Hei rakkaat blogin lukijat! Ollaan joulukuussa ja suuren kristillisen rakkauden juhlan merkkipäivät ovat lähellä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän jaksan ymmärtää kaikkea hössötystä tuon päivän ympärillä. Rakkaus on varmasti aivan jotain muuta…
Rakastan sinua kuultuna englanniksi, I love you, ei varmastikaan säväytä – varsinkin jos tuo rakkauden lause tulee kuulluksi ennenkuin olet ehtinyt kertoa mitään sinusta itsestä. I love you – vaatii myös tekoja ja arkea ollaksen uskottava.
Tykkään sinusta on minulta paljon sanottu, mutta noiden sanojen arvo rakkauden markkinoilla on ilmeisen pieni. Vaikka itseltäni tuo ei helposti lohkea, niin taitaa tuo lausahdus kuitenkin muille merkitä jotain sietämisen ja siedettävyyden rajamaastossa olevaa, jotakin joka kuitenkin on kaukana todellisista syvistä tunteista ja vilpittömyydestä. Meillä suomalaisilla on niin kovin monta sanaa kiertämään tuo pelottava rakastan sinua – lause, ettei tuota rakastan – sanaa oikeastaan tarvitse edes käyttää. Tiedän kuitenkin, ettei ole True Loven voittanutta ja silloin vain sanoilla suomeksi on merkitystä – jaksan siis odottaa ihan oikeaa tunnetta, oikeasta syystä… enhän juo korvikekahviakaan!
Nelson Mandela on kuollut, samoin Paul Walker… lapsilleni tuo jälkimmäinen tuntui aluksi melkoiselta menetykseltä – jäihän seuravan leffan filmaustyöt täysin kesken. Aamuinen perhehetki – haluan kertoa teille Nelson Mandelasta – sai lapseni hiljentymään. Voisimmeko kaikki toimia oikeustaistelijoina vastaavassa tilanteessa… ei, meidän ei tarvitse, koska missään meidän lähellä ei asiat ole noin huonosti. Voimme kuitenkin muistaa, että sisimmiltään lähimmäinen on kuin me – ei sen kummempi. Lapseni kommentoi kerran kauniisti erilaisista ihmisistä kerrottuani taas tositarinan, rasismista tummien ihmisten kohdalla. Hänen mielestään voisimme olla kateellisia mustille heidän ihostaan… oma atoopikkoni kärsii kovasti ihon kuivumisesta ja tuo tummaihoinen koulukaveri kertoi, ettei ole koskaan kärsinyt ihon kutinasta. Lapseni valitsisi siis mieluummin tuon tummaihoisen ihon… jos valinta siis olisi hänen kädessään.
Jouluun voisimme liittää rakkauden läheisiämme kohtaan ja samalla pohtia tasa-arvoisuuden toteutumista – emmehän syyllisty luokittelemaan ihmistä ulkoisilla arvoilla. Rakkaus itseään kohtaan on kuitenkin lopulta tärkeintä – voimme esittää rakastavamme vaikka joulupukkia, mutta ellemme tunnista omaa arvoamme niin kaikki muu rakkaus on mitätöntä. Hyvät ystävät – rakkauden nälässämme ei tule hyväksyä loukkauksia tai arvottomuuden osoituksia, välinpitämättömyyttä tai selityksiä vailla todellisuutta. Rakkautta joko on tai sitten ei – sitä tarvitse ymmärtää tai selittää..
Nyt joulukuun rauhaan ja läheistemme seuraan, itseämme unohtamatta…
Bravan blogi 