Pääsiäinen ilman pashaa, suklaamunia ja ylensyöntiä…

tabvarmuuskopio elo 13 275
Ensi kesänä tässä mekossa keikisteleekin useamman kilon kevyempi purjehtija…

Tavoite on tavoite, 28 päivää ilman sokeria, suolaa, nopeita hiilareita kuten pastaa, perunaa, riisi, leipää tai alkoholia… sitten katsotaan mitä syntyy, ehkä uusi ihminen?

Takana tänään kahdeksan päivää uudessa elämässä ja edessä vielä 20 dieettipäivää. Nyt vaaka näyttää hurjaa painon laskua – kahdeksan päivää ja 5,4 kg. Enpä olisi uskonut aloittaessani!!

Puhdistuskuuri aloitetaan seitsemällä tiukalla paivällä – ruokavalio on todella karsittu ja koostuu proteiinista sekä dieettiin kuuluvista juomista sekä lisäravinteista. Ekan viikon jälkeen saa ruokavalioon lisätä aamujoghurtin siemenillä (itse tehdyn) ja kasviksia aterioilla. Tuolla ruokavaliolla voi jo syödä melko normaalisti eli koko perhe voi syödä samaa ruokaa. Sitruuna- timjami lohta sekä wokkivihanneksia meillä listalla kun pojat tulee pääsiäisen jälkeen äidilleen. Itse voi laittaa sitruunaa kastikkeeksi, mutta pojille toki voin tehdä silti kunnon kastikkeen. Ruokavalio on helppo ja sellainen, jota voi noudattaa jatkossakin – painojojoilu voi siis jäädä unholaan, otan vaa´asta itselleni kaverin. Kehon puhdistukuurista on hoitolassa informaatioilta tiistaina 14.4. klo 19 (huom. aika muuttunut), kaikki tervetuloa!

Keväisestä ilmasta saamme nauttia ensi viikosta alkaen – lupaus lämpimämmästä ilmasta on annettu. Minun työviikko alkaa koulutuspäivällä Tallinnassa – koulutan Skin Candy – sokerointia. Samalla tapaan Joa Duvgårdin, jolla on runsaasti tietoa kosmeettisista hoidoista – saan siis viimeisimpiä vinkkejä kaikkiin hoitoihin ja erityisesti 3Deep- ja Vital Injector- hoitoihin.

Oikein ihanaa viimeistä pääsiäispyhäpäivää – nautitaan!

Ps. Pääsiäisöiden tuloksena on brava.fi kotisivuille vihdoin saatu päivitetyt hinnastot

Vastaa