  Toki tapasimme myös edistyneitä,  käteväkäsisiä master- sokeroijia sekä opettajia. Erikoisin kuulemani asia oli laki?!, joka velvoittaa hygieniasyistä vaihtamaan sokerin siirryttäessä ihoalueelta toiselle. Ei auttanut sairaanhoitajakoulutukseen vetoaminen eikä kertomus siitä, että Euroopan sokeroijat ja Candääjät kyllä siirtyvät samalla massalla seuraavaa ihoalueeseen ongelmitta. Laista kertonut sokerointiopettaja oli myös sairaanhoitaja ja suhtautui kyseenalaistamiseen lentoemäntämäisesti hymyilemällä ja toistelemalla ettei asialle voi mitään,  Venäjällä laki on laki eikä sille voi mitään🙈🙉🙊. Paluumatkalla lentokoneessa pohdimme housujen pukemista. Huomasimme housut melko vaaralliseksi vaatteeksi,  sillä niitä pukiessa kyllä sekoittuu säärten, reisien ja jopa nivusalueen ihon normaaliflorat.  Pitäisikö vinkata Venäjän fiksuille päättäjille, sillä vaaran ymmärrettyään määräisivät varmasti kiellettäviksi tuollaisen mikrobilingon.  Tulisi mekkokansaa naapurimaasta ja tietysti niitä käytettäisiin ilman sukkahousuja, sillä ne ovat pukemistavan vuoksi vaarallisimmat mahdolliset housut. Tässä kohtaa tiedän miksi minulle syntyminen Suomeen ei ole lottovoitto vaan keino pysyä hengissä, järjissään sekä vapaana.

Matkailu avartaa ja niin tämäkin reissu.  Venäjällä on erilaisia.  Pelkästään kulkeminen oli haasteellista,  kun tavallisen taksin saamisen tarvitaan venäläinen puhelin liittymä.  Taksiasemista tai messukeskuksessa edessä odottavista autoista voi vain haaveilla – tutuksi tulikin Über ja Gett ja kiitos messujärjestäjien saimme isoautoisen luottokuskin lentokenttäkyyteihin. Matkalaukkujen kanssa kun Uberin kaltaisissa oli haasteita.Englanninkielen taitoista henkilökuntaa löytyi ihanasti ravintoloista,  mutta ei aina edes hotellimme vastaanotosta.  Selitä siinä sitten mitä sieltä minibaarista tuli juotua ja milloin. Parasta vaan maksaa mitä pyydetään ja pakata eväät.

Jekaterinburgissa nautimme lumisesta maisemasta ja pikkupakkasesta,  joka oli ihanaa vaihtelua Lounais-suomen pimeyteen. Näimme myös kauniita rakennuksia ja ”sähköpiuhoihin” katosta kytketyt linja-autot saivat minut ymmälleen. Raitiovaunun 🚎käsitän,  mutta en tätä. Yllätyin myös siitä miten erinomaisia ravintoloita löysimme, sillä jokainen ravintolailta oli makuelämys. Ensimmäisen illan pihviravintolassa saimme mureat ja taitavasti paistetut pihvit maukkailla kasviksilla ja heidän pestokastikkeensakin oli täydellistä. Viinipullon ”aukioloaikaa” tiedustellessamme,  viini vaihdettiin välittömästi uuteen. Seuraavana iltana suuntasimme suosittuun Georgialaiseen ravintolaan, jonka leikkinurkasta muovautui hetkessä meille erinomaisesti soveltuva päivällispöytä.  Saimme tutustua alueen herkkuihin tarjoilijan ammattitaitoisella ohjauksella.  Alueen viini oli jo luku sinänsä,  todellakin täydellistä.  Illan aikana näimme myös tarjoilijoiden pukeutuvan synttärisankarin kunniaksi karvaisiin heimohattuihin ja onnittelevan sankaria laulamalla. Viimeisenä iltana valitsimme Uzbekistanilaisen ravintolan Shopping Centerin vierestä ja taas meitä onnisti.  Istuimme pirttipöydässä ja söimme lukuisista pikkusannoksista koostuvaa paikallista ruokaa,  loistavaa kalaa,  maukkaita shaslikkeja,  munakoisoleipäsiä ja runsaasti kasviksia. Onnistuimme myös valitsemaan viinin,  jota kukaan muu ei ollut vielä tilannut.  Jälkeenpäin ymmärrämme sen hyvin,  sillä mausta tuli nuoruus mieleen. Viinivalinnasta huolimatta ilta oli täydellinen kokemus.  Iltatähdeksi päädyimme vielä saksalaiseen olutkellariin🍺,  jossa saimme jopa puuharannekkeet. Rannekkeiden anti jäi suurelta osalta selvittämättä,  mutta ehdimme nähdä tirolilaisasuisten tarjoilijoiden tanssinäytöksen. Hauskaa,  saksalaista menoa, kertakaikkiaan.

Väsyneenä, oppineena ja monia kokemuksia rikkaampana on hyvä laskeutua tuttuun ja turvalliseen Helsinkiin. Maailmalla riekkumisen jälkeen arki tuntuu aina niin mukavan helpolta. Kiitos matkaseurasta Irene, Harri,  Tanja sekä Skin Candy & Calcagni Diffusion😘.