Kiireiden keskellä- nostaisinko jalkaa kaasulta?

Tämä viikko on ollut yhtä menoa ja meininkiä – tuntuu että olen ollut enemmän menossa kuin jossain paikallaan. Vauhdikkaan päätöksen viikolle antoi Skin Candy koulutus Oulussa. Aivan ihanat, innostuneet ja taidokkaat kurssilaiset kruunasivat viikkoni. Kuvissa otteita kurssilaisten työstä -nämäkö ensikertaa sokeroimassa? Erityiskiitos myös VR:lle rauhaisasta matkasta. Kun säntäsin torstaina pitkästä päivästä, puolen tunnin kotipyrähdyksen jälkeen yöjunaan, oli takki tyhjä. Hämmentävän rauhaisa juna ja makuuvaunu, jossa tiesin voivani loikoilla seuraavat 10,5 tuntia (!!!) tuntuivat luxukselta.  Oikeasti siinä minä sitten loikoilin, koko annetun ajan, jopa kiitollisena. Täydellistä on kun koulutuksen päätteeksi pääsen vielä illaksi kotiin, VR:n pehmeällä kyydillä.

Keitä ovat nämä Candying ensikertalaiset?

Kädentaitajia ja taidollaita naisia,..

loistavia koko kurssi!

Elän elämääni, jossa on paljon tekemistä – asiakaspalvelua, hoitoja, tuotekehittelyä, hoitojen testausta, kouluttamista, messumatkoja, remonttia, kotitöitä, lasten asioiden hoitoa, sähköposteja, verkkotaitojen opiskelua, kodin kunnostusta, veneen laittoa, sauvakävelyä, kuitteja ja laskuja, ihmissuhteita… elämäni saa kuulema jotkut hengästymään pelkästä kuuntelemisesta.

Rakastan elämääni, jossa on täysillä elämisen tunnelma. Parasta on monipuoliset työtehtävät, vaihtelevat päivät ja ihanat asiakkaat sekä kirjava kerho työkumppaneita, joiden joukossa mahtavia tyyppejä, enemmän kuin ehkä ansaitsen. Tälläkin viikolla olen tehnyt 14 tuntisen työpäivän, jonka päätteeksi vielä nopeasti käväisin veneellä, sydänyön tunteina. Kouluttanut suomeksi ja ruotsiksi, etsinyt ”viikingille vaatteita”, pigmentoinut, injektoinut, candännyt, opiskellut ja tehnyt remonttia. Hoitolapäivästä voin hypätä suoraa venepuuhiin tai hoitolaremonttiin. Koulutuspäivänkin jälkeen hoidan vielä mielelläni asiakkaita tai sitten voin suihkia menemään, ulkona, pilkkopimeässä…

Ikuinen kapinallinenko minussa huutaa vai omien rajojen kokeilija, hullu työnrakastaja vai työhön pakenija, tavoitteettomasti säntäilijä vai saavuttamattoman tavoittelija… aivan sama miten tämä määritellään, jos itsestäni tuntuu hyvältä. Meitä kaikkia kun ei ole luotu samalla muotilla ja minä olenkin löytänyt melko voimakkaan sisäisen viikinkini. Mieleni tekee levolliseksi ja täysin arvosteluja vastaanottamattomaksi tunne, että elän juuri itseni näköistä elämää ja tavalla, jossa olen rehellisempi itselleni kuin ehkä koskaan. Mielenrauha saa minut hymyilemään ja hulluimpana hetkenä jopa nauramaan, itselleni.

Ja siitä kaasusta? Ei, en nosta – en vaikka joskus väsyttää. Itseasiassa, rehellisesti tuntuu, että tarvittaessa voisin polkaista tuota poljinta vieläkin hiukan syvempään ja erityisen intensiivisesti.

Aamulla minulla on treffit, auringon paisteessa, Tosirakkauden kanssa. Syksyn viimeisiä töitä veneellä, ennen talven tuloa. Oman näköinen elämä tulisi olla meidän kaikkien oikeus – nautitaan elämästä ja sen jokaisesta hetkestä!