Nyt on aika…

ajatella itseään. Kevät on auringon ja valon aikaa ja silloin on hyvä hetki tarttua myös itseään niskasta kiinni ja tehdä muutos omassa elämässä. Meillä Bravassa on iso valikoima vartalohoitoja ja siksi pystymme tarjoamaan palveluja niiin monenlaisissa ongelmissa – oli vartalo-ongelmasi sitten iso tai pieni niin aina olet tervetullut hoitoon.

2014-05-06-554Tässä kuvassa vartalo-ongelman kanssa hoitoon hakeutunut miesasiakas, joka laihtumisen myötä on saanut vatsan alueeen rasvakudoksen muuttumaan pinkeämmäksi ja turvonneemmaksi. Kun vartalon alueella on kohtia, joissa on runsaasti rasvaa niin lihasten pumppaaminen saattaa tukkeuttaa nestekiertoa ja sitä kautta heikentää aineenvaihduntaa. Tämä tilanne muodostuu kun lymfanestekierto joutuu puristukseen suurentuneiden lihasten ja rasvakudoksen välissä. Mitä suurempi ongelma on sitä tärkeämpää on jo aikaisessa vaiheessa käyttää ulkopuolista apua hoitamaan tilannetta.Liikunta on tietysti tärkeää ja samoin ruokavalio, mutta turvonnut ja tukkeutunut kudos hyötyy aina merkittävästi vartalohoidoista. Merkittävän turvotuksen vartalolla tunnistaa siitä, että painellessa iholle tulee valkoiset sormen kuvat. Kannattaa myös muistaa, että vain lörppö laihtuu eli kun vaikka vatsasta saadaan ensin pullataikinan tavoin vaivattavaa niin sitten voidaan alkaa saamaan tuloksia.

Hoidoksi tälle miehelle ensin Dermajettiä niin kauan , että nestekierto parantuu ja sitten rasvan irrottamista ja rasvasolujen poistamista 3Deep, Bodystar ja/tai Caretech Cavita pro- laitteilla. Tulosta saamme varmasti, mutta miten paljon – sitä voimme vielä arvailla, muutaman viikon päästä olemme jo viisaampia.

Kiinnostuneille linkki tammikuiseen blogitekstiini  – silloin kirjoitin niin monien kysymysten myötä kiinnostuneille vartalohoidoista https://bravablogi.com/2014/02/03/vartalolle-lymfaa-kavitaatiota-radiofrekvenssia-vai-mita-ja-miksi/

Nyt ulos ja veneelle… kaunista kevättä!

Kellotauluhierontaa kotihoidoksi…

Viime viikolla kirjoitin lymfannestekierron vilkastuttamisesta ja sen merkityksestä. Mukavaa saada kirjoituksesta palautetta ja kaikki kysymykset ovatkin tervetulleita.

Asiakkaiden kanssa on juteltu kotihoidosta ja siitä miten lymfaa voisi vilkastuttaa kotona. Kaikille ei vaihtoehtona ole LymfaBoots – vartalohoitolaitteen hommaaminen kotiin vaikka minulle tämä on sopivin vaihtoehto… tätäkin tekstiä naputtelen sydänyöllä LymfaBootsin hyrrätessä. Mitä siis voisi tehdä kotona?

Helpoiten jalkojen raskauden tunnetta ja turvotusta voi hoitaa nostamalla jalat kohti kattoa ja kääntämällä sekä pyörittämällä jalkaterää niin kauan, että jalat alkavat kevyesti täristä. Näin jalkojen lymfaläpät lepattavat ja nesteet laskevat kohti nivusia. Turvotus ei välttämättä häviä edes yöllä ja siksi kannattaa tehdä tämä tyhjennys ennen nukkumaan menoa. Mikäli jalkojen pitäminen kohoasennossa tuntuu raskaalta voi jalkoja tukea seinään ja mikäli meinaat unohtaa koko homman, ei haittaa vaikka teet tätä vaikka sängyssä pehmeällä alustalla. Helppoa siis, kun sen osaa…

LYMFAVATSAMikäli vatsasi turvottelee tai kaipaisit muuten lymfan vilkastuttamista mahan alueella, voit helposti kotona tehdä ”kellotauluhieronnan” ja saada nesteitä liikkeelle. Kellotauluhieronnassa vatsalle sijoitetaan mielikuvitus kellotaulu kuten kuvassa. Hieronnassa pyöritetään sitten sormin kevyitä pyörähdyksiä jokaisen  ja niin käydään läpi koko vatsa. Pyörähdyksiä voi tehdä 3-6 kertaa/ numero. Hieronta on hyvä aloittaa numero yhdeksän kohdalta ja edetä sitten kellon pyörintäsuuntaan. Mikäli jokin numerokohta tuntuu aralta, voi hypätä tästä yli ja palata sitten vielä viimeksi  uudestaan tuohon aristavaan kohtaan.

Helppoja kotihoitoja ja erinomainen tukihoito koneellisille vartalohoidoille, joita teemme hoitolassa. Nyt on siis lymfan vilkastuttaminen kaikilla hanskassa ja sitten apua meiltä hoitolasta, mikäli tuntuu siltä että haluat kropalle potkua.

Hoitola Bravalle on aukeamassa bravashop-verkkokauppa lähiaikoina ja sieltä onkin sitten jatkossa löydettävissä lähes kaikki meillä myynnissä olevat tuotteet ja lukuisia muitakin tuotteita. Löytyypä sieltä tuo Lymfaboots-laitekin.

Ystävänpäivä lähestyy… villi tarjous tulossa, seuraa mainontaa!

Uskallanko sanoa, ”elämäni onnellisin lenkki”?

Elämä kulkee liian kovaa ja tunne siitä on välillä käsinkosketeltava. Tänään on sunnuntai ja hetkessä ollaan taas perjantaissa, näin vierivät viikot ja samoin kuukaudet. Nyt siis ollaan talven kynnyksellä, mutta ihan pian ollaan taas kevään korvalla. Ehdinkö elää täysillä vai uinko virran mukana, sitä välillä pohdin…

Ehdin paljon ja se on onnellista, minusta!

Miten hyvältä tuntuikaan juosta, kahden viikon tauon jälkeen. Tänään pääsin lenkille kun huomasin flunssan vihdoin ohittuneen täysin ja voi riemua. Juoksi syksyn kepeimmän keikan, mistään ei kolottanut ja vauhti oli kova. Tauko olikin siis tehnyt hyvää kunnolle. Joen rannassa ei siis ulvonut tänään tuuli vaan kyllä ne taisi olla minun tuuletuksia. Kotona vielä kahvakuulat lentoon, niin avot mikä tunne. Onneksi siis odotin enkä sännännyt lenkille puolikuntoisena.

Lasten rehellisen suoraviivainen onnellisuuden osoittaminen on kadehdittavaa. Kiitos äiti päivästä, sai mieleni liikuttumaan – varsinkin kun itse koin etten tänään paljoakaan äitiyteen panostanut. Lapsellani kuitenkin oli tänään hänen elämänsä onnellisin päivä ja vaikka tiedänkin sen olevan vain yksi niistä niin voi tuota tunnetta ja sen ilmaisua. Itse taidan säästellä tuon ”elämäni onnellisin” -määritelmän käyttöä.

Viime viikko oli kyllä täynnä elämää ja tapahtumia sekä  tunteita. Kaikki ei ole omissa käsissä, vaikka vastuu onneillisuudestamme sitä onkin. Emme siis voi heittää pallona ilmaan ajatusta ”tee minut onnelliseksi”, koska kukaan ei ota koppia ellemme itse niin tee.

Syksyistä uutta viikkoa siis aloitamme ja kuka mitenkin siihen valmistautuu. Itse makaan sohvalla ja nautin lymfasukkien antamasta hoidosta. Jalkaturvotukset häviävät ja kepein jaloin voin siis sännätä uuteen alkavaan viikkoon. Mukavaa viikkoa kaikille!

Ps. Kiitos kaikille Bravan asiakkaille kärsivällisyydestä toimimattomien nettisivujen osalta. Palvelimen vaihtaminen on aiheuttanut odottamattomia ongelmia, jotka toivottavasti pian ovat ohi.