Tänään oli aika sanoa ”bye bye” – see you soon” ihanalle Leisalle, meidän uudelle Skin Candy rouvalle Uudessa Seelannissa. Olen viettänyt hänen perheensä luona viimeiset neljä päivää ja saanut nauttia täydestä ylläpidosta, dinnereistä, maaseudun elämästä, lähi ruuasta parhaimmasta päästä sekä tietysti perhe-elämän kodikkuudesta. Saavuimme kentälle ”rantareittiä” jotta pääsin nauttimaan rannikon mahtavista näkymistä.

Skin Candy laittaa minut kulkemaan ja teenkin sen oikein mielläni. Nyt oli vuorossa lentää Aucklandiin kouluttamaan meidän uutta jakelijaa sekä hänen asiakkaitaan. Kolme antoisaa koulutuspäivää ja mahtavia ihmisiä. Nyt Candying karvanpoistoa tehdään todella taidokkaasti pallon toisella puolen. Minun jalanjäljissäni siellä jatkaa taidokas kouluttajamme, Kimberly, jonka käsissä Candy paste todella pyörii helposti.

Nämä ihanat kauneuden ammattilaiset saivat minut hämmästelemään, sillä he oppivat niin nopeasti etten ikinä olisi uskonut. Koulutuksen lomassa sain oppia paljon elämästä, kauneudenalan työstä ja koulutuksesta. Taitavakätiset nuoret ammattilaiset kertoivat kunnallisen ja maksullisen koulun tarjoavan heille varsin mitätöntä koulutusta vuoden ajan. Paljon jää heille itse työelämässä opittavaksi. Täällä olisi suomalaisen kaltaiselle yksityiselle kosmetologikoululle tilausta, jos jollain siis on muutto mielessä🤔.

Mahdollisuus kouluttaa tiedonnälkäisiä nuoria ammattilaisia on koulutustilanteista kaikkein paras. Jokainen kertomani asia upposi heihin kuin veitsi voihin ja he todella käyttivät oppimismahdollisuuden hyödyksi. Sain myös yllättyä rohkeudesta tarttua haasteisiin sillä niin mielellään he kokeilivat taitojaan massan kanssa. Tämä nuori nainen etenikin opinnoissa yhdessä päivässä aloittelijasta masteriksi, sillä niin taidokkaasti hän käsitteli isohkoa määrää massaa iholla. Olen ylpeä heistä!

Uudessa Seelannissa on suomalaisena helppo olla sillä tärkeissä asioissa löytyy paljon yhtäläisyyksiä vaikka toki erojakin löytyy. Ruokakulttuuri on melko samanlainen, peruna ja liha maistuu täälläkin. Tässä perheessä aterioilla oli tarjolla myös parasta maissia mitä olen ikinä syön, kuivat suomessa myytävät maissintähkät taitaa nyt jäädä syömättä. Aamiaiseksi paistettiin munia, oman kanalan tuotoksista. Lähiruoka oli tämän perheen juttu ja omat siat, lehmät ja lammas löytyivät pihapiiristä laitumelta. Ravintolavierailu vahvisti, että varsin eurooppalaiselta näyttää sielläkin.

Ruokaostosten tilaaminen kotiin
on yleinen tapa ja tuntui kyllä kätevältä, melkoinen ajansäästö. Tulovero on Uudessa Seelannissa vähintäänkin Suomen luokkaa ja yrittäjät saavat täälläkin maksaa omasta onnellisesta asemastaan vähintäänkin Suomen kaltaista yritysveroa. Mitäköhän muuten maailman hyvinvointivaltioissa tapahtuisi jos yrittäjät menisivät lakkoon. Kaikki olisi vuoden tekemättä mitään ja nostaisi sosiaalietuuksia – ei yritystuloa eikä siis veroa. Kyllä saisi yhteiskunnat tällä sekaisin ja valtiontaloudet konkurssiin😯.

Työntekijän asema, ainakin kauneusalalalla, oli Uudessa Seelannissa Suomea merkittävästi heikompi. Tytöt olivat töissä vaihtelevilla tuntipalkoilla ja työtä tehtii kun sitä oli. Sairasajan palkkaa sai vuodessa viideltä päivältä. En siis ihmetellyt enää miten samassa hoitolassa voi olla neljä palkattua alaista ja johtaja, joka ei tee käytännön hoitotyötä. Yleisesti aloilla korvaus tuli selkeämmin tehdystä työstä ja lastenhankimisesta tulevat kulut eivät olleet työpaikkojen murheena.

Aivan mahtavaa oli sitten Uuden Seelannin luonto ja ilmasto. Tämä saarivaltio koostuu kahdesta isosta saaresta, joissa myös ilmasto on erilainen. Eteläsaari on tätä pohjoista saarta viilempi ja siellä on talvella jopa lunta. Vierailin siis Pohjoissaarella, jonka maisemat on todella upeat. Kumpuileva vihreä maasto, ainavihanta metsä ja korkealle nousevat vuoret ovat huikean näköisiä.

Kaikkialla on todella vihreää. Metsätalous onkin maatalouden lisäksi tärkeä elinkeinoja. Vierailuperheellä oli myös kuljetusliike, joka mahtavia tukkikuormia sain ihailla pihassakin.

Täytyyhän kuljetusliikkeellä toki muitakin ”vehkeitä olla ja niinpä pihalla olikin trukista kauhakuormaajaan, kaikkea mitä toivoa saattaa. Tätä melkoista peliä sain minäkin ajella pihalla ympäri kun oli poikien kanssa ajelulla. Reipas 8-vuotias oppaani piti minulle myös täydellisen sightseeingin pihan ihmeistä. Kyllä on muuten kauhakuormaajan moottori hieno.

Pohjoissaarella lämpö pysyttelee koko vuoden yli 10 asteen ja kesällä on helposti lähempänä 30 astetta. Sateita saadaan ympäri vuoden eikä varsinaisia monsuunikausia ole. Saaren itärannan hiekkarannat ovat mahtavia ja hiekka on kauniin valkoista. saaren parhaimmat hiekkarannat ovat kuulema aivan saaren pohjoisessa kärjessä ja se onkin kuulema erityisen suosittu lomanviettopaikka.

Meri on puhdas ja pohjaan näkee useiden metrien syvyydestä. Merien puhtaana pitämiseen kiinnitetään erityistä huomiota ja jätteiden laskemisesta mereen voi saada huimat sakot. Täällä näkee veneitä kaikkialla ja en voi olla haaveilematta miten ihanaa olisi purjehtia kaikki viikonloput vuodet ympäri. Täällä voisi jopa asua veneessä, joko siihen sitten kyllästyisi?

Yleisesti ottaen kaikkalla  oli todella siistiä ja Leisa kertoikin ihmisten arvostavan tätä erityisesti. Aurinko on täällä erityisen polttava ja aurinkosuojan käyttäminen on välttämätöntä päivittäin. ihosyövät ovat lisääntyneet runsaaasti sillä noin joka kolmas sairastuu tällä hetkellä jonkinlaiseen ihosyöpään.

Pintaraapaisu tällä reissulla tästä maailman ihmeestä nähty – kiitos Leisa ja perhe avoimesta vastaanotosta, kiitos Kimberly ja ihanat salongin naiset ja tietysti Skin Candy, mahtavasta matkasta.

Reissaminen on raskasta ja toisinaan Suomesta on jopa vaikea lähteä, mutta tähän aikaan vuodesta sää tekee siitä erittäin helppoa. Lähtiessäni marraskuinen kaatosade pani todellakin parastaan ajaessani Helsinki-Vantaan kentälle. Olo oli kuin olisi ollut suihkussa auton kanssa koko matkan. Nyt olen tilannut paluupäiväksi auringonpaistetta ja kuivaa ajokeliä👍.
Pitkät lennot ovat raskaita ja vaativat kyllä asennetta. Onneksi saan yleensä nukuttua vaivattomasti. Pienillä asioilla voi toki tehdä matkasta mukavampaa. Tälle paluulennolle ostin internetin koko matkan ajaksi. Kymmenen dollaria on kohtuuhinta 17,5 tunnin ilosta. Nyt on sitten näppäilty blogia sekä hoidettu lukuisia asioita. Maailma on kyllä muuttunut internetin myötä, mitenköhän ennen tultiin lainkaan toimeen?

Menomatkalla jouduin viettämään Dohassa 10 tuntia lentojen ja siksi suuntasin kentän SPA-osastolle, jossa nautin loikoilusta poreammeessa, hieronnasta sekä ihanan rentoutuneesta tunnelmasta.

Kotiin on kiva tulla ja ekana työpäivänä pääsen heti kouluttamaan Skin Candyä suomeksi. Toivottavasti minua odottaa kotosuomessakin tiedonnälkäinen ryhmä ammattilaisia, joiden kanssa pääsemme sukeltamaan candyingin saloihin. Perjantaiksi sitten hoitolaan omien asiakkaiden pariin. Mukavaa työviikkoa kaikille!