Päänahan päivitetyt pigmentoinnit

Mahtavan kesän jälkeen laskee syksy nyt yllemme pimeyden verhoa tehokkaasti. Minulla tämä auttaa keskittymään työn tekoon, sillä kesällä tuntuu kuin mielikin olisi välillä vapailla laitumilla kirmailemassa. Yrittäjälle mielenkirmailu tarkoittaa heikompaa tulosta, mutta minulle se on jaksamisen kannalta välttämätöntä. Nyt siis mieli  on karsinassa ja työteho merkittävästi parempi.

Viimeisen seitsemän vuoden aikana olen tehnyt melkoisen määrän päänahan pigmentointeja, miehiä ja naisia ja hyvin erilaisia tilanteita. Viimeisen vuoden aikana olen nyt saanut tavata myös lukuisia omia asiakkaitani, joilla on tullut tarvetta päivittää pigmentointia tavalla tai toisella. Huomaan myös ajatusteni pysyvyydestä käyneen toteen. Sillä olen nähnyt melko ennallaan olevia kätteni töitä, joissa päivityksen tarve on muodostunut lähinnä muuttuneesta hiusrajasta. Valitettavasti asiakkaiden joukossa on kuitenkin myös heitä, joilla pigmentointi on hiljalleen häipynyt lähes näkymättömiin. Molemmissa tapauksissa riittää haasteita ja parasta minulle näissä on asiakkaiden asiantuntevuus. Kokemus tuo varmuutta ja nyt toiveita ja odotuksia jokaisella päivittäjällä. Asiakkailla on myös enemmän rohkeutta ja usein uusinnat tehdäänkin selvästi näkyvämmiksi

Tässä alla erinomainen asiakkaan ottama kuvasarja keväällä pigmentointia päivittäneestä asiakkaasta.  Kuvia on otettu jokaisen hoidon jälkeen mitä olemme hänelle tehneet ja ero ensimmäisen ja viimeisen  välillä on huima.

IMG-20180615-WA0000

Tämä kuvasarja on erinomainen selittämään myös erästä pigmentointien tekoon liittyvää seikkaa. Kun kuvia katsoo tarkasti huomaa etteivät sivut laskeudu alas lainkaan samasta kohtaa ja ero on vielä selkeämpi livenä, mutta vain tästä kuvakulmasta. Pään muodolla, kasvon piirteillä sekä erityisesti silmien, kulmakarvojen ja korvien sijainnilla on erityisen suuri merkitys pigmentoinnin suunnittelussa. Tuloksen pitää näyttää symmetriseltä kun asiakasta katsotaan tavanomaisesta ja eniten katsotusta  kuvakulmasta. Työtä helpottaa suomalaisten on symmetriset kallon muodot ja tästä voimme kiittää neuvoloiden hyvää huolenpitoa. Aikoinaan ulkomaisilla messuilla tehdessäni olenkin sitten nähnyt toisenlaisia päänmuotoja. Jokainen meistä on kuitenkin ainutlaatuinen ja useimmilla meistä sitä ovat myös kasvojen eri puolet. Onneksi käsityönä tehtyä on helppo muotoilla jokaiselle sopivaksi. Tärkeintä on välttää pottamaista vaikutelmaa joka saattaisi syntyä täydellisestä, mutta päähän asiakkaan muotoihin sopimattomasta pigmentoinnista.

Olen ympyräeläjä, taas huomaan sen, sillä vuosi sitten syksyllä  pyörivät ajatukseni samoissa mietteissä, kuten pimeyden verhossa, syksyn positiivisissa vaikutuksissa ja pigmentoinneissa. Tosin silloin kerroin PRP-hoitojen olevan tulossa, mutta nyt niitäkin on tehty jo useita kymmeniä.

Mahtavin kesä tällä vuosituhannella on takanamme ja sen muistoissa on ihana laskeutua arkeen. Samalla ovat kesän purjehdukset kepeässä kesämekossa, tuulitukkana, Gotlannin rantoja ihaillen ja Mohitoa siemaillen vain muisto. Onneksi elämä on ihanaa myös ilman hellettä, aurinkoa, merituulta ja lomailua. Syksyisin aatoksin terveisiä Bravasta❤

IMG_20180724_221755PS. jos haluat lukea enemmän pigmentoinnista ja kokemuksistani kuuden vuoden ajalta niin tästä linkistä nopeiten viime syksyiseen tekstiin https://bravablogi.com/2017/09/25/paanahan-pigmentointia-nyt-ja-tulevaisuudessa/

 

Skin Candyn matkassa… Tokio🇯🇵

mdeTaas mennään Skin Candyn matkassa kohti seikkailuja,  suuntana Tokion kauneusmessut. Skin Candyn DIY-kit on ollut siellä jo myynnissä,  mutta toki haluaisimme myös ammattituotteita myyntiin Japaniin. Aasia on erilainen maailma, mutta viime vuonna Hongkongin messuilla tapasimme ihmisiä ympäri maailmaa. Mahtaakohan Tokiossa olla samanlaista?

sdr

Me and Angelo!

Karvanpoisto maailmalla on tämän kevään tutustumisen aiheeni, sillä haluan tietää millaista karvanpoiston ammattilaisten työ on maailmalla.  Tokion jälkeen helmikuussa on Pietarin ja Lontoon messut ja maaliskuussa sitten Dusseldorfin messut. Näitä messuja kiertäessäni voin haastatella ammattilaisia ja saada käsitystä minkälaisia eroja työssä on vai onko eroja lainkaan. Mielessäni on ainakin seuraavia kysymyksiä: ”Millä karvanpoistoa tehdään ja missä?” ”Käykö miehet ja naiset?” ” Mitä alueita hoidetaan?” ” Millainen on tyypillinen karvanpoisto asiakas? ”Millainen hintataso on? ” Mitä vielä olisi mielenkiintoista tietää, kerro sinä?

IMG-20180103-WA0037

Vuoden vaihtuminen seuraavaan saa aikaan tunteen, johon liitämme  tilinpäätöksen. Laskemme kuluneen vuoden tulot ja menot,  saavutukset ja tappiot,  onnistumiset ja kehittäisen kohteet, yritämme ottaa opiksi, hyväksyä itsemme, nauttia saavutuksista ja ennenkaikkea laadimme suunnitelmia tulevan vuoden varalle.  Suunnitelmia ja tavoitteita on alkaneelle vuodelle monia, mutta edellisistä vuosista poiketen tein minäkin yhden  uudenvuodenlupauksen.  Vuuodenvaihdetta vietin teinieni kanssa Floridassa ja siellä hiekkarannalla raketteja ihaillessa tuntui luontevalta tehdä lupauksia. Me kaikki kolme löysimme kehityskohteita…

Hyvää vuoden alkua kaikille🙂! Tammikuu on aina ihanan yllättävä – vasta vaihdoimme vuotta ja pian on tammikuusta jo selvitty. Päiväkin on jo kuukauden verran pidempi, kevättä kohti mennään👍.

Voisinpa olla pukin apuri

Kiireisen syksyn ja erityisesti tämän pimeän vuodenajan katkaisee aina yhtä ihanasti joulun humu.  Hurjasti hurmaantumattakin tuntuu hyvin kohtuulliselta keskeytykseltä tälläinen keskitalven piristys. Valoineen, lauluineen ja iloisine tunnelmineen on kuin tehty meitä pimeydessä tarpovia pohjoisen asukkaita varten.

DSC_0040

Bravan syyskausi on ollut täynnä myllerrystä – olemme kaataneet seiniä, asentaneet lattiaa, siirtäneet pyykkikeskuksen, rakentaneet seiniä, peittäneet oviaukkoja, tapetoineet, maalanneet, paklanneet, levitelleet siloitetta ja siivonneet pölyä sieltä ja täältä. Aistillisia ”elämysmatkoja” tarjoava huone ei ole valmistunut, mutta kannattaahan hyvää odottaa. Innovaatiomme kuitenkin elää ja palaa ja nyt hiomme jo liiketoimintasuunnitelmaa. Tästä olemme innoissamme, todellakin.

Lieneekö mahdollista saada joulutunnelmaa ilman jouluvaloja ja koristeita. Ilman sinne tänne säntäilyä ja jääkaapin täyteen ahtamista. Ilman kohtuuttoman pitkiä kauppajonoja ja tarpeettoman tavaran ostamista, ilman laatikkojen paistoa sekä tuntien keittiössä seisomista. Teen empiiristä tutkimusta miltä tällainen stressitön joulu tuntuu ja lapsenikin saavat olla mukana. Melko rauhallista on vielä teinien rintamalla, mutta johtuisikohan tuosta 50/50 asumisesta. Nyt on varmasti ruoho vihreämpää toisaalla. Tietoisuus aattoillan täydellisestä joulupöydästä, jonne saan istua vieraaksi, tekee tutkimuksesta helppoa. Joululleni on varma pelastus, jos se muuten tuntuu liukuvan käsistä.

Rohkeutta ratkaisuihin, elämään ja oman elämän hallintaan toivoisin kaikille joulupukilta. Samaan säkkiin voisi laittaa ison kourallisen ymmärrystä lähimmäisiä kohtaan, sillä aina emme tiedä missä toinen tarpoo. Onhan kantavalla alustalla kulkijoilla merkittävästi helpompaa kuin suossa rämpijöillä. Viimeisenä lahjasäkkiin voisi ripotella onnea ja iloa, joka ympäröisi kaiken muun täyttäen säkin. Jos voisin niin tällaisiä säkkejä jakaisin, pukin apurina🎅🤗

Onnellista Joulua rakas perhe,  rakkaat ystävät ja asiakkaat sekä tuntemattomat! Nautitaan ja iloitaan, nyt on sen aika.

img1513993832111

Kiireiden keskellä- nostaisinko jalkaa kaasulta?

Tämä viikko on ollut yhtä menoa ja meininkiä – tuntuu että olen ollut enemmän menossa kuin jossain paikallaan. Vaudikkaan päätöksen viikolle antoi Skin Candy koulutus Oulussa. Aivan ihanat, innostuneet ja taidokkaat kurssilaiset kruunasivat viikkoni. Kuvissa otteita kurssilaisten työstä -nämäkö ensikertaa sokeroimassa? Erityiskiitos myös VR:lle rauhaisasta matkasta. Kun säntäsin torstaina pitkästä päivästä, puolen tunnin kotipyrähdyksen jälkeen yöjunaan, oli takki tyhjä. Hämmentävän rauhaisa juna ja makuuvaunu, jossa tiesin voivani loikoilla seuraavat 10,5 tuntia (!!!) tuntuivat luxukselta.  Oikeasti siinä minä sitten loikoilin, koko annetun ajan, jopa kiitollisena. Täydellistä on kun koulutuksen päätteeksi pääsen vielä illaksi kotiin, VR:n pehmeällä kyydillä.

Elän elämääni, jossa on paljon tekemistä – asiakaspalvelua, hoitoja, tuotekehittelyä, hoitojen testausta, kouluttamista, messumatkoja, remonttia, kotitöitä, lasten asioiden hoitoa, sähköposteja, verkkotaitojen opiskelua, kodin kunnostusta, veneen laittoa, sauvakävelyä, kuitteja ja laskuja, ihmissuhteita… elämäni saa kuulema jotkut hengästymään pelkästä kuuntelemisesta.

Rakastan elämääni, jossa on täysillä elämisen tunnelma. Parasta on monipuoliset työtehtävät, vaihtelevat päivät ja ihanat asiakkaat sekä kirjava kerho työkumppaneita, joiden joukossa mahtavia tyyppejä, enemmän kuin ehkä ansaitsen. Tälläkin viikolla olen tehnyt 14 tuntisen työpäivän, jonka päätteeksi vielä nopeasti käväisin veneellä, sydänyön tunteina. Kouluttanut suomeksi ja ruotsiksi, etsinyt ”viikingille vaatteita”, pigmentoinut, injektoinut, candännyt, opiskellut ja tehnyt remonttia. Hoitolapäivästä voin hypätä suoraa venepuuhiin tai hoitolaremonttiin. Koulutuspäivänkin jälkeen hoidan vielä mielelläni asiakkaita tai sitten voin suihkia meneemään, ulkona, pilkkopimeässä…

8A291888@57E26712.FB4E0159-1 (2)Ikuinen kapinallinenko minussa huutaa vai omien rajojen kokeilija, hullu työnrakastaja vai työhön pakenija, tavoitteettomasti säntäilijä vai saavuttamattoman tavoittelija… aivan sama miten tämä määritellään, jos itsestäni tuntuu hyvältä. Meitä kaikkia kun ei ole luotu samalla muotilla ja minä olenkin löytänyt melko voimakkaan sisäisen viikinkini. Mieleni tekee levolliseksi ja täysin arvosteluja vastaanottamattomaksi tunne, että elän juuri itseni näköistä elämää ja tavalla, jossa olen rehellisempi itselleni kuin ehkä koskaan. Mielenrauha saa minut hymyilemään ja hulluinpana hetkenä jopa nauramaan, itselleni.

 

Ja siitä kaasusta? Ei, en nosta – en vaikka joskus väsyttää. Itseasiassa, rehellisesti tuntuu, että tarvittaessa voisin polkaista tuota poljinta vieläkin hiukan syvempään ja erityisen intensiivisesti.

Lue loppuun

Päänahan pigmentointia nyt ja tulevaisuudessa

Syksy heittää yllemme pimeää varjoaan, illat ja yöt menevät jo mukaan pimeyden matkaan vaikka keskipäivä leikkii kesää. Niin minäkin, vielä voi kulkea ilman sukkia ainakin hetken. Kesälle on aina haikeaa heittää hyvästit, luopuminen valosta ja auringostako tuon tekee vai pimeyden pelko? Syksyssäkin on kyllä puolensa…

nainen31, ennen ja jälkeen

Ensimmäisiä naisasiakkaitani – loistava tulos ja omien hiusten kasvua

Päänahan pigmentoinnit ovat nyt mielessäni sillä lähiaikoina olen tehnyt useita hoitoja ja syksyisessä kalenterissani niitä on lisääkin. Pian kuusi vuotta hoitoja takana,  satoja pigmentointitunteja ja lukuisia asiakkaita. Niin monta on tapausta kuin asiakastakin, kaikki niin kiinnostavan erilaisia. Mitä on opittu, huomattu ja mikä muuttunut?

Häkellyttävintä on ollut huomata hiuspohjien paranemisen nopeus. Alkuun ohjasin suuriin varotoimenpiteisiin kymmenen päivän ajaksi, ei saunaa, hikoilua, koskettelua vain puhtaita tyynyliinoja, lippiksiä ja puhtaissa tiloissa oleskelua. Silti olin huolissaan, tiuhaan pistellystä päänahasta. Käytännössä ei kuitenkaan ole tullut yhtään tulehtunutta päänahkaa (kop, kop – hakkaan puuta) ja paraneminen on ollut huikeaa. Useimmilla päänahka on tuntunut erilaiselta 2 – 4 päivää ja sen jälkeen asian on voinut unohtaa. Tämä on helpottanut myös kiireellisten sarjojen etenemista, olenkin pigmentoinnut jopa kahden viikon välein ongelmitta.

Ruskean sävyisten pigmentointien huono pysyminen oli alkuun ongelma. Pigmentointikertoja tuli enemmän ja silti väri jäi toivetta haaleammaksi sekä haihtui myös nopeammin. Tuolloin  tehtiin usein syvempiä sävyjä lisäämällä mustaa sävy  ruskean joukkoon. Vihdoin kevättalvella 2017 saimme tiukemmin tarttuvaa ja pysyvää ruskeaa pigmentointiväriä. Nyt ruskea tarttuu yhtä hyvin kuin musta ja siitä olen todella olla onnellinen.

rullaPigmentointirulla on ollut alusta alkaen päänahan pigmentoinnin ydin juttu. Alussa teinkin hoitoja lähinnä rullailemalla ja neulalla täydensin vain pieniä puutosalueita. Asenteeni on muuttunut kun olen huomannut onnistuvani neulalla yhtä hyvin ja erityisesti laikkuiselle päänahalle en enää uskaltaisi rullalla tehdäkään. Kuitenkaan rullausta ei pidä unohtaa sillä nopeudessaan se on pettämätön. Sopivan tasaisesti vähentynyt hiuspohja tai tyhjähkö päänahka niin siinä rullasta saa todella vauhtia pigmentointiin. Uudistuksia ovat vuosien saatossa kokeneet myös pigmentointirullat ja olemme myös saaneet erityisesti päänahan pigmentointiin sunniteltuja neuloja. Väri menee nyt helpommin ihon sisään ja pysyy paremmin.

davKuuden vuoden aikana myös asiakaskanta on laajentunut. Alkuaikoina naisten osuus oli pieni ja enimmäkseen hoidin päälakikaljuja miehiä. Nyt hoitoa hakee yhä useammin myös harventuneista hiuksista kärsivä nainen. Hiuspohjan kuultaminen hiusten alta saadaankin helposti häivennetyksi pigmentoimalla. Harventuneiden hiusten syynä saattaa olla päänahan mikroverenkierron heikkeneminen ja tällöin hoidolla saattaa olla ilahduttavia sivuvaikutuksia. Joissakin tapauksissa nimittäin hiusten kasvu on voimistunut merkittävästi.

Tulevaisuus tuo nyt uusia ulottuvuuksia päänahan pigmentoinnin hoitaviin vaikutuksiin. Lääketieteellisesti tehokkaaksi hoidoksi hiustenlähtöön on todettu PRP (Platelet Rich Plasma) eli verihiutalerikas plasma. Tuossa asiakkaan omat verihiutaleet tiivistetään erityisellä menetelmällä ja sitten injektoidaan hoidettavalle alueelle. Tuotteena PRP on erityisen turvallinen, sillä saadaanhan tuo asiakkaan omasta verestä. Kaljuuden ja hiuskadon hoidossa on saavutettu loistavia tuloksia käyttämällä mikroneulausta ja PRP:tä yhdessä. Tieteellisesti on tuloksia havaittu jopa haasteellisten kaljuusmuotojen kohdalla, kuten miestyyppinen kaljuuntuminen (androgeeninen alopecia).  Pigmentointi antaa ainutlaatuisen mahdollisuuden hoitoon, sillä pigmentoinnin jälkeenhän päänahassa on kymmeniä tuhansia neulan reikiä. Välittömästi pigmentoinnin jälkeen on mahdollista levittää koko hoidettavalle alueelle asiakkaasta eristettyä PRP:tä. Hiusten kasvun lisääntymisen huomaa usein jo kuukauden kuluttua, mutta hoito on mahdollista uusia kolmen kuukauden kuluttua paremman hoitotuloksen saavuttamiseksi. Näitä yhdistelmähoitoja siis Bravasta lähiaikoina.💉

Syksyn pimeydessä on helppo keskittyä olennaiseen – työhön, kotiin ja perheeseen. Vähentäää rimpuilua kaiken mahdollisen välillä ja vain toimia täysillä.  Asiakaspalvelu, Bravan remontti sekä koulutus-,tuotekehittely ja markkinointityö vie nyt minusta kaiken mahdollisen ja saa viedäkin… lapsille kun lohkaisen pienen siivun koko potista niin se riittää. Rilluttelen sitten taas myöhemmin😃…

Mukavaa pimeää, pehmeää ja puuhakasta syksyä❤!

 

 

Suljemme ovia, jotta voimme avata uusia

IMG-20170902-WA0003Tällaisilla tunteilla on edennyt remonttimme. Aivan konkreettisesti, mutta myös henkisesti sulkeutuvat Bravassa nyt ovet jotta uutta voi syntyä. Toimitilamme on on ollut totaalisessa myllerryksessä elokuun puolivälistä alkaen ja silti näistäkin viikosta on selvitty. Iso kiitos asiakkaille ymmärryksestä. Rakennamme BravaSense -aistihuonetta.

IMG-20170902-WA0002

Aistien avulla havainnoimme maailmaa ympärillämme. Toiset meistä hyvin tietoisesti ja toiset tuskin edes itse ymmärtäen. Aistien avulla muodostamme käsityksen itsestämme ja ympäröivästä maailmasta. Aistimalla voimme olla yhteydessä sekä ulkomaailmaan että kehomme tuntemuksiin. Kaukoaistien avulla voimme (näkö-, kuulo, haju) havainnoimme ympäristöä ja vastaanottamme tietoa ympärillä olevista asioista. Lähiaistien avulla (tunto, maku) saamme tietoa kehon lähellä tapahtuvista asioista, siitä miltä jokin tuntuu tai maistuu. Asento-, liike- ja tasapainoaistien avulla taas tiedämme miten kehomme fyysisesti on asiaa tarkemmin tutkimatta tai näkemälla havainnoimatta.

dav

Aistien toiminta on hyvinvoinnille välttämätöntä ja samoin aistien kautta voimme parantaa hyvinvointiamme merkittävästi. Hyvinvointia aistien avulla saamme monilla eri tavoin. Toisille merkityksellistä on liikunta kuten juoksu tai tanssi, toisille erilaiset tuntemukset koskettelemalla, joillekin musiikin, luonnon äänien tai hiljaisuuden kuuntelu. Merkityksellistä on myös ympäristö kokonaisuutena ja siksi saamme mielihyvää metsäkävelystä tai meren läheisyydestä. Olemme kaikki erilaisia ja siksi aistiemme viritystasot vaihtelevat samoin herkkyytemme ja myös taitomme vastaanottaa hyvinvointia parantavia aistikokemuksia.

Meidän BravaSense aistihuoneessamme on tarkoitus stimuloida aisteja. Voimme virittäytyä lepoon ja saada mielenrauhaa. Toisaalta voimme aktivoitua johonkin tulevaan tai meneillään olevaan, koota aistimuksien avulla hyvinvointi voimavaroja. Rauhoittuminen tai aktivoituminen tapahtuu erilaisten aistiärsytysten avulla. Tarkoitus on havainnoida itsessään tapahtuvaa joko yhdessä hoitajan kanssa tai yksin.

IMG-20170902-WA0006

BravaSense on myös ohjausta hyvinvointiin. Hyvinvoinnissa liikkeellä on merkittävä vaikutus. Hoitolamme Henna on opiskelee parhaillaan tanssi- ja liiketerapiaa. Hänen ohjauksella voi löytää itsestään aivan uusia puolia.

Luova tanssi on eräs Expressiivisen taideterapian muoto ja tänään Henna esittelee tuota Aktia Areenalla (Erotuomarinkatu 2, Kaarina) klo 15 – 19 pidettävässä hyvinvointitapahtumassa. Mikäli vielä iltapäivän ohjelmassa on tilaa niin kannattaa poiketa.

Kiitämme siis asiakkaita kärsivällisyydestä – tavoitteenamme on parantaa palvelua ja tuoda kaikkien ulottuville palvelu, jota tähän mennessä on mahdollista kokea vain erilaisissa laitoksissa.

Mukavaa sunnuntaita❤!

IMG-20170902-WA0001

Sammaloituminen estetty…

IMG-20170702-WA0000Pihanurmen hoidossa sammaloitumisen estäminen on esteettinen juttu, vihreän terhakka nurmikko ilman sammalpeitettä koetaan kauniiksi. Sammaloitumisen estämisessä on tärkeää kuulema estää happamoituminen ja tiivistyminen, sillä silloin maa lakkaa hengittämästä. Hengetön nurmikko kuulostaa todellakin surulliselta ja siksi kannattaa jopa lannoittaa, hyvinvoinnin turvaamiseksi. Vierivään kiveen ei sammal tartu – ei vaikka kivi on kuinka tiivis ja hengittämätön. Liikkeelläkin on siis merkitystä, sammaloitumisenkin kannalta.

Liikkuva, vähähapokas ja hengittävä minä ei myöskään ehdi vihertyä. Syvään hengitys onkin välillä tarpeen, jotta taas jaksaa juosta. Meille kaikille on tärkeää välillä hengähtää ja heilutella itseään vaikka tuulen tahtiin, jotta tiivistyminen estyy.  Hetken kun katsoo maailmaa vaikka ylösalaisin huomaa kyllä happojen kadonneen. Maailma on hassun näköinen toisinpäin ja erityisen hauskalta näytän minä, pää jalkojen välissä. Kaiken työn ja touhun keskellä on hyvä muistaa, että hengettöminä ei meistäkään ole mitään iloa kenellekkään, vaikka elossa olisimmekin.

Nautitaan kesästä, auringosta🌞 ja hengittämisestä – lennetään vertauskuvallisesti välillä tuulen matkaan ja etsitään jotain, mikä joskus pääsi karkuun. Merkityksellistä ei ole edes löytää vaan kokea onnellinen etsintä.

Lähestyvän lomani kynnyksellä suunnittelimme jo hoitolan uutta syksyä – ”nyt kaatuu seinät” teemalla aloitamme siis elokuun. Suurten suunnitelmien juuria miettiessäni löysin vanhasta blogitekstistäni jotain, joka sopii niin syksyn uutuuksiin kuin nyt kaikille, loman kynnyksellä💗.

Rakkaudesta vartaloon mennään siis eteenpäin arkipäivässä. Ehkä hiukan ”anti personal trainerina” suosittelen kaikille rääkkäyksen sijaan, annoksen rakkautta itseään kohtaan. Vaikka siis treenamme ja mietimme mitä syömme, puristamme hikeä, kohisutamme verenkiertoa ja häädämme selluliittia niin sitten on se toinen hetki – kädet omalle iholle ja vain kauniita ajatuksia. Lupaan vain positiivisia vaikutuksia ja nimenomaan sinne rakkauspuolelle ja vaikka lakanoiden väliin, sillä samoissa lakanoissa kannattaa olla vain hyvässä seurassa!

 

Mikäli haluat lukea tuon kirjoituksen kokonaan löydät sen tästä linkistä Rakkaudesta vartaloon.

Ihanaa alkanutta heinäkuuta ja tehkää jotain hullun hauskaa, jokainen…